”Joka kerta kun teemme kompromissin ja heikennämme luontoa taloudellisen kilpailukyvyn nimissä, ajaudumme lähemmäs tilannetta, jossa meillä ei ole enää mitään heikennettävää.”

Näin varoittaa Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho. Ekosysteemien ennallistamista ja luontohaittojen hyvittämistä eli kompensaatiota tutkinut Kotiaho on toiminut vuodesta 2019 alkaen Suomen Luontopaneelin puheenjohtajana.

Luontopaneeli on tieteellinen asiantuntijapaneeli, jonka lakisääteisenä tehtävänä on edistää tieteen ja politiikan välistä vuoropuhelua sekä osallistua luonnon tilaa käsittelevään julkiseen keskusteluun. Sen jäsenet nimitetään korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten antamien ehdotusten perusteella, ja he edustavat alojensa korkeinta osaamista. Paneeli on riippumaton tieteellinen toimija, eikä sen näkökantoja kontrolloi mikään ulkopuolinen taho.

Kotiaho on ottanut voimakkaasti kantaa luontokadon pysäyttämisen puolesta tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta. Luonnon tilan parantaminen edellyttää talousajattelun perusteiden muuttamista. Kotiahon mukaan talous ei voi olla tavoite itsessään, vaan siitä on tultava väline, jonka avulla sopeutamme toimintaamme maapallon rajojen sisään. Arvio perustuu pitkäjänteiseen akateemiseen työhön ekologisen tutkimuksen parissa, ja se on linjassa luonnon tilan romahtamisesta varoittavien ulkomaisten huippututkijoiden viestin kanssa. Hän perustaa käsityksensä vertaisarvioituun tutkimusnäytöön, joka osoittaa kiistatta, millaisia katastrofaalisia seurauksia toimimattomuudella on planeetallemme.

”Kestävyysajattelussamme on virhe. Pidämme kestävyyden eri osa-alueita kuten ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä keskenään samanarvoisina.”

Kuilu sanojen ja tekojen välillä

Luontopaneeli julkaisi vuonna 2023 Suomen luonnon tilaa käsittelevän raportin, jonka viesti oli hälyttävä: elleivät päättäjät kuro umpeen kuilua kansainvälisiin sopimuksiin kirjattujen sitoumusten ja poliittisten päätösten välillä, Suomen luonnon monimuotoisuus tulee heikkenemään entisestään.

”Näkökulmani on planetaarinen”, Kotiaho sanoo kumpuilevan keskisuomalaisen metsämaiseman keskellä sijaitsevan pohjalaistalonsa kirjastossa. ”Meillä on vain tämä yksi pallo, jolla elämä on syntynyt neljä miljardia vuotta sitten. Tällä hetkellä ihminen käyttää hyväkseen suhteettoman osuuden luonnonvaroista eli muista lajeista, mineraaleista ja resursseista.”

Suomenkin tulisi tehdä osansa vakavan tilanteen korjaamiseksi. Maatalous ja metsäteollisuus ovat hävittäneet täälläkin suuren osan luonnonvaraisesta elämästä.

”Jos poliitikot toteuttaisivat päätökset, joihin he ovat sitoutuneet, meillä ei olisi vakavia ympäristöongelmia”, hän toteaa. ”Mutta koska sanat ja teot eivät kohtaa, joudumme painostamaan lakkaamatta päättäjiä pitämään kiinni allekirjoittamistaan sopimuksista.”

Talouden yliote luonnosta

Kotiaho toteaa, että luontopoliittinen kuilu on seurausta talouden ratkaisevasta asemasta poliittisessa päätöksenteossa ja retoriikassa.

”Kestävyysajattelussamme on virhe. Pidämme kestävyyden eri osa-alueita kuten ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä keskenään samanarvoisina. Tämä on heikkoa kestävyyttä ja johtaa maailman tuhoutumiseen. Emme yksinkertaisesti voi jatkaa ympäristöstä ja luonnosta tinkimistä.”

Luontopolitiikan toteuttamista vaikeuttaa myös luontohaittoja aiheuttavien taloudellisten toimijoiden aktiivinen edunvalvonta. Kotiaho kutsuu järjestäytyneen suomalaisen metsäalan valtaa ”metsäklikiksi”.

”Metsäalan lobbarivalta on rakennettu Suomessa todella taitavasti. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton, Metsähallituksen, metsäyhtiöiden ja muiden metsäalan toimijoiden edunvalvonta läpäisee kaikki yhteiskunnalliset rakenteemme. Suomessa tuskin on metsäasioita käsittelevää päätöksentekoelintä, jossa lobbarit eivät tekisi työtään.”

Ongelmasta ei juurikaan puhuta. Ja kun siitä puhutaan, klikki kohdistaa kritiikkiä esittävään tahoon valtavaa painetta.

”Tilanne on pöyristyttävä. En käsitä, kuinka voimme hyväksyä sen yhteiskuntana. Metsäalan valta tulisi nostaa pöydälle ja murentaa. On tehtävä puhdistus.”

Aiheuttaja maksaa 

Tutkittuaan vuosia luontohaittoja ja niiden hyvittämistä Kotiaho on päätynyt kannattamaan velvoittavaa ekologista kompensaatiota. Tämä tarkoittaisi sitä, että kun jokin taho heikentää yhteistä ympäristöämme, se joutuu maksamaan toiminnastaan ja siirtämään kustannukset arvoketjuun. Näin haitta ympäristölle näkyisi lopputuotteen hintalapussa.

 Luontopaneeli onkin vaatinut ”aiheuttaja maksaa” -periaatteen käyttöönottoa.

”Tarvitsemme velvoittavaa ekologista kompensaatiota”, Kotiaho sanoo. ”Tällöin ihmiset näkisivät kukkarossaan, mitkä tuotteet ovat ympäristön kannalta haitallisimpia.”

Suunta on ollut viime vuosina kuitenkin kohti vapaaehtoista kompensaatiota. Yritykset ovat voineet jatkaa luontohaittojen aiheuttamista ja hyödyntää kompensaatiota viherpesuun.

”Tosiasia on, että nykyinen maataloutemme on haitallista, ja siksi meidän on järjestettävä se toisella tavalla.”

Uhriutumisesta rakenteellisiin muutoksiin

Kapitalistinen talousmalli on mahdollistanut taloudellisen toiminnan ulkoisten vaikutusten sälyttämisen yhteiskunnan maksettavaksi. Aiheuttajan ei ole suinkaan tarvinnut korvata toimintansa muodostamia haittoja. Kotiahon mukaan tämän on muututtava. Hän korostaa voimakkaasti taloudellisen sääntelyn merkitystä luontohaittojen ehkäisemisessä. 

”Euroopan unionissa käyttöön otettava hiilirajamekanismi on hyvä esimerkki sääntelystä. Mekanismi asettaa tullit EU:n ulkopuolelta tuleville runsaspäästöisille tuotteille. EU:n sisämarkkinat ovat suuret, ja tällaisilla päätöksillä on myös kansainvälisiä vaikutuksia.”

Kotiaho harmittelee, että luontopolitiikasta on tullut yksi kulttuurisodan näyttämöistä. Kun tutkijat vaativat rakenteellisia muutoksia, heidän väitetään syyllistävän ihmisiä. Huomion siirtäminen talouden rakenteista yksilöiden tunteisiin on hämärtänyt keskustelua. 

”Maa- ja metsätalousalojen etujärjestöjen suosima syyllistämispuhe on uhriutumista”, Kotiaho sanoo. ”Se on vallankäytön muoto. Kun kerron, että maatalous aiheuttaa tutkitusti päästöjä ja kiihdyttää luontokatoa, en syyllistä ketään, vaan totean yksinkertaisesti, kuinka asiat ovat. Tosiasia on, että nykyinen maataloutemme on haitallista, ja siksi meidän on järjestettävä se toisella tavalla.”

Yhteiskuntaa leireihin repivä populistinen keskustelu huolestuttaa Kotiahoa. Se, että ihmiset alkavat epäillä ja syytellä toisiaan, heikentää yhteiskunnan iskunkestävyyttä ja johtaa vaaralliseen vastakkainasetteluun.

”Tarvitsisimme ympäristökysymyksissä näyttöön perustuvan tilannekuvan ja kulttuurisesti jaetun näkymän toivotusta tulevaisuudesta. Näkymän tulisi olla riittävän kaukana tulevaisuudessa niin, että sen tavoitteleminen kantaa yli hallituskausien. Kukin hallitus voi sitten tehdä toimia yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi omalla tavallaan ja omilla painotuksillaan.”

Janne Kotiaho on Koneen säätiön hallituksen jäsen. Koneen säätiö on tukenut artikkelin kirjoittamista Metsän puolella -apurahalla.