Camila Sosa Villadan vastasuomennettu romaani Yöeläimiä (S&S 2024) sijoittuu Argentiinan Córdoban kaupungin Sarmientonpuistoon, jossa harvahampaisten ja marginaalisten, rikkinäisten ja kasaan kursittujen, kuolleiden ja mestattujen maaperällä miehet kulkevat saalistamassa lemmen lihaa. Siellä seksiä myyvät travestit ovat jatkuvassa hengenvaarassa. Sekä oma perhe, vanhoillinen yhteiskunta, poliisi että asiakkaat kohtelevat heitä kaltoin. Vanhemmat naiset ottavat kirjan päähenkilön Camilan siipiensä suojaan, kun tämä tulee ensimmäistä kertaa puistoon töihin.
Muut jakoivat minulle viisautensa, samalla tavoin kuin he saattoivat jakaa koko käsilaukkunsa sisällön sille joka kohteli heitä kunnioittavasti. Travestin sydän: punainen viidakon kukka, jolla on myrkyn turvottama kukinto ja lihaisat terälehdet.
Travesti on Sosan käyttämä termi, jota kirjan suomentaja Emmi Ketonen käyttää sellaisenaan. Sillä viitataan transnaisiin, jotka puiston hämärässä muodostavat yhteisön ja pelastavat toisensa pahoinpitelijöiltä, tarjoavat viivat kokaiinia, kokkaavat yhdessä meheviä grilliaterioita ja lohduttavat toisiaan. Kun travestien tuki ja turva, sataseitsemänkymmentäkahdeksanvuotias Encarna-täti löytää okapensaan oksien alta hylätyn, vastasyntyneen vauvan, travestit kantavat pojan käsilaukussaan asunnolle, adoptoivat hänet ja ristivät hänet Tähtisilmäksi. Vauva antaa heille toivoa paremmasta.
Joskus istahdin terassille ja mietin mielessäni lasta, aviomiestä, taloa, omaa pihaa, kukkaruukkuja, kirjahyllyjä, kavereita kylässä viikonloppuisin, että jättäisin prostituution, että tekisin sovinnon vanhempieni kanssa.
”Kaikki on fiktiota”, Sosa sanoo kättään heilauttaen toukokuisen auringon paahteessa ennen Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalin alkua. Kaikki on fiktiota, mutta lukijat ovat vimmaisen kiinnostuneita kirjan omaelämäkerrallisista elementeistä. Sosa on nimittäin avoimesti kertonut nuoruudestaan köyhän perheen lapsena Córdobassa, vanhoillisessa pikkukaupungissa, jossa sukupuolten moninaisuutta ei ymmärretty. Konservatiivinen isä kielsi lapseltaan ”ristiinpukeutumisen” ja meikkaamisen ja varoitti, että hänen kaltaisilleen ei ole muita vaihtoehtoja kuin prostituutio tai kuolema. Vastoin periaatteitaan Sosakin päätyi vaaralliselle tielle. Travestin elämässä vaihtoehdot olivat vähissä.
Hän tarvitsi työtä viestinnän yliopisto-opintojensa rahoittamiseksi, mutta nuorta transnaista ei palkattu mihinkään. McDonald’sin työhaastattelussa rekrytoijat ”kokivat aivokuoleman” verratessaan hänen nimeään ja olemustaan henkilöllisyystodistuksen miehennimeen. Lopulta kävi niin kuin isä oli varoittanut: päivisin Sosa opiskeli yliopistolla, öisin hän myi seksiä kampuksen viereisessä puistossa, joka näyttäytyy kirjassa dantelaisena helvettinä eri kerroksineen. Opiskelutoverit eivät tienneet kaksoiselämästä tai köyhyydestä.
Yliopistoelämässä käänsin selkäni yölle. Harmaassa arjessa takerruin kunnialliseen elämään, päivittäin kohtaamieni naapureiden ja yliopistotovereitteni läpinäkymättömään elämään. Kävin ruokakaupassa, kävin luennoilla, kävin jopa juhlissa, joissa travestisuus oli yksinkertaisesti tuntematon käsite.
Nyt Sosa on espanjankielisen kirjallisuusmaailman megatähti, joka on 42 vuoden ikään mennessä saavuttanut paljon. Hän teki Argentiinassa pitkän uran näyttelijänä ja dramaturgina, hänet on palkittu rooleistaan televisiossa ja teatterissa, ja vuonna 2019 ilmestynyt esikoisromaani Yöeläimiä ponnahdutti hänet kirjalliseen maailmanmaineeseen. Kirja on voittanut muun muassa maineikkaiden Meksikon FIL Guadalajara -kirjamessujen tunnustuspalkinnon, sitä on käännetty useille kielille ja parhaillaan siitä tehdään televisiosovitusta.
Sosa kertoo, että äiti kantoi hänelle luettavaa lapsesta lähtien. Kirjoittaminen on ollut hänen elämässään läsnä aina. ”Kirjoittajilla on erityislaatuinen pääkoppa, jolla he rekisteröivät maailmaa. [Chileläinen esseisti] Pedro Lemevel on sanonut sen hyvin: kirjoitin jo ennen kuin aloitin kirjoittamisen.”
Hän osoittaa kohti lähistöllä istuvaa eläkeikäistä helsinkiläisrouvaa, jonka laukusta pilkistää samppanjapullo. Hahmo on kuin suoraan elokuvasta. ”Mikä suurenmoinen rouva”, kirjailija toteaa nauraen.
Älkää lokeroiko
Kirjallisuusriitikot näkevät Sosan tuotannossa vivahteita latinalaisamerikkalaisesta maagisesta realismista. Myös niin sanottu 2020-luvun latinalaisamerikkalainen boom, naiskirjailijoiden nousu maailmanmaineeseen, muistetaan mainita hänen nimensä yhteydessä.
”Jos voin jotakin toivoa, niin sen, ettei minua luokiteltaisi mihinkään. Minä olen kirjailija, minä pidän kirjoittamisesta ja toivon kirjoilleni lukijoita. Nautin kielenkäytöstä, nautin sanoista. Lukijat tulkitkoot niitä miten haluavat.”
Häneltä kysytään säännöllisesti vaikutteista ja kirjoittajista, jotka häntä ovat inspiroineet. Sekin on epäkelpo kysymys. ”Pitääkö minun listata kaikki, keitä olen lukenut elämäni aikana?” Sosa sanoo ja piirtää ilmaan pitkän kaaren.
Erityisesti häntä turhauttaa, että kustantamot markkinoivat häntä mielellään ”transkirjailijana”. ”Monet eivät halua tulla lähellekään kirjaani, joka on tällä tavalla maalattu nurkkaan.”
Samaa tapahtuu hänen mukaansa myös feministiseksi tituleeratun kirjallisuuden kanssa: moni jättää kirjan lukematta, koska eivät koe samastuvansa aiheeseen, vaikka kyseessä olisi millainen mestariteos. Se on kirjallisuuden kannalta sääli.
Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, että ei ole naiivi: lukijat ovat perinteisesti halunneet lukea miesten kirjoittamia kirjoja, koska ne väitetysti kertovat ”universaaleista aiheista”. Nyt ajat ovat kuitenkin selkeästi muuttumassa. Sosa vertaa tilannetta tulivuorenpurkaukseen: ”Alussa näkyy tuhkaa ja törkyä, rumaa kipua, sitten tulivuori alkaa savuta ja kuolata, kunnes lopulta näet laavan pursuvan ulos.”
Kraaterista purkautuu hyvää kirjallisuutta, toisenlaista kuin aiemmin.
Halusimme jatkuvasti sytyttää kaiken tuleen: omat vanhempamme, ystävämme, vihollisemme, keskiluokkaiset kodit tapoineen ja mukavuuksineen, heidän identtiset lapsensa, kirkkojen virrenlutkuttajat, jotka meitä niin halveksuivat, sekä omilta kasvoiltamme valuvat naamiot, omaan ihoomme maalatun kapinallisuuden maailmaa kohtaan, joka tekeytyi tietämättömäksi, joka pani oman terveytensä meidän edellemme – he imivät meistä elämän, vain jotta heillä olisi enemmän rahaa kuin meillä.
Liian lyhyt elämä
Sosan tyylille ominaista on kerronnan kiire. Teksti etenee ripeästi, tapahtumat laukkaavat eteen päin. Sosa sanoo, että nykyhetki pitää kertoa äkkiä, koska tulevaisuudesta ei ole varmuutta. Transihmisen eliniänodote on Latinalaisessa Amerikassa 35 vuotta. ”Kuolema lähestyy kiireesti, joten se näkyy kerronnassani semanttisesti.”
Mitä semantiikkaan eli sanojen merkitykseen tulee, Sosa viittaa alkukielisessä tekstissä travesteihin espanjan feminiinipronominilla eikä esimerkiksi inklusiivisella sanalla nosotrxs (me), mikä on tietoinen valinta. Hän tuntee kielen rekisterit ja oikeat termit, joita tulee käyttää, kun puhuu transihmisten oikeuksista.
Katujen todellisuus on kuitenkin kaukana akateemisesta debatista. Sosa kertoo, että puistossa työskentelevät tytöt kutsuivat toisiaan painokelvottomilla nimillä. ”Opiskelin viestintää ja teatteria yliopistolla, jossa opin virallisen kielenkäytön ja korrektit sanat. Mutta luontainen puhetapani on epäkorrekti, ja tiedän, mihin uskon, enkä usko poliittisesti korrektiin kielenkäyttöön. Mutta helppohan minun on sanoa, minua on käännetty monelle kielelle. Monellako Argentiinan köyhän lähiön transtytöllä on mahdollisuus samaan?”
Köyhien alueiden ihmiset puhuvat koko kehollaan ja keksivät uusia sanoja. ”Kirjallisuuskin näyttää kovin pieneltä tämän rinnalla.”
Sosa sanoo, että ei pääse Córdoban värikkäästä kadunnaisen puheenparrestaan mihinkään. Se aiheuttaa kiusallisia tilanteita suurlähetystöjen hienoissa cocktailtilaisuuksissa, jollaisille hänet nykyisin usein kutsutaan. Siellä olo on kuin väärästä lammesta nousseella sammakolla, hän sanoo ja nauraa päälle.
Ikivanha kulttuurisota
Onko Camila Sosa Villadan tuotanto vedetty osaksi kulttuurisotaa, jossa transihmisten ihmisoikeuksia ja sukupuolikysymystä käytetään poliittisena keppihevosena ja polarisaation välineenä? Latinalaisessa Amerikassa feminismin vastustajat, etenkin kristilliskonservatiivinen äärioikeisto, väittävät, että vasemmisto yrittää tyrkyttää ihmisille ”sukupuoli-ideologiaa”, joka murentaa perinteiset perhearvot.
”Sukupuoli-ideologiasta puhuminen on ikivanha poliittinen keino, yhtä vanha kuin kommunismin haamulla pelottelu. Sitä käytettiin jo vuoden 1976 sotilasdiktatuurin aikaan.” Sosa viittaa Argentiinan vallankaappaukseen, jossa armeija syöksi presidentti Isabel Perónin vallasta ja perusti oikeistolaisen sotilasjuntan. ”Tällaiset väitteet menevät läpi, koska meillä on paljon tietämättömyyttä ja huono koulutustaso.”
Hänen mukaansa myös edistyksellinen liberaalivasemmisto käyttää transihmisten ihmisoikeuskamppailua yhtä lailla hyödykseen. ”Sitä käytetään poliittisena työkaluna, totta kai. Se on populistinen keino, jolla he asemoivat itsensä hyvien joukkoon.”
Kun Argentiinan sukupuoli-identiteettiä koskeva lainsäädäntö uudistettiin vuonna 2012, voimaan tuli maailman edistyksellisin translaki. Sen mukaan ihminen saa esimerkiksi itse ilmoittaa oman sukupuolensa henkilöllisyystodistukseensa ilman lääketieteellisiä hoitovelvoitteita.
Sosa pitää pienen hengähdystauon. Sanat pitää asetella tarkkaan, jotta vihapuhetta viljelevät eivät saisi bensaa liekkeihin. Polarisaation aikakaudella tahallisen väärinymmärryksen vaara on suuri.
”Puhun nyt vain omasta puolestani, ja voin olla hyvin itsekäs sanoessani näin, mutta mietin, onko tällä kriisin hetkellä oikea paikka säätää edistyksellisiä lakeja, jotka keskittyvät identiteettiin.” Hän viittaa Argentiinan yhteiskunnalliseen todellisuuteen presidentti Javier Milein raudankovan oikeistohallinnon alla: inflaatio laukkaa 290 prosentissa, kansasta noin 60 prosenttia elää köyhyydessä ja ihmiset näkevät nälkää. Samalla Milei leikkaa julkisia menoja historiallisen ankarassa talouskuriohjelmassaan, jota kutsutaan myös nimellä ”moottorisahalait”.
”Jos jotakin, nyt olisi aika tehdä aseellinen vallankumous”, Sosa sanoo lakonisesti. Sen jälkeen hän jatkaa: ”Mutta minä olen kirjailija ja haluaisin mieluiten puhua kirjallisuudesta. Kirjoissani on kaikki.”
Kursivoidut katkelmat ovat teoksesta Yöeläimiä (S&S 2024, suom. Emmi Ketonen).
