Globaalissa etelässä on vaikea ymmärtää sitä, miksi esimerkiksi Venäjän hyökkäys ja miehitys Ukrainassa tulisi tuomita, mutta Israel ei joudu vähäisimpienkään vastatoimien kohteeksi. Arabimaailmassa ei ole myöskään jäänyt huomaamatta, että Israelia tukevat tai vähintäänkin jättävät tuomitsematta sellaiset valtiot, joilla itsellään on tavalla tai toisella kolonialistinen menneisyys, Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola kirjoitti helmikuussa 2023 verkkolehti Vartijassa julkaistussa artikkelissaan.
Mediasotaa Israel–Palestiina-konfliktin ympärillä on käyty lähes yhtä kauan kuin Israelin valtio on ollut olemassa. Uutisointi, jossa miehittäjävaltio Israelia käsitellään myötämielisesti, on vääristänyt kertomusta ja sitä myöten mielipiteitä jo pitkään. Viime syksyn jälkeen tilanne on kärjistynyt entisestään.
Tieteellisessä tutkimuksessa Israelin ja Palestiinan suhdetta kuitenkin tulkitaan asuttajakolonialismin viitekehyksestä käsin, kuten Amerikan mantereen ja Australian historiaakin nykyisin tulkitaan.
”Apartheidista ja kolonialismista puhumista vältellään kuin ruttoa, vaikkei niissä minusta ole mitään kovin ihmeellisen radikaalia tulkinnallisuutta. Apartheid on lähinnä asiantilan toteavaa, ja kolonialismin historia puhuu puolestaan”, sanoo poliittisen maantieteen dosentti Mikko Joronen Tampereen yliopistosta.
YK:n yleiskokous päätti vuonna 1947, että alueelle tulisi perustaa rinnakkain sekä Israelin että Palestiinan valtiot. Päätöslauselman vastaisesti Israel miehitti koko alueen ja hääti kodeistaan 750 000 palestiinalaista, jotka asuvat heille osoitetuilla, vuosien varrella aina vain kapenevilla alueilla. Israelin valtio on rajoittanut palestiinalaisten ihmisoikeuksia ja elämän edellytyksiä vuosikymmenien ajan kestämättömällä tavallla.
Jorosen mukaan median pelko käsitellä vaikeaa aihetta näkyy nimenomaan valtasuhteet latistavassa kielenkäytössä. Toimittajat piiloutuvat tietämättömyyden verhon taakse ja väittävät, ettei alueella ole puolueettomia toimittajia ja lähteitä. Ehkä median puolueellisuuden sijaan pitäisi vain puhua rohkeuden puutteesta, Joronen pohtii. ”Ei uskalleta puhua totuutta vallasta, eikä ole rohkeutta sanoa vaikeita asioita ääneen.”
Termien lisäksi vinouma näkyy raportoinnin tiheydessä.
Intercept julkaisi tammikuussa 2024 analyysin New York Timesin, Washington Postin ja Los Angeles Timesin raportoinnista konfliktista kuuden viikon ajalta 7. lokakuuta eteenpäin. Aikavälillä tapettiin 1139 israelilaista ja 14 800 palestiinalaista.
Analyysi osoitti, että Israel tai israelilaiset mainittiin uutisoinnissa 16 kertaa useammin yhtä kuollutta israelilaista kohden kuin palestiinalaiset vastaavasti.
Eikä ilmiö koske vain viimeisintä kriisiä tai ulkomaisia medioita. Vuonna 2014 Henrik Suni analysoi pro gradussaan vuoden 2012 konfliktin uutisointia Ylellä. Tulos: Israelin armeijaa tai sen edustajaa käytettiin kahdeksan kertaa useammin lähteenä kuin Palestiinan joukkoja.
Tehokas propagandakoneisto
Nykyisen konfliktin yhteydessä länsimaisen median Israel-myönteinen kelkka alkoi kääntyä vasta huhtikuussa 2024, kun Israelin uhreiksi joutuivat seitsemän World Central Kitchen -avustusjärjestön länsimaista työntekijää. Tätä ennen jo 33 000 gazalaista oli surmattu.
”Se antaa voimakkaasti sen kuvan, että ihmisarvolla on merkitystä vain, jos olet länsimaalainen”, mediatutkija Tapio Kujala toteaa. Hän tutki Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin mediasotaa Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokselle tekemässään väitöskirjassaan vuonna 2012.
Kujala on huolissaan journalismista. Median murros on pienentänyt medioiden tulovirtoja, minkä vuoksi eri tahojen viestintäkoneistot saattavat olla paljon suurempia kuin toimitukset. Aika tai resurssit eivät riitä kunnolliseen journalistiseen työhön, ja esimerkiksi yritykset tai valtiot saavat sanomansa helpommin läpi.
Israelin viestintäkoneisto on kansainvälisellä tasolla poikkeuksellinen. Israelin armeijan, ministeriöiden sekä hallituksen tiedotustoimiston mediastrategian sisällöt ovat niin samansuuntaisia, että niitä voidaan kutsua virallisen Israelin mediastrategiaksi, jonka ytimessä on periaate ”hyökkäys on paras puolustus”.
Armeijan ja valtion tiedottajat ovat erittäin ammattitaitoisia ja lisäksi erittäin hyvin verkostoituneita. Samanmieliset yhteisöt toistavat Israelin viestiä ympäri maailmaa, ja Israeliin kohdistuvaan faktapohjaiseenkin kritiikkiin vastataan yleensä syytöksillä antisemitismistä.
”Moni joutuu miettimään, että mitä uskaltaa sanoa julkisuudessa. Syytöksiä tulee helposti, jos otat voimakkaasti tai vaikka neutraalistikin kantaa. Se aiheuttaa semmoisen julkisen hyökkäyksen niitä ihmisiä kohtaan”, Kujala kertoo.
Antisemitismistä on hiljattain syytetty niin opiskelijamielenosoittajia ja kansainvälistä tuomioistuinta (ICJ) kuin ihmisoikeusjärjestö Amnestyäkin – ja jopa presidentti Barack Obamaa, koska tämä halusi Yhdysvaltojen ja muslimimaiden suhteiden paranevan.
Oikeus puolustaa itseään
George W. Bushin hallinnon 2000-luvun alussa lanseeraama ”terrorisminvastainen sota” on ollut retorinen kultakaivos Israelin PR-koneistolle. Median aiemmin käyttämä intifada eli palestiinalaisten kansannousu, oli israelilaisille kiusallinen termi, sillä se korosti sorretun vastarintaa sortajaa vastaan.
Terrorismi-leimalla on lyöty aiheetta muun muassa PLO:ta, Palestiinan itsehallintoa ja YK:n pakolaisjärjestö UNRWA:a sekä terrorisminvastaisella taistelulla on perusteltu useita palestiinalaisiin kohdistuneita armeijan operaatioita ja hyökkäyksiä.
USA:n terrorisminvastaisen sodan peruja on myös Hamasin lokakuisen hyökkäyksen jälkeen toistettu kanta Israelin ”oikeudesta puolustaa itseään”. Vähemmälle huomiolle on jäänyt palestiinalaisten oikeus puolustautua miehittäjäänsä Israelia vastaan.
Sama oikeus suomalaisillakin olisi, vaikkapa jos Venäjä miehittäisi alueitamme.
Terrorismin määrittely on aina vahva poliittinen ja moraalinen kannanotto. Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija. Hamas onkin määritelty terroristijärjestöksi lähinnä länsimaissa.
Tapio Kujalan mukaan yksinkertaistava määrittely on hyvin tyypillistä. Kun jokin leimataan terroristiorganisaatioksi, sitä käsitellään vain sellaisena. ”Tämä on mustavalkoinen käsitys, ja asioihin pitäisi perehtyä paljon tarkemmin. Hamasillakin on toiset kasvot, ja se tunnetaan palestiinalaisten keskuudessa myös sosiaalityöorganisaationa.”
Kujala muistuttaa, että myös Israelin armeija rakennettiin terrori-iskuissa kouliintuneen puolisotilaallisen Haganahin taistelijoista sekä Irgunin ja Lehin terroristiosastoista.
Julkisuudessa palestiinalaisille on rakentunut kärsivän kansan imago, mutta minkäänlaista yhtenäista mediastrategiaa ei ole syntynyt useiden toimijoiden ja heidän ristiriitaisten intressiensä vuoksi.
Somejätitkin mukana sensuroimassa
Toukokuussa 2024 Israel kielsi lailla uutismedia Al-Jazeeran toiminnan maassa. Laki ei rajoitu alkuperäiseen kohteeseensa, vaan sallii minkä tahansa ulkomaalaisten hallinnassa olevan uutistoimiston toiminnan kieltämisen kansallisen turvallisuuden nojalla. Yhdysvalloissa samankaltaisella lailla puututtiin Tiktokin toimintaan.
Vaikka molempia kieltoja perusteltiin ulkomaisten agenttien vaikutusvallan minimoimisella, lakien todellinen tarkoitus on julkinen salaisuus, jonka monet poliitikotkin – kuten senaattori Mitt Romney keskustelussaan ulkoministeri Anthony Blinkenin kanssa – ovat ääneen lipsauttaneet: Palestiinan tukijoiden hiljentäminen.
Perinteisen median lisäksi Israel tekee tiivistä yhteistyötä somejättien kanssa. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin joulukuisen raportin mukaan Meta sensuroi palestiinamyönteistä sisältöä järjestelmällisesti. Metan valvontalautakunnassa istuu Israelin oikeusministeriön entinen pääjohtaja.
”Kuvat voivat olla sillä tavalla pysäyttäviä, että ne voivat kääntää sodan suunnan tai ainakin yleisen mielipiteen sotaa vastaan”, mediatutkija Kujala toteaa.
Armeijatkin tietävät tämän. Ensimmäisestä televisioidusta sodasta – Vietnamin sodasta – otettiin opiksi, eikä toimittajia enää päästetä taisteluihin sotkemaan sodan osapuolten viestintää kuvilla haavoittuneista ja kaatuneista.
Mediatutkija Kujalan mukaan toimituksissa luotetaan uutistoimistoihin, jotka toimivat Israelissa äärimmäisen hankalissa olosuhteissa ja syyllistyvät myös virheisiin ja itsesensuuriin. Suomalaisissa toimituksissa otetaan helposti esimerkkiä ulkomaalaisista mediataloista Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Suomessa juttuihin kirjoitetaan usein ”AFP:n mukaan” tai ”Israelin armeijan mukaan”.
”Se tarkoittaa sitä, että toimitus vähän epäröi, että pitääkö tämä paikkansa vai ei”, Kujala sanoo.
Olisi ehdottoman tärkeää saada omia kirjeenvaihtajia alueelle ja katsoa tilannetta suomalaisin silmin. Uutistoimistot nimittäin ovat amerikkalaisomistuksessa.
”Demokratia, sananvapaus ja oikeusvaltio ovat meille tärkeitä arvoja. Kyllähän se uutinen on hyvin erilainen silloin, jos siellä on omat kirjeenvaihtajat”, Kujala jatkaa. Hän nostaa esimerkiksi Ylen entisen ulkomaan kirjeenvaihtajan Leena Reikon, joka teki paljon juttuja siviilien normaalista elämästä sodan keskellä eikä pelkkiä kenraalien haastatteluita.
Israelin haluaa näyttäytyä demokraattisena eurooppalaisena valtioina ja esittää arabit jonain muuna. ”Kumpikin narratiivi on väärä”, Kujala sanoo. ”Ei Israel ole mikään demokratia eikä eurooppalainen valtio.”
”On ongelma, jos me aina uutisten kautta nähdään vain näitä sotatilanteita, koska sitten meiltä puuttuu kokonaan kulttuurinen ymmärrys alueesta. Tarvitsemme tarinoita normaaliarjesta.”
Juttua muokattu keskiviikkona 7.8.20204 klo 12.55: Tarkennettu mainintaa TikTokia koskevasta lainsäädännöstä Yhdysvalloissa.
