Tanskalaisen kirjailija Jonas Eikan novellikokoelman Auringon jälkeen (Kosmos 2023, suomentanut Kari Koski) henkilöhahmoja yhdistävät prekaarisuuden, marginaalisuuden ja vallankäytön kohteena olemisen kokemukset. Kööpenhaminaan ulkomaanmatkaltaan palannut tietojärjestelmäasiantuntija, meksikolaisen rantaklubin pojat, lapsensa menettänyt vanha pari sekä improvisoidussa kolmisuhteessa elävät Casey, Aurora ja Rory kykenevät kukin omilla tavoillaan näkemään jokapäiväisen elämän fiktiivisen ja keinotekoisen luonteen.
Novellit sijoittuvat eri puolille maailmaa, paikkoihin, jotka ovat tavanomaisia mutta jotka kertoja havaitsee outoina: Bukarestiin, Cancúnin turistirannalle, Nevadan aavikolle ja Lontoon esikaupunkeihin. Eikan surrealistinen ilmaisu ei ole hallusinatorista tai harhaista, vaan osoittaa pikemminkin tavallisten ilmiöiden, suhteiden ja ympäristöjen perimmäisen outouden.
”Olen kiinnostunut sisäisen ja ulkoisen maailman rajojen katoamisesta”, Eika kertoo. ”Pyrin kirjoittamaan kirkkaasti ja esittämään oudoimmatkin asiat tarkasti, visuaalisesti ja käsinkosketeltavasti. Haluan näin välittää lukijoilleni kokemuksen todellisuuden laajentumisesta.”
Eikan novellien tapahtumat tuovat mieleen kirjailija Aldous Huxleyn metaforan valvetietoisuuden ”varoventtiilistä”, joka sallii ihmisen tiedostaa vain selviytymisen kannalta olennaisen ”viheliäisen noron tietoisuutta” mutta joka voi avautuessaan paljastaa ihmiselle niin taivaan kuin helvetinkin.
Kadonnut tulevaisuus
Eika toteaa, että minuuden radikaali avoimuus voi olla sekä siunaus että kirous. Esimerkiksi alistavissa olosuhteissa työtä tekevä ei typisty vain työläisen rooliinsa vaan on yhtä lailla ajatteleva ja tunteva olento, joka ei voi estää maailmaa tulemasta itseensä.
”Yhteiskunnallis-taloudelliset rakenteet ohjaavat novellieni hahmojen tekoja ja elämää. Taloudellinen logiikka työntyy heidän kehoonsa, mieleensä, ihmissuhteisiinsa ja intimiteettiinsä. Tästä huolimatta he etsivät yhdessä läheisyyttä ja ystävyyttä.”
Eika ryhtyi kirjoittamaan novellejaan osallistuttuaan vuosien ajan siirtolaisten pakkopalautuksia vastustavan liikkeen toimintaan. Lannistavat poliittiset kehityskulut ja toisteinen ruumiillinen työ, jota hän teki saadakseen elantonsa, ajoivat hänet uupumukseen.
”Tulevaisuus tuntui kadonneen”, hän sanoo. ”Uusliberalistinen vaihtoehdottomuus teki mahdottomaksi kuvitella toisenlaista tulevaisuutta ja muodostaa yhteys tulevaisuuteen kaiken poliittisen energian, innostuksen ja halun alkulähteenä.”
Eika yritti jatkaa keskeneräistä romaanikäsikirjoitustaan, mutta ajautui umpikujaan. Hän tajusi, että hänen oli aloitettava työnsä puhtaalta pöydältä. Niinpä hän lähti liikkeelle ensimmäisistä mieleensä tulleista lauseista, seurasi niiden energiaa ja rytmiä ja improvisoi eteenpäin. Alkoi muodostua tarinoita eri tavoin marginalisoiduista ihmisistä, joille järjestelmä ei enää kykene tarjoamaan lupausta paremmasta elämästä.
”Cancúnilaisella rannalla rikkaita länsimaisia turisteja palvelevat pojat, joista kirjoitan kahdessa novellissani, eivät koe työtään merkitykselliseksi”, Eika sanoo. ”He näkevät omilla silmillään, kuinka ne, joilla on rahaa ja valtaa, voivat aidata osan rannasta ja ryhtyä kahmimaan voittoja panemalla muut työskentelemään itselleen. Kaikki perustuu rahaan ja yksityisomaisuuteen. Pojat ymmärtävät, että vaikka talous vaikuttaa hyvin kouriintuntuvilla tavoilla heidän elämäänsä, se on samalla fiktiota, auringon taloutta, kuten he sitä nimittävät.”
Kapitalistisessa järjestelmässä vähäosaisten ja marginalisoitujen ihmisten kohtaamia vaikeuksia perustellaan niukkuudella. Eika huomauttaa, että valtaapitävät hyödyntävät ilmastonmuutoksen ja siirtolaisuuden kaltaisia kriisejä ottaakseen käyttöön uusia alistamisen ja sorron muotoja. Auringon jälkeen näyttää, millaisia seurauksia tällä on jokapäiväisee elämään, tunteille, seksuaalisuudelle ja ihmissuhteille.
”Novellieni hahmot ovat menettäneet tunnun ajan etenemisestä, aivan kuten itselleni oli tapahtunut. He ovat jumiutuneet lannistavaan nykyhetkeen, josta ei näytä olevan ulospääsyä. Heidän marginaalisuutensa on kuitenkin omaa marginaalisuuttani syvempää, sillä heillä ei ole samoja etuoikeuksia, joista itse elämässäni hyödyn.”
Alistumisesta solidaarisuuteen
Vallankäytön lisäksi Eika kuvaa ihmisten pyrkimyksiä muodostaa intiimejä suhteita toisiinsa. Rantaklubilla työskentelevät pojat pakenevat taloudellisen logiikan määrittämää työntekoa pukuhuoneeseen voidakseen nauttia läheisyydestä ja seksuaalisuudesta.
”Rantapojat etsivät järjestelmän halkeamista solidaarisuuden mahdollisuuksia”, Eika sanoo. ”He pyrkivät muodostamaan yhteisön, jossa ei olisi kyse hyväksikäytöstä. En halua kuitenkaan vetää ehdottomia rajoja alistamisen ja intiimiyden välille. Hellyys ja väkivaltaisuus voivat elää rinnakkain ja limittyä toisiinsa. Esimerkiksi seksissä leikkisyys voi kääntyä odottamatta rajuksi alistamiseksi. Pyrin kirjoittamaan tietoisena siitä, ettei täydellistä autonomiaa ole olemassa.”
Surrealistinen ja unenomainen kerronta antaa Eikalle mahdollisuuden kuvata todellisuutta vahvan ambivalentisti. Vallankäytön toistaminen ja työstäminen tapahtuvat rinta rinnan. Samalla voi avautua pakoreittejä, jotka vievät tästä maailmasta kohti toisenlaista maailmaa.
”Intiimit suhteet, joissa ei toisteta vallankäyttöä vaan paetaan taloudellista riistologiikkaa, tarjoavat novellieni henkilöhahmoille vaihtoehtoisen mallin järjestää ihmissuhteet myös laajemmin yhteiskunnassa. Toimiessaan näin he pyrkivät tiedostamattaankin pelastamaan sen, mitä pelastettavissa on. Tämä lähtökohta on ohjannut sekä kirjallista työtäni että elämääni.”
