Verkkojulkaisu Long Playssa vuodesta 2023 työskennellyt Sonja Saarikoski on tullut tunnetuksi kertovaa journalismia tekevänä toimittajana. Kuukausitilausmallilla toimintansa rahoittava julkaisu antaa toimittajilleen rauhan tutkia aiheitaan perusteellisesti ja tehdä niistä kattavia ja analyyttisia juttuja. Saarikoski on kirjoittanut artikkeleita Helsingin Sanomiin, Suomen Kuvalehteen ja Ylioppilaslehteen sekä työskennellyt Image-lehden toimituspäällikkönä.
”Olen pyrkinyt kertomaan tosiasioista ihmisläheisesti, myös kokemusten ja tunteiden kautta”, Saarikoski kertoo. ”Kun aloitin toimittajan työt, halusin tutkia asioita ja oppia kirjoittamaan hyvin. Halu paljastaa epäkohtia tuli vasta myöhemmin. Nykyään ajattelen, että parhaissa jutuissa yksilön kokemukset kertovat jotain olennaista myös yhteiskunnasta.”
Yksilöllisen ja yhteiskunnallisen näkökulman yhdistävä lähestymistapa luonnehtii myös Saarikosken esikoistietokirjaa Naisvangit (Siltala 2023). Kanava-palkinnon voittaneessa ja Finlandia-ehdokkaana olleessa kirjassaan Saarikoski tutki suomalaisten naisvankien arkea, rikosseuraamuslaitosta ja hyvinvointiyhteiskunnan pimeitä osia.
Long Play sai Koneen säätiöltä vuoden 2023 lopussa mittavan apurahan kulttuuritoimituksen perustamista varten. Apuraha on kansallisestikin tärkeä, sillä kulttuurijournalismi on ollut pitkään kriisissä.
”Olen iloinen apurahasta, sillä olen kirjoittanut paljon kulttuurista ja etenkin klassisesta musiikista”, Saarikoski sanoo. ”Suunnittelemme toimituksessa juuri tällä hetkellä kulttuuritoimituksen sisältöjä.”
Totuudellisesti omasta näkökulmasta
Saarikoski on pohtinut työssään paljon totuudellisuuden ja subjektiivisuuden välistä suhdetta. Journalismin eettisenä perustana on pyrkimys välttää misinformaation ja disinformaation levittämistä, ja julkisessa keskustelussa onkin aika ajoin noussut esiin kysymys siitä, millä tavalla toimittajien maailmankuva ja poliittinen vakaumus vaikuttavat heidän kirjoittamiinsa juttuihin.
Saarikoski pitää faktantarkistusta, huolellista lähteyttämistä ja itsekritiikkiä hyvän journalismin lähtökohtina. Hän myöntää tarinallistamiseen liittyvät riskit, muttei silti koe subjektiivisuutta hyödyntävän kertovan journalismin olevan lähtökohtaisesti muita journalistisia ilmaisumuotoja epäluotettavampaa.
”Kaikessa kertomisessa piilee kertomuksen vaara. Objektiiviselta vaikuttava lähestymistapa voi jopa olla subjektiivista lähestymistapaa manipulatiivisempi, sillä se häivyttää tekijän näkyvistä. Etäännytetty ja kliininen kieli voi olla tehokas keino vakuuttaa lukija tekstin totuudellisuudesta. Toimittaja tekee aina subjektiivisia valintoja päättäessään, mitä kertoo ja mitä jättää kertomatta.”
Saarikoski huomauttaa, että toimittajan objektiivisuutta ja subjektiivisuutta käsittelevässä keskustelussa menevät usein sekaisin kaksi eri asiaa: tosiasioiden paikkansapitävyys ja toimittajan oma näkökulma.
”Toimittajat eivät ole jumalia vaan ihmisiä, ja ihmisillä on erilaisia näkökulmia asioihin. Mielestäni on totuudellisempaa, että toimittaja myöntää oman subjektiivisuutensa sen sijaan, että yrittäisi väittää, ettei sillä ole mitään vaikutusta.”
Tutkiva, punnittu journalismi
Long Play on Saarikoskelle luonteva alusta, sillä se on keskittynyt hitaaseen, tutkivaan journalismiin.
”Elämme hektistä ja kakofonista aikaa, ja mediasisällöt ovat usein sirpaleisia”, Saarikoski toteaa. ”Uskon, että Long Play palvelee parhaiten lukijoitaan kertomalla tietystä aiheesta kaiken saatavilla olevan tiedon toimituksen valitsemasta näkökulmasta. Kantaaottavuus on läsnä viikkokirjeissämme, jotka sisältävät mielipidesisällöstään huolimatta merkittävää tiedon hankintaa.”
Sirpaleisuus, informaatioähky ja keskittymiskyvyn rapautuminen luonnehtivat nykyistä älylaitteiden, verkon ja sosiaalisen median todellisuutta. Long Play vastaa digitaalisuuden haasteisiin julkaisemalla vähemmän mutta parempaa sisältöä.
”Ihmisten seuraamat uutissyötteet toimivat somen fragmentaarisella logiikalla”, Saarikoski sanoo. ”Vastaavasti digipaastojen ajatuksena on päästä eroon jatkuvasta puhelimen räpläämisestä. Uskon ihmisten kaipaavan sitä, ettei älypuhelin häiritse jatkuvasti heidän elämäänsä. Tästä syystä Long Play poimii informaatiovirrasta tärkeät ajankohtaiset asiat ja tarjoaa niistä tulkintoja.”
Sama toimintaperiaate ohjaa Saarikosken mukaan myös Long Playn uuden kulttuuritoimituksen työskentelyä.
”Keskitymme tutkivaan ja esseistiseen kulttuurijournalismiin, jota ei muualla juurikaan tehdä. Emme halua reagoida pistemäisesti ajankohtaisiin ilmiöihin, kuten julkaistuihin kirjoihin tai järjestettyihin konsertteihin, vaan pyrimme tavoittamaan yksittäisten aiheiden kautta laajempia kulttuurisia ilmiöitä. Kysymme, mitä taiteen tekeminen tarkoittaa niille ihmisille, jotka sitä tekevät.”
Kohti rohkeita ratkaisuja
Saarikoski peräänkuuluttaa journalismin moniäänisyyden vaalimista. Omistuksen keskittyminen suurille mediayhtiöille, printtimedian kannattavuusongelmat, viihdesisältöjen lisääntyminen, lukemisen väheneminen ja kilpailu rapautuvasta keskittymiskyvystä muodostavat medialle uudenlaisia haasteita.
”Itseäni huolestuttaa etenkin journalismin yhteiskunnallisen tehtävän unohtuminen taloudellista tuottavuutta yksipuolisesti korostavana aikana”, Saarikoski toteaa. ”Uskon, että isoissakin taloissa ymmärretään, ettei yksiäänistyminen ole sen kummemmin journalismin kuin yhteiskunnankaan etu.”
Saarikoski toivoo, että journalismissa uskallettaisiin keskittyä rohkeammin suuriin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
”Suuri osa julkaistusta journalistisesta sisällöstä on eskapistista ja itsetyytyväistä keskiluokkaista navan kaivamista. Hyvät jutut peittyvät massaan, ja siksi nostamme perjantaikirjeessämme esiin eri medioiden julkaisemia tärkeitä tekstejä. Käynnissä on useita sotia ja ilmastokriisi. Journalismilla on oma tehtävänsä näkökulmien tuomisessa siihen, miten näitä valtavia ongelmia voisi ratkaista. Sen tulisi tutkia nykyiseen tilanteeseen johtaneita kehityskulkuja ja pohtia, millaisia muutoksen mahdollisuuksia siihen sisältyy.”
