Kirjailija Italo Calvinon romaanissa Näkymättömät kaupungit (1972) Marco Polo kertoo mongolivaltakunnan hallitsija Kublai-kaanille matkoistaan maan ääriin. Polon kuvailemat kaupungit ovat toinen toistaan ihmeellisempiä. Päähenkilöiden välisten keskustelujen edetessä käy ilmi, että kaikki kaupungit ovat Polon villin mielikuvituksen läpi suodatettuja kuvauksia hänen kotikaupunkinsa, Venetsian, eri puolista.
Polon kummallisia muotoja saavat kertomukset sopivat kuvaamaan myös inhimillistä identiteettiä, jossa tuttu ja vieras, sisäinen ja ulkoinen, käyvät lakkaamatonta vuoropuhelua keskenään. Minuutta ei olisi olemassa ilman tiettyä pysyvyyttä, mutta samalla sitä luonnehtii jatkuva muutos. Rajat minän ja maailman välillä ovat huokoisia. Identiteetti on illuusio, joka säilyttää yhtenäisyytensä vain mielen järjestävän, suodattavan ja rajaavan työn ansiosta.
Se, mitä olemme, niin yksilöinä kuin yhteisöinä, on aina suhteessa muihin. Samaistumme ja erottaudumme, vedämme rajoja tai pyyhimme niitä olemattomiin. Tietoinen mieli, ego, pyrkii hallitsemaan virtaavaa todellisuutta rajaamalla sitä järjen ja itseymmärryksen kehikoihin. Mutta järjen luomien keinotekoisten rakenteiden tuolla puolen avautuu todellisuus, joka on rajaton, moniaineksinen ja lakkamatta muotoaan muuttava.
Ajattelu, mielenterveys ja selviytyminen edellyttävät minän ja maailman välisen rajan loputonta uudelleenmäärittelyä. Jos kaikki olisi kaaosta – jos maailma virtaisi hallitsemattomana tietoisuuteemme ja liikuttaisi meitä arvaamattomasti – elämä monimutkaisten inhimillisten ja ei-inhimillisten suhteiden järjestelmässä olisi mahdotonta. Jos kaikki olisi järjestettyä – jos maailma asettuisi nätisti järjen luomiin kategorioihin – elämä muuttuisi toisteiseksi ja yksiulotteiseksi. Psykiatrian professori Daniel J. Siegel on luonnehtinut mieltä integraation joeksi, jonka yhdellä rannalla kaikki on kaoottista ja toisella rannalla kaikki on hallittua. Mielenterveyden kannalta suotuisimmat virtaukset kulkevat tietysti joen keskellä: vesissä, joissa järjestys ja kaaos sekoittuvat.
Yksilöllinen mieli ei kuitenkaan ahkeroi identiteetin eheyden parissa eristyksissä muusta maailmasta. Identiteetin, kuten myös aistien, kehollisuuden, ymmärryskyvyn ja tarkkaavaisuuden, muotoutumista ohjaavat perhesuhteet sekä monimutkaiset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenteet, jotka eivät suinkaan ole vapaita valtasuhteista.
Identiteetin muotoutuminen ei ole vain yksilön vapaata asettumista itse valitsemiinsa suhteisiin vaan myös taloudellisen pakon, selviytymistarpeen ja sosiaalisen tunnustuksen tarpeen määrittämää sopeutumista yhteiskunnalliseen elämään. Yksille rakenteet suovat etuoikeuksia ja vapauksia, toisia ne alistavat ja pakottavat. Taloudellinen eriarvoisuus, luokkayhteiskunnan hierarkiat, rasistiset ja seksistiset asenteet sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistettu syrjintä ovat esimerkkejä haitallisista rakenteista, jotka rajoittavat yksilöiden vapautta valita, millaisissa suhteissa he haluavat maailman kanssa olla.
Psykoanalyytikko ja yhteiskuntafilosofi Erich Fromm kutsui vallitseviin yhteiskunnallisiin suhteisiin sopeutuvaa luonnetta yhteiskuntaluonteeksi. Sopeutuakseen elämään tietyissä historiallisesti määrittyneissä olosuhteissa yksilöiden on haluttava tehdä juuri niitä asioita, joita heidän on pakko tehdä. Yhteiskuntaluonne on Frommin mukaan ”sementti”, joka varmistaa valtasuhteiden ja -rakenteiden pysyvyyden.
Vallankäyttö ei rajoitukaan vain ulkoiseen kurivaltaan vaan työntyy syvälle sisimpäämme – haluihimme, tarpeisiimme, uniimme ja sosiaalisiin suhteisiimme. Se voi muuttaa identiteetin ansaksi, joka lakkaa tukemasta inhimillisten mahdollisuuksien ja voimien vapaata kehittymistä ja alistaa ne palvelemaan ulkoisia päämääriä.
Olemassa olevien asioiden nimeäminen on vallankäyttöä, kuten teknoartisti Aïsha Devi toteaa kappaleessaan Time is the Illusion of Solidity: ”If you name me, you negate me.” Mutta poissaolevien asioiden nimeäminen tarkoittaa puolestaan olemassa olevien asioiden taian murtamista. Vapauttava nimeäminen, jossa identiteettiä ei sidota jäykkiin, muuttumattomiin muotoihin ja normeihin, saa voimansa poliittisesta mielikuvituksesta. Se puolestaan voi kukoistaa vain, jos osaamme tehdä tutusta vierasta ja vieraasta tuttua, aivan kuten Calvinon Polo.
