Lokakuussa 1976 venäläinen kosmonautti Vjatšeslav Zudov on matkalla komentajakollegansa Valeri Roždestvenskyn kanssa kolmeksi kuukaudeksi tutkimustöihin Saljut 5 -avaruusasemalle. Heidät avaruuteen vienyt Sojuz 23 -raketti ei pystykään telakoitumaan avaruusasemaan. Alkaa hätäinen ja vaarallinen paluu kotiplaneetalle. Kiireen takia avaruuskapseli päätyy alkuperäisten laskelmien vastaisesti osittain jäätyneen Tengiz-järven keskelle Pohjois-Kazakstaniin. Kosmonautit joutuvat odottamaan pelastajiaan pimeässä pää alaspäin roikkuen liki kymmenen tuntia tietämättä löydetäänkö heidät ennen kuin happi loppuu.
Tätä tarinaa kertoo pitkän uran tuottajana ja muissa elokuvahommissa tehnyt Heikki Innanen kantapaikassaan, helsinkiläisessä Rytmi-baarissa. Hänelle se on tärkeä siksi, että hän ystävystyi Zudovin kanssa tehdessään ohjaaja Tapio Suomisen (1946–2023) kanssa avaruusaiheista dokumenttielokuvaa Ihmisen mittakaava (1985).
”Itse olen tuijotellut tähtiä pienestä pitäen. Yliherkkänä minulla oli semmoisia vaikeita hetkiä teini-iässä ja vähän myöhemminkin. Siihen liittyi tunne siitä, että tämä paikka, missä nämä ihmiset täällä elää, ei ole minun paikkani. Kuten myös kaipaus siitä, että tulkaa hakemaan minut takaisin tähteen”, Innanen taustoittaa.
Kosmisten kokemusten ohella Innanen kertoo Zudovin tehneen häneen vaikutuksen sympaattisuudellaan ja lahjakuudellaan. Hän näyttää puhelimellaan elokuvasta klipin, jossa kosmonautti heittäytyy kosmopoliitiksi.
”Kun näin maapallon avaruudesta, se muutti näkemystäni elämästä niin, että nyt ymmärrän paremmin ihmisen hyvyyttä”, Zudov todistaa vilpittömän oloisesti. ”Maapallon eri osissa ihmiset tappavat toisiaan sodissa. Kuitenkin planeettamme on varmasti yhtä rakas meille kaikille riippumatta uskonnosta, politiikasta ja sosiaalisista lähtökohdista. Me elämme samassa maailmassa, samalla tavalla. Ei ole toista vastaavanlaista planeettaa.”
Kosmisen kutsu
Ihmisen mittakaava -dokumentti liittyi vuonna 1984 Espoon Dipolissa järjestettyyn avaruusnäyttelyyn. Neuvostoliittolaisten kanssa toteutettuun kokonaisuuteen saapui sikäläisten tutkijoiden ja entisten avaruuslentäjien osalta kosolti vetävää näyttelyesineistöä, kuten täydellinen kopio maata kiertävällä radalla samaan aikaan olleesta avaruusasemasta.
Idean elokuvasta sen tuottaja Innanen sai jo aiemmin Lapissa.
”Elätin itseni silloin toimittajana ja sain ajatuksen lähteä jutun tekoon käsivarren Lappiin ennen kuin kaamos päättyy. Matkan aikana tutustuin Nils-Piera Labba -nimiseen poromieheen, joka oli semmoinen puolitoistametrinen vanha saamelaisukkeli. Yövyttiin porukalla autiotuvassa. Kun muut menivät nukkumaan, jäin hänen kanssaan höpöttelemään. Kun kuu paistoi ikkunasta, me molemmat tuijotimme sitä yhtä aikaa.”
Keskustelukumppani ei sulattanut ollenkaan ajatusta siitä, että ihminen olisi voinut käydä kuussa.
”Nils-Piera sanoi, että ei varmasti. Ei sinne saa kukkaan mennä. Se on pyhä paikka. No, en siinä alkanut kiistellä siitä ollenkaan. Myöhemmin sain idean elokuvasta, jossa kuvattaisi, miten Nils-Piera tulee katsomaan niitä Neuvostoliiton avaruustekniikan ihmelaitteita Dipolin näyttelyyn. Tosin kun sitä leffaa sitten lähdettiin tekemään, päädyin siihen, etten halua todistella kumoon hänen maailmankuvaansa.”
Jotain avaruustieteen ja Lapin luontokokemusten yhteydestä jäi kuitenkin kytemään. Kaiken tutkijatohinan keskellä Innanen ja Suominen keksivät, että mukavaksi osoittautuneen kosmonautti Zudovin voisi viedä pohjoiseen kalaretkelle.
”Kysyin lähetystön edustajalta, joka varmaankin siihen aikaan oli KGB:n leivissä, että olisiko tällainen mahdollista. Hän antoi luvan sillä ehdolla, että pääsee itse mukaan”, Innanen hymähtää.
Samaan aikaan kun ohjaaja Suominen isännöi päällystakkia, Innanen sai esitellä koskikalastuksen perusniksejä Zudoville, jolla ei ollut lajista aiempaa kokemusta.
”Näytin lähinnä, että mihin kannattaa heittää se viehe. Sitten sanoin, että kävele sata metriä tuohon suuntaan ja kalastele siellä, ja tavataan tässä vajaan tunnin päästä. Minä, joka olin jo harjautunut kalastaja, en tietenkään saanut yhtään mitään, mutta kohta vastaan tallustelee hymyilevä kosmonautti viiden taimenen kanssa. Se oli valtava kokemus hänelle. Hän oli aivan pyörryksissään saaliista”, Innanen muistelee yhä nauraen.
Nuotioturinoinnin jälkeen suomalais-venäläinen kosmologinen yhteys syventyi vielä lisää bussimatkalla Tenojoelta Ivalon lentokentälle.
”Istuimme bussin perällä vierekkäin. Zudov puhui ihan hyvin englantia ja ymmärsin suurimman osan siitä, mitä hän hyvin yksityiskohtaisesti kertoi pieleen menneestä avaruusmatkastaan – kuten siitäkin, millaista oli mennä ensi kertaa painottomaan tilaan.”
Jossain vaiheessa Zudov kysyi, haluaako Innanen juoda jotain ja kaivoi penkkien välistä nahkasalkustaan pullollisen giniä. Sitä herrat sitten siemailivat lämpimänä pullon suusta samalla, kun keskustelivat syvällisesti maailmankaikkeuden kokemisesta.
Systeemin varjo
Ihmisen mittakaava otettiin tuoreeltaan Neuvostoliittolaisen tiedeyhteisön puolella innostuneena vastaan. He välittivät työryhmälle jopa kutsun päästä kuvaamaan salaiseen ja suljettuun Tähtikaupunkiin, jossa ei ollut sitä ennen käynyt yksikään länsimainen kuvausryhmä. Eivät sinne päässeet neuvostoliittolaiset itsekään ilman kutsua ja kulkulupia, joita ulkopuolisten oli lähes mahdotonta saada.
”Toki se oli hyvin kiinnostava ehdotus. Mutta kun sitä enemmän mietti, kasvoi huoli siitä, että siihen voi jäädä koukkuun, josta on vaikea irrottautua. Kyllähän sen ymmärsi, että sinne houkuteltiin länsimaalaisia, joita haluttiin käyttää myös eri tavoin hyväksi.”
Innanen muistuttaa kuitenkin, että 1980-luvun puolivälissä Neuvostoliitosta ja venäläisistä ajateltiin hyvin eri tavalla kuin heti systeemin kaaduttua – saati sitten nykyisin.
”Omissa taide- ja elokuvapiireissäni monilla oli Neuvostoliitossa työskentelystä enimmäkseen hyviä kokemuksia. Esimerkiksi Mikko Niskanen, jolle tein töitä, oli valmistunut Moskovassa elokuvaohjaajaksi. Päädyin silti siihen, että Tähtikaupungin jätän väliin sillä kertaa.”
Innanen ei ollut koskaan myöhemmin yhteydessä Zudoviin. Nettitietojen mukaan kosmonautti kuoli 84-vuotiaana tämän vuoden kesäkuussa.
”En osannut ajatella häntä silloin ollenkaan systeemin edustajana, vaan kohtaamisessamme oli kyse hyvin lämpimästä ystävyyden tunteesta.”
Innanen näyttää vielä toisenkin klipin samasta dokumentin haastattelutilanteesta. Virtaavan joen äärellä haastateltava Zudov vastaa kysymykseen siitä, mikä on vaikeinta kosmonautille.
”Sanoisin että oppia tuntemaan itsensä, suhtautumaan oikein ympäröivään maailmaan ja olemaan aina ihminen suhteessa muihin ihmisiin. Jos sen saavuttaa, pystyy olemaan voimakas ja rohkea. Silloin pystyy kaikkeen.”
Ihmisen mittakaavan voi katsoa täältä.
Kirjoitus on Voiman Vlast!-sarjaa. Siinä julkaisemme Venäjää, Ukrainaa, Valko-Venäjää ja Kaukasusta sekä alueiden sotaa, konflikteja ja ihmisoikeuksia käsitteleviä juttuja. Sarjan toimittamista on tukenut Alfred Kordelinin säätiö.
