Vuonna 1994 pienen puolueen presidentinvaaliehdokas, RKP:n Elisabeth Rehn nousi yllättäen vaalien kärkikahinoihin. Rehn ei ollut ensimmäinen naispresidenttiehdokas – historiallisen saavutuksen oli varmistanut itselleen Liberaalisen Kansanpuolueen Helvi Sipilä vuonna 1982 – mutta Rehnin ehdokkuuden aikaan näytti siltä, että nainen voisi todella ensimmäistä kertaa nousta presidentiksi. Gallupit antoivat varovaisen positiivisia signaaleja Rehnin kampanjasta, ja ilmiö alkoi ruokkia itseään.
Rehn peittosi toista kertaa presidentiksi ehdolla olleen Keskustan Paavo Väyrysen 19,5 prosentin ääniosuuden omalla 22 prosentin saaliillaan ja pääsi toiselle kierrokselle SDP:n Martti Ahtisaaren kanssa. Ahtisaari sai tuolloin 25,9 prosenttia ensimmäisen kierroksen äänistä.
Eduskunta oli vuonna 1991 päättänyt luopua niin kutsutusta valitsijamiesmenettelystä, ja niinpä vuoden 1994 presidentinvaalit olivat ensimmäiset suorat kansanvaalit. Ahtisaaren ja Rehnin kisasta tuli kova. Reilua viikkoa ennen toista kierrosta Suomen Kuvalehti päivitteli kansalaisten intoa naispresidenttiin sukupuoleen viittaavalla otsikolla “Sekö sen ratkaisee?”. Jouni Tervo kutsui ilmiötä ”Rehn-huumaksi”. Jutun mukaan “vakaumuksellinen sosiaalidemokraatti” Riitta Prusti oli Helsingin Sanomissa lausunut, että ”Rehn on niin oikeistolainen että hirvittää, mutta tilaisuutta naisen valitsemiseen ei voi jättää käyttämättä”.
Todellisuudessa ehdokkaat olivat arvoiltaan ja kiinnostuksenkohteiltaan suhteellisen lähellä toisiaan. He olivat myös ystäviä keskenään. Huomionarvoista oli, että Ahtisaari ei ollut koskaan toiminut kansanedustajana tai ministerinä kuten Rehn, joka oli 1990-luvun alussa ollut Suomen ja samalla Euroopan ensimmäinen nainen puolustusministerinä. Martti Ahtisaari oli ollut jo pitkään SDP:n jäsen, mutta tehnyt uransa diplomaattina ulkomailla. Siksi hän oli jäänyt hieman tuntemattomaksi suomalaisille.
Julkisuudessa on väitetty, että vuoden 1994 vaalien toisen kierroksen ratkaisi lopulta huippusuosittu Ylen torstai-iltojen viihdeohjelma Tuttu juttu. Viihdetaiteilijoiden Joel Hallikaisen ja Timo Koivusalon luotsaamassa hupailussa julkisuudesta tutut pariskunnat kisasivat toisiaan vastaan siinä, kumpi pari tuntee toisensa paremmin. Palkintona oikeista vastauksista kinkkisiin kysymyksiin oli ruusuja.
Ahtisaaret voittivat kisan niukasti yhden ruusun mitalla, mutta monin verroin arvokkaampi kuin yksi leikkokukka oli koteihin välittynyt vaikutelma pariskunnasta: kansanomainen, leppoisa ja lämmin. ”Ai peijoona”, manaili aiemmin niin jäyhä Martti, kun ilmeni, että hän oli unohtanut tyystin osaavansa tehdä erinomaista karjalanpaistia. Hän oli veikannut Eevan pitävän hänen ruokabravuurinaan lihapullia. Rehnit tekivät haastattelun suomeksi oman äidinkielensä ruotsin sijaan, mikä saattoi osaltaan kangistaa tunnelmaa.
Kolmen päivän päästä Tuttu juttu -lähetyksestä, sunnuntaina 6. helmikuuta 1994, kansa äänesti. Martti Ahtisaari sai 53,9 prosenttia annetuista noin 3,2 miljoonasta äänestä; Rehn sai 47,1 prosenttia. Kun pariskunta Ahtisaari muutti presidentin virka-asuntoon Mäntyniemeen, Rehn pakkasi kamppeensa ja siirtyi kansainvälisiin tehtäviin. Hän työskenteli muun muassa Balkanilla YK:n ihmisoikeusraportoijana sekä europarlamentaarikkona.
Ratkaisipa viihdeohjelma vaalit tai ei, Tuttu juttu teki kiistatta hyvää Ahtisaaren etäiselle ja ehkä hieman pönöttävälle imagolle, ja vuoden 1994 vaalien jälkeen poliitikot ovat olleet paljon hanakampia lähtemään erilaisiin viihdehupailuihin.
Mutta tämä demokratian ja viihteen täydellinen liitto ei ole ainoa ikimuistoinen tapaus noissa monin tavoin historiallisissa vaaleissa. Sellainen on myös Pertti ”Veltto” Virtasen kampanjan ilkikurinen sutkaus: ”Velton kansan luonnollinen valinta”.
