Pekka Vihervalli on uudestisyntynyt. Näin se tapahtui: avioliiton lopun aikoina vuonna 2018 Vihervalli oli stressaantunut ja ahdistunut mies. Eräänä päivänä kehon merkkien huomiotta jättäminen sai aikaan kohtauksen: silmät sumenivat, kuulo karkasi ja lopulta lähti taju.
Vihervalli huomasi keskustelevansa itsensä kanssa. ”Kuolit sitten”, Vihervalli totesi toiselle. Vihervalli pani hanttiin itselleen, hän halusi jatkaa elämistä eteenpäin. ”Kenelle sinä sitten elät?” Vihervalli kysyi, johon toinen Vihervalli vastasi: ”Itselleni.”
”Se oli kuin jostain mustasta komediasta”, varsin eläväinen Vihervalli toteaa nyt.
Kun Vihervallin asuttaman vanhan kyläkoulun pihaan kaartaa, silmiin osuu holtiton kasa polttopuita ja jättimäinen diskopallo. 400-neliöisen rakennuksen lämmittäminen imee valtavasti puuta, mutta toisaalta on lääniä puuhastella: rakennuksesta löytyy Vihervallin ja vuoroviikoin hänen luonaan asuvien lasten huoneiden lisäksi reilun kokoinen bändikämppä, tatuointistudio, liikuntasali ja alkuperäisessä kunnossaan oleva koulun keittiö. Kotonaan Vihervalli on järjestänyt ja antanut muiden järjestää keikkoja, festareita ja reivejä.
Vuosina 2018–2021 tiloissa toimi vielä Vihervallin pyörittämä kotikoulu, sillä nykyisellään itseään moderniksi kylähulluksi tituleeraava taiteilija ehti työskennellä 16 vuotta erityisopetusalalla. Loppuvaiheessa työehdot alkoivat kehnontua ja saivat Vihervallin miettimään, että jotain muutakin voisi tehdä. Hän heittäytyi säästöjensä ja tatuointistudioon saamansa starttirahan armoille ja pyöritteli tulevaisuutensa suuntaa yhdeksän kuukauden ajan.
Kypsyttelyn jälkeen alkoi syntyä patsaita. Tai nukkeja tai veistoksia, miten sen nyt ottaa. Rakennusaineina on esimerkiksi mallinukkeja, luita, koruja, uretaania, rautalankaa, kuumaliimaa, maalia sekä kaikkia mahdollisia esineitä, joita ympäristö tarjoaa, kuten oman lapsen lelumiekka tai hymypoikapatsas. Myös tauluja syntyy, ja musiikkia.
Tarkkoja raameja on vaikea asettaa, koska prosessi lähtee Vihervallin vilkkaasta mielikuvituksesta ja halusta tietää, onnistuuko hän toteuttamaan visionsa, jonka saattaa saada vaikka unessa.
”Mua kiinnostaa mystiikka, okkultismi, demonologia ja suomalainen kansanperinne. Alkemia kiehtoo, siitä on lähtenyt biologia, kemia ja fysiikka. On kiinnostavaa, miten ihmiskunta kehittyy sykleissä ja isot keksinnöt tapahtuvat samaan aikaan. Eri uskonnoissa ja kansantaruissa on paljon yhdistäviä tekijöitä”, Vihervalli summaa inspiraationsa lähteitä.
Kerronnallisuus viehättää Vihervallia ja se näkyy teosten taustatarinoissa. ”Tarustot ovat kiinnostaneet minua aina. Voisin hyvin kuvitella kirjoittavani fantasiaromaanin.”
Myös kuolema on kiehtonut Vihervallia aina, mikä onkin onni hänen taidettaan ajatellen. Teoksissaan käyttämänsä luut Vihervalli saa näet teurasjätteeksi joutuneista nyljetyistä eläinten ruhoista. Taitelija käsittelee ruhot keittämällä niitä pihallaan suuressa metallitynnyrissä muutamaan kertaan. Silmät pitää plopsauttaa pois kuopistaan sormilla, aivot lähtevät helposti, kun suuntaa painepesurin teloituspyssyn jättämään reikään. Vihervalli on kasvissyöjä, mutta ruhojen käsittelyynkin on tottunut.
”On mielenkiintoista, kuinka elämä pakenee silmistä hitaasti. Kun käsittelin saamaani hevosen päätä, näin, kuinka silmien kirkkaus väheni päivä päivältä”, Vihervalli kertoo.
Paljaista luista tulee paitsi esteettisesti kaunista materiaalia, myös Vihervallin taiteilijatilin nimi @localbonedealer. Liikanimen Vihervalli ansaitsi kaupiteltuaan itselleen tarpeettomia luita toisille harrastajille Jyväskylän torilla.
Kuolema on läsnä koululla muutenkin kuin tuotantoeläinten kautta. Kyläkoululla on hurmeinen historia: alueella ovat valkoiset lahdanneet punaisia ja saksalaiset sotilaat pitäneet majaansa. Viereisellä kukkulalla poltettiin noitarovioita 1600-luvulla. Grillipaikkaa kaivettaessa tulikin vastaan ruumiita, jotka keskusrikospoliisi haki pois.
Menneisyys näkyy Vihervallin mukaan koululla edelleen. Hänellä on ollut selittämättömiä aistikokemuksia ja onpahan eräs tatuointiasiakaskin poistuessaan nähnyt lotan asuun pukeutuneen hahmon käytävässä. Vaikka Vihervalli tai muutkaan kävijät eivät ole aistineet vihamielisyyttä, Vihervalli on lepytellyt henkiä itse keksimällään rumpumeditaatiolla, ja yliluonnollinen trafiikki talossa on hiljentynyt.
Ennen Vihervalli olisi miettinyt, mitä muut hänestä ajattelevat. Uudestisyntymisensä myötä hän on kuitenkin menettänyt mielenkiintonsa stressaamisen ja velvollisuuksien täyttämisen lisäksi myös muiden ihmisten miellyttämiseen. Se on vapauttavaa.
”Ihmiset jaksavat miettiä ehkä viisitoista minuuttia, että mikä hullu tuo on, miksi se noin teki. Sen pidempään muut eivät jaksa miettiä”, Vihervalli toteaa.
Häpeilemättömäksi itseään kuvaileva Vihervalli onkin pohtinut, että voisi tehdä tiluksillaan olevasta montusta lammen ja vetää kukkulalta vaijerikeinun lammelle.
”Siitä voisin sitten munasiltaan laskea vaijerilla ja tervehtiä ohikulkijoita.”