Toimittajia Sauli Niiniston ja Sanna Marinin tiedotustilaisuudessa toukokuussa 2022. Kuva: Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia

MediaKirjoittanut Venla Välikangas

Kuusi media-alan ammattilaista pohtii, kenen ääni journalismissa kuuluu

Suomessa kuulee usein väitettävän, että media on tavalla tai toisella puolueellinen. Kysyimme toimittajilta ja tutkijoilta, millä tavalla valtavirran journalistisen median sisällöt ovat painottuneita? 

Lukuaika: 6 minuuttia

Kuusi media-alan ammattilaista pohtii, kenen ääni journalismissa kuuluu

Toimittajia Sauli Niiniston ja Sanna Marinin tiedotustilaisuudessa toukokuussa 2022. Kuva: Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia

Riikka Räisänen

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja

Riika Räisänen kuvattuna Ylen tiloissa. Taustalla Ylen logo.
Kuva: Susanna Pesonen / Yle

Käytännössä kaikki suomalaiset valtavirran uutismediat pyrkivät tasapainoiseen raportointiin ja puoluepoliittiseen riippumattomuuteen. Jokainen toimitus tekee omat journalistiset linjauksensa itsenäisesti, mutta kaikki noudattavat Journalistin ohjeita. 

Silti puolueellisuusväitteitä tulee aika ajoin. Ne liittyvät usein yksittäiseen sisältöön, jonka näkökulma tai käsittelytapa ärsyttää.  Samalla viikolla ja jopa saman jutun perusteella saattaa joku yleisössä tehdä tulkinnan että suositaan kokoomusta, demareita, perussuomalaisia, vasemmistoa, vihreitä, ollaan elinkeinoelämän käsikassaroita tai ay-asianajajia. Kaikki palaute on tervetullutta. Silti balanssia ei voi tarkastella yksittäisen jutun kautta, vaan tasapaino syntyy kokonaisuudesta. 

Tahatonta painottuneisuutta voi syntyä esimerkiksi siitä, että toimittajien ammattikunta on keskimäärin korkeakoulutettua, hyvin toimeentulevaa ja asenteiltaan melko liberaalia – tämä saattaa vaikuttaa raportoinnin näkökulmiin ja kokonaisuuteen. Kovilla pakkasilla puhutaan omakotitalojen lämmityksestä ja sähköautoista, vaikka suurin osa suomalaisista asuu kerrostaloissa ja ajaa polttomoottoriautolla tai käyttää julkista liikennettä. Tahattomien vinoumien tai painottuneisuuden riskeistä on tärkeä puhua toimituksissa, ja tervettä itsekriittistä keskustelua käydään paljon. 

Valtiorahoitteisena journalismin tuottajana Yle on poliittisesti erityisen tarkkailun alaisena. Miten se heijastuu Ylen toimintaan?

Julkisen palvelun mediana meille on erityisen tärkeää noudattaa journalismin etiikkaa ja pyrkiä mahdollisimman tasapainoiseen, monipuoliseen ja mahdollisimman monenlaisia suomalaisia puhuttelevaan uutisjournalismiin. Tehtävämme on tuottaa yleisölle luotettavaa, kiinnostavaa tietoa ja analyysia joka auttaa ymmärtämään maailmaa – ei tuputtaa näkökulmia, maailmankuvia, asenteita tai mielipiteitä uutissisällöissä, edes vahingossa. Ihmiset osaavat ajatella itse ja muodostavat omat mielipiteensä omien arvojensa pohjalta. Sanomalehdistössä on perinteisesti pääkirjoitukset, joissa kirjoitetaan auki lehden linja, mutta Yle Uutisilla ei ole aatteellisia linjoja emmekä ota kantaa uutisiin, maailman tapahtumiin tai politiikkaan.

Esa Väliverronen

Viestinnän professori, Helsingin yliopisto

Esa Väliverronen kuvattuna vaaleaa taustaa vastaan
Kuva: Veera Leino

Suomessa uutismedian sidokset puoluepolitiikkaan ovat melko löyhät verrattuna moniin muihin maihin.  Perinteisesti uutisjournalismia ovat hallinneet yllättävät tapahtumat ja kriisit. Samalla haastateltavien valinta painottuu rutiininomaisesti hallintokoneiston edustajiin: poliitikkoihin ja melko suppeaan joukkoon asiantuntijoita.

Toimittajat vahtivat poliitikkojen tekemisiä ja sanomisia tarkkaan. Olisi tärkeää vahtia enemmän myös muissa instituutioissa käytettävää valtaa. Se jää vähemmälle huomiolle, jos keskitytään puolueisiin, politiikkaan, hallitukseen ja oppositioon.

Politiikkaa ja kriisejä käsittelevässä journalismissa tehdään paljon tilannepäivitystä, eikä katsota niinkään sitä, mistä kriisit kertovat ja mikä niiden merkitys on yhteiskunnassa.

Uutismedia tarttuu nykyään herkästi erilaisiin somekohuihin ja somevaikuttajien syötteihin, eikä kunnolla tunnista rooliaan kohujen rakentajana.

Välillä media käsittelee somevaikuttajia jutuissaan yllättävän kritiikittömästi. Heidän sidoksiaan ei aina mainita, vaikka vaikuttajat itse saattavat tuoda niitä esille omissa sosiaalisen median postauksissaan. Somevaikuttajat osaavat kanavoida huomiota omien poliittisten tai taloudellisten päämääriensä ajamiseen. Siksi on mielestäni ongelma, että journalismi on liian riippuvainen somevaikuttajista ja huomiotalouden mekanismeista.

Kuinka sosiaalinen media ja valeuutiset vaikuttavat journalismiin? 

Selvät valeuutiset paljastuvat melko nopeasti, mutta suurempi ongelma ovat hienovaraisemmat vaikutusyritykset ihmisten mielipiteisiin. Faktabaari ja muutamat yksittäiset toimittajat tekevät tärkeää työtä näiden paljastamisessa. Mutta viime kädessä jokaisella on vastuu jakamistaan uutisista.

Journalismin ei pitäisi entisestään edistää polarisaatiota, joka näkyy sosiaalisessa mediassa.

Journalistien tulisi valita selkeästi, mitkä ovat tärkeimpiä uutisaiheita, sekä käsitellä valittuja aiheita perusteellisemmin. Sosiaalisessa mediassa tieto ja viestit ovat usein aika kontekstittomia. Journalismin vahvuus puolestaan on se, että se tekee asioita ymmärrettäväksi ja asettaa ne syy-yhteyksiinsä.

Yagmur Özberkan

Toimittaja ja juontaja

Yagmur Özberkan kuvattuna mustaa taustaa vasten
Kuva: Karoliina Simoinen / Yle

Koen, että ajoittain suomalaiset mediat ovat puolueellisia. 

On hyvä kysymys, voiko [media] koskaan miellyttää kaikkia. Siitä huolimatta toisten kunnioittaminen on  tärkeää. Kunnioittamiseen liittyvät esimerkiksi sanavalinnat ja tapa, joilla asioista kerrotaan mediassa. Pohdin itsekin työssäni sitä, otanko kaikki ihmiset huomioon siinä, millä tavalla puhun asioista. 

Myös poliittiset päättäjät vaikuttavat suuresti valtavirtamediassa käsiteltyihin aiheisiin.  

mainos

Miten rasistiset rakenteet vaikuttavat journalistiseen mediaan? 

Journalistisen sisällön pitäisi olla puolueetonta. Kun katsoo uutisointia, valitettavasti näin ei aina ole. Moni vähemmistön edustaja kokee puolueellisuuden tulevan läpi uutisoinnista, vaikka asiasta kerrottaisiin  neutraalisti. Jos uutisoidaan kantasuomalaisen tekemästä seksuaalirikoksesta, tekijän taustaa ei korosteta, mutta jos tekijä ei ole kantasuomalainen, tämä tai tekijän nimi saatetaan mainita jutussa, mikä voi valitettavasti leimata ruskeita suomalaisia.

Joskus jostain kansainvälisissä tiedotusvälineissä käsiteltävästä asiasta tai tilanteesta ei puhuta suomalaisessa mediassa ollenkaan. Esimerkiksi vei pitkään, ennen kuin Gazan sairaaloiden tuhoamisesta alettiin puhua suomalaisessa mediassa.  Sosiaalisen median rooli on suuri, koska sieltä saa tietoa asioista, joita ei käsitellä  suomenkielisessä mediassa.  

Kun aloitimme Susani Mahaduran kanssa Mahadura & Özberkan -podcastin vuonna 2016 ja nostimme esiin yhteiskunnan epäkohtia, tuli monesti olo, että olemmeko me taas ne, joiden pitää puhua [esimerkiksi] rakenteellisesta rasismista. Väitän, että olemme päässeet tuosta tilanteesta vähän eteenpäin. Nyt tavallisetkin kansalaiset ottavat kantaa asioihin sosiaalisen median kautta. 

Suomalainen mediakenttä on edelleen hyvin valkoinen ja valtavirran mediasisältö on länsimaapainotteista.  Tarvitsemme enemmän eri ryhmien edustajia tekemään sisältöjä, ja asioita pitäisi nostaa mediassa esiin mahdollisimman puolueettomasti. Siinä on varmasti omat haasteensa. Kuitenkin se, että miettisimme enemmän sitä miten asioista puhumme, hyödyttäisi kaikkia.

Hanna Hantula

Feministisen aikakauslehti Tulvan päätoimittaja

Hanna Hantula kuvattuna edestäpäin. Taustalla vaaleanpunainen lakana.
Kuva: Sofia Okkonen

Mielestäni media saa olla puolueellinen, kunhan se on tietoinen ja avoimesti kerrottu päätös. Valitettavasti media ei aina ole avoin painotuksistaan. Usein uutisia tehdään ”tavallisille suomalaisille” ja käsitys tavallisuudesta on kapea. Valtamedian maailmankuvassa  normeja ovat esimerkiksi valkoisuus, vammattomuus, keski-ikäisyys ja keskiluokkaisuus, sekä se, että yhteiskunta on tietyssä mielessä valmis. Media kritisoi esimerkiksi kapitalismia ja edustuksellista demokratiaa vahtimalla, että ne toimivat omien sääntöjensä mukaisesti ja osallistuu samalla näiden järjestelmien oikeuttamiseen. Ei juuri kysytä, palveleeko kapitalismi kansalaisten tarpeita tai tarjoaako nykymuotoinen demokratia tarpeeksi osallisuutta.

Miten sukupuolittuneet rakenteet vaikuttavat journalistiseen mediaan?

Tietyt sukupuolittuneet rakenteet näkyvät mediassa, koska ne näkyvät maailmassa. Maanpuolustuksesta puhuvat enimmäkseen miehet, koska Suomessa asevelvollisuus koskee vain miehiä. Sukupuolittuneet rakenteet näkyvät myös valtamedian talousuutisoinnissa. Tällä hetkellä hoivan arvoa ei ymmärretä talousuutisoinnissa, eikä usein naisten tekemää palkatonta hoivatyötä osata hahmottaa isona osana valtiontaloutta. Rakenteiden lisäksi mediassa on välillä asenteista kumpuavaa seksismiä ja misogyniaa. Tämä näkyy siinä, miten julkkisnaisten ulkonäköä ruoditaan tai miten seksuaalirikosuutisissa tekijä häivytetään passiiviin.

Olisi hienoa, jos yhä useammin sellaiset ihmiset, jotka nyt ovat juttujen kohteita, olisivat jatkossa juttujen tekijöitä. Tämä vaatisi sitä, että rekrytoinneissa sitouduttaisiin monimuotoisuuteen. Lisäksi pitää varoa, ettei uusia tulokkaita vahingossa painosteta mukautumaan normeihin. Esimerkiksi nuorilta toimittajilta odotetaan usein kiinnostavia uusia näkökulmia, mutta käytännössä pätkätyösopimukset ja hierarkkiset rakenteet pitävät huolen siitä, ettei normeja uskalla kyseenalaistaa.

Myös kieleen pitää kiinnittää enemmän huomiota. Esimerkiksi lähisuhdeväkivallasta tai seksuaalirikoksista puhuessa pitää olla nykyistä tarkempi. Näen kuitenkin kehitystä parempaan ja uskon että asia otetaan toimituksissa vakavasti.

Ville Manninen

Mediatutkija, Vaasan ja Jyväskylän yliopisto: 

Ville Manninen kuvattuna studiossa harmaata taustaa vastaan. Katsoo kameraan.
Kuva: Maria Aspholm / Foto Airaksinen

Sitä, onko media puolueellinen, on vaikeaa tutkia.

Jos tutkitaan sitä, onko media esimerkiksi vasemmistolaista, täytyisi ensin määritellä, mitä vasemmistolaisuus tarkoittaa nyky-yhteiskunnassa. Kun vasemmistolaisuus on määritelty, se pitää tunnistaa aineistosta. Laajoja aineistoja on usein mahdotonta tutkia riittävän yksityiskohtaisesti.

Sanoisin, että suomalainen media on aika keskitien kulkija. Se on vähän välttämätöntäkin. Kaupallisen median täytyy pystyä tarjoamaan sisältöä suurelle yleisölle. Siihen, näyttäytyvätkö mediasisällöt esimerkiksi oikeisto- tai vasemmistolaisina, vaikuttaa osaltaan yksilön oma maailmankuva. 

Miten omistajaohjausrakenteet vaikuttavat puolueellisuuteen?

Joissain maissa huoli median keskittymisestä liittyy siihen, että poliittiset toimijat saattavat ottaa median haltuunsa ja käyttää sitä poliittisen valtansa vahvistajana. Suomessa on todella harvinaista, että median omistavalta taholta tulisi ohjeistusta sisältöihin. Suurempi hankaluus median kannalta liittyy ansaintalogiikkaan ja siihen, millaisia sisältöjä kannattaa tehdä.

Olen osallistunut tällä hetkellä tehtävään tutkimushankkeeseen, jossa tutkitaan sanomalehtien keskittymisen sisältövaikutuksia vuosina 2013–2023. Toimintojen keskittämistä perustellaan siten, että sillä tavalla mediasisältöjä on mahdollista tehdä entistä tehokkaammin. Toisaalta se voi johtaa näkökulman kaventumiseen ja paikallisen omaleimaisuuden katoamiseen. Tutkimusaineiston tarkastelemisen myötä on ilmennyt, että monessa lehdessä juttujen määrä on pudonnut.

Jotta epäkohtia voisi korjata, täytyisi ensin tunnistaa epäkohdat ja niiden alkusyyt. Jos mediasta puuttuu joidenkin ihmisryhmien ääni, pitäisi selvittää, puuttuuko se siksi, ettei heitä ei ole toimittajina vai siksi, että nuo näkökulmat eivät kuulu toimituksen sisältölinjaan.

Keinovalikoimassa tulisi painottua itsesääntelylliset keinot. Median omistukseen tai sisältöihin liittyvä sääntely tai sisältöperusteinen mediatuki, ovat vaikeita toteuttaa tarkoituksenmukaisesti ja reilusti. Niihin liittyy myös virheiden ja väärinkäytösten vaara.

mainos

Emilia Männynväli

Kirjailija ja Kansan Uutisten toimituspäällikkö

Kukkala katsoo kameraan hymyillen, on kyykistynyt, taustalla harmaa seinä.
Kuva: Nauska

Suomalainen journalismi on kauttaaltaan melko laadukasta, mutta omistuspohja ja voimakas keskittyminen vaikuttavat sisältöihin, vaikka eivät niin suoraviivaisesti kuin yleisö joskus kuvittelee.  Valtaosin suomalainen journalismi on oikeistolaista ja liberaalia. Tämä näkyy pääkirjoituksissa ja siinä, mitä ja kenen totuuksia ja tavoitteita hyväksytään juttujen kehyksiksi ja välttämättömyyksiksi, kenen taas esitetään ideologisina ja utopistisina. 

Hyvä ajankohtainen esimerkki on jumiutunut työmarkkinatilanne: lähes poikkeuksetta pääkirjoituksissa suhtaudutaan elinkeinoelämän tavoitteisiin huomattavasti ymmärtäväisemmin ja myötäsukaisemmin kuin työntekijäosapuoleen.

Jutuissa korostetaan työtaistelutoimenpiteiden väliaikaista haittaa kuluttajakansalaiselle avaamatta useinkaan kunnolla sitä, miksi lakkoon on päädytty tai suomalaista työmarkkinamallia ylipäänsä. Kovin mitättömistä syistä ei Suomessa ole enää vuosikymmeniin lakkoiltu: kyllä se useimmiten vaatii vakavan huolen työntekijäkansalaisen etuihin ja oikeuksiin liittyen.

Millä tavalla toimittajien keskimääräinen luokkatausta ohjaa journalismia? 

Toimittajat ovat keskimäärin melko keskiluokkaisista taustoista, mikä vaikuttaa journalismiin, vaikka kuinka pyrittäisiin totuudellisuuteen ja objektiivisuuteen. Nytkin on nähty paljon juttuja asuntolainojen koroista, mutta vähemmän niitä, joissa lasketaan, miten viimeaikaiset päätökset ja maailmantilanne vaikuttavat vuokralla asuvaan pienituloiseen yksinhuoltajaan. 

Sinänsä toimittajiksi hakeutuu ihmisiä käsittääkseni monipuolisemmista taustoista kuin vaikkapa lääkäreiksi tai juristeiksi. On tärkeää, että koulutuksen periytyvyyttä purettaisiin  – nythän on menty päinvastaiseen suuntaan tekemällä opintotuesta voimakkaasti lainapainotteista – ja toimittajaksi voi ryhtyä ilman tutkintoakin. 

Toimituksissa luokkaan ei suhtauduta samalla tavalla vakavasti kuin moniin muihin etuoikeuksiin, joten keskiluokkavinouman oikominen on ikävä kyllä aika pitkälti yksittäisten toimittajien rohkeuden, yhteiskunnallisen ymmärryksen ja ammattietiikan varassa.