Viime kesänä Iltalehden toimittaja Iida Erämaa kirjoitti näkökulmatekstin, jossa hän kritisoi perussuomalaisia näiden lehdistönvapautta rajoittavasta käytöksestä. Pian hallituspuolueen kansanedustajat ryöpyttivät tuoretta toimittajaa sosiaalisessa mediassa.

Tapaus oli näkyvä, muttei ainutlaatuinen. Maalittaminen ja pyrkimykset toimittajien hiljentämiseen ovat osa suomalaisjournalisminkin arkea.

Kansainvälisessä vertailussa Suomi on toki yhä hyvässä asemassa. Useilla lehdistönvapausmittareilla Suomi hipoo kärkisijoja muiden pohjoismaiden kanssa. Kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä vuoden 2022 kokonaissijoitus säilyi vuonna 2023 julkistetuissa tilastoissa viidentenä, mutta toimittajien turvallisuutta koskevalla mittarilla tilanne on kuitenkin heikentynyt merkittävästi: Suomi putosi kymmenenneltä sijalta 23:teen. Turvallisuusindeksissä otetaan huomioon niin fyysinen kuin psykologinen turvallisuus, jota heikentävät muun muassa maalittaminen ja oikeustoimet journalisteja vastaan.

Lehdistönvapaus voi siis kaventua mallimaassakin. Lehdistönvapautta valvovan International Press Instituten eli IPI:n Suomen ryhmän puheenjohtaja ja Haaga-Helian journalismikoulutuksen tutkintojohtaja Anne Leppäjärven mielestä kaikkiin lehdistönvapautta heikentäviin tekoihin tulisi suhtautua aina vakavasti – jopa aivan mitättömän pieniltä tuntuviin vihjailuihin.

“Vaikka lehdistönvapauden tilanne on suhteessa hyvä nyt, suomalaisten tulisi tajuta, että uhat koskevat myös meitä. Kaikki tavat, joilla yritetään horjuttaa ihmisten suhtautumista tai luottamusta journalismiin, ovat vaarallisia”, Leppäjärvi sanoo.

Huolestuttavinta Leppäjärvestä on tällä hetkellä se, että toimittajien painostajat ja maalittajat eivät ole vain somekommenteissa öykkäröiviä yksittäisiä kansalaisia, vaan korkeinta valtaa käyttäviä, hallituksessa istuvia päättäjiä.

“Kun lehdistöä heikentävillä tahoilla on valtaa vaikuttaa lainsäädäntöön, toimintatapa alkaa hiljalleen purkaa demokratiaa. Ihmiset voivat silloin ajatella, että emme tarvitse journalismia tulevaisuudessa – ja alkavat jopa vihata sitä”, Leppäjärvi miettii.

Polarisaatio riepottelee mediaa

Kuvajournalisti Olmo Calvo kuvasi ja selosti 16. marraskuuta 2023 Madridissa Espanjan sosialistista työväenpuoluetta PSOE:tä vastustavaa mielenosoitusta. Yhtäkkiä joukko mielenosoittajia hyökkäsi miehen kimppuun: Calvoa heiteltiin kivillä, tölkeillä, pulloilla ja värikuulilla. Yksi kuulista osui Calvon kameraan, ja maalia roiskui myös hänen silmiinsä.   

Euroopan lehdistönvapautta kartoittavan Mapping Media Freedom -sivuston mukaan vastaavanlaisia hyökkäyksiä on tapahtunut Espanjassa toistuvasti kevään vaalien jälkeen. 

Konservatiivinen kansanpuolue PP ei heinäkuun vaalivoitosta huolimatta pystynyt muodostamaan hallitusta äärioikeistolaisen VOX-puolueen ja muiden pienempien ryhmittymien tuella, vaan sosialistisen työväenpuolueen PSOE:n johtaja Pedro Sánchez päätyi jatkamaan pääministerinä. Sánchez ja katalaanit sopivat yhdessä lakiehdotuksesta, joka takaisi tuhansille Katalonian itsenäisyysliikkeen jäsenille armahduksen. Se on aiheuttanut soraääniä oikeistossa. 

IPI:n edunvalvontavirkailija, brittiläinen journalisti Jamie Wiseman kertoo, että koronapandemian aikana syventynyt polarisaatio ja oikeistopuolueiden kannattajien radikalisoituminen ovat johtaneet yhä useampiin hyökkäyksiin toimittajia vastaan.

“ Vihamielisyys lehdistöä kohtaan on luultavasti yksi koronan pysyvistä vaikutuksista. Vaalien ja tämän armahdussopimuksen myötä uskon, että tämä ongelma vain lisääntyy”, Wiseman arvioi.

Polarisaatio on tukahduttanut lehdistöä maassa jo vuosien ajan: Wisemanin mukaan Espanjan medioiden omistajuus on keskittynyt muutamille hyvin rikkaille liikemiehille, joilla on vahvoja kytköksiä poliittisiin puolueisiin. Vuonna 2022 Espanjan lehdistö olikin Puolan ohella yksi maailman polarisoituneimmista. Tämä käy ilmi Oxfordin yliopiston ja Reuters-instituutin teettämästä Digital News Report 2022 -selvityksestä, jossa vertailtiin 46 eri maan tietoja.

Espanjan toimittajayhdistysten liiton FAPE:n kansainvälinen edustaja Luis Menéndez on huolissaan lehdistön tilanteesta.

Hän kertoo, että  media-alan työllisyystilanne on maassa hyvin heikko, ja toimittajat pelkäävät työpaikkojensa menettämistä. Myös vuonna 2015 voimaan astunut kansalaisturvallisuuslaki, joka tunnetaan Espanjassa gag law’na eli suukapulalakina, on ajanut toimittajia itsesensuuriin. Menéndez kertoo, että virkavalta voi esimerkiksi takavarikoida valokuva-aineistoa toimittajilta yleisen turvallisuuden varjolla.

Oligarkkien ohjauksessa

Rikostoimittaja Giorgos Karaïvaz käveli lähellä kotiaan Ateenassa vuonna 2021, kun häntä ammuttiin useita kertoja ohiajavasta moottoripyörästä. Karaïvaz kuoli vammoihinsa. Hän oli kirjoittanut järjestäytyneestä rikollisuudesta monille kreikkalaisille medioille.

“Se oli teloitus, ammattimainen murha”, kertoo kreikkalainen mediatutkija ja toimittaja Michael Nevradakis.  

Kreikan sijoitus Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä on laskenut tasaisesti, ja viime vuonna Kreikka sijoittui huonoimmin kaikista EU-maista.

“Kreikka esittää noudattavansa länsimaisia arvoja, kuten lehdistönvapautta ja demokratiaa. Sisäisesti maassa vallitsee kuitenkin hyvin erilainen tilanne”, Nevradakis kertoo.  

Kreikan mediassa ei ole todellista monimuotoisuutta, vaikka toimijoita on näennäisesti paljon. Näkökulmat ovat rajattuja ja toimittajien itsesensuuri arkipäiväistä. Nevradakis kertoo, että tilanne johtuu useasta tekijästä: toimittajat kohtaavat väkivaltaa, häirintää ja vainoa. Mediayhtiöt kamppailevat taloudellisten ongelmien kanssa ja journalismikoulutus on puutteellista.  

Suurin syy ovat kuitenkin Kreikan oligarkit, jotka omistavat suuren osan kreikkalaisista medioista. Nevradakisin mukaan oligarkit pitkälti määrittävät, mistä saa kirjoittaa ja mistä ei.   

“Esimerkiksi, jos kirjoitat jonkin tietyn oligarkin omistamalle medialle, et voi arvostella häntä. Ja jos kyseinen oligarkki on läheinen tiettyjen hallituksen jäsenten kanssa, et tietenkään voi arvostella myöskään heitä, koska se vahingoittaisi omistajan etuja. Näin syntyy itsesensuurin kulttuuri.”   

Oligarkit luovat ilmapiirin, jossa journalistit ymmärtävät rajoitukset ilman, että heille välttämättä kerrotaan niistä suoraan. 

Vapaa tieto on ihmisoikeus

Lehdistönvapauden heikentyminen voi tapahtua monin tavoin. Janan toisessa päässä ovat mitättömiltä tuntuvat teot, ja toisessa ääripäässä tapaukset, joissa toimittajia on murhattu heidän työnsä vuoksi.

Anne Leppäjärven mielestä kaikissa tapauksissa ydinviesti on kuitenkin sama: “Olkaapas toimittajat varovaisempia sanojenne kanssa.”  

Helsingin yliopiston historiantutkija ja sananvapausjärjestö PENissä vaikuttanut Oula Silvennoinen kertoo, että lehdistönvapautta heikentävien autoritääristen toimijoiden motiivit ovat universaaleja. Pyrkimys on päästä valta-asemaan, jota ei pysty haastamaan. Ajan mittaan toiminta tekee vapaasta ja kriittisestä journalismista mahdotonta.

Silvennoisen mukaan Suomen nykyhallitus on jo antanut selviä merkkejä halustaan kaventaa median toimintavapautta.  

“Esimerkiksi käy ministeri [Ville] Rydmanin jatkuva kahina Helsingin Sanomia vastaan. Erityisesti Perussuomalaisten ja Kokoomuksen radikaalilaidan jatkuvat uhkailut heikentävät Yleisradion toimintaedellytyksiä, tai vaikkapa puhemies [Jussi] Halla-ahon tuore yritys rajoittaa oikeuslaitoksen kautta hänen poliittista arvostelemistaan”, havainnollistaa Silvennoinen.

Leppäjärven mukaan on oleellista pureutua siihen, miksi journalismia halutaan rajoittaa niin paljon. Jos keskustelua ei käydä, toimittajaa maalittavan henkilön on helppo pukeutua uhrin viittaan ja syyttää mediaa puolueelliseksi.  

“Tätä uhriutumisen narratiivia olisi syytä kyseenalaistaa ja miettiä, mitä sen takana on”, hän sanoo.

Vaikka lehdistönvapautta horjutetaan monessa EU-maassa, jana ei onneksi kulje vain yhteen suuntaan. Alankomaat on parantanut toimittajien turvaverkkoja viime vuosina: poliisi auttaa turvaamaan järjestäytyneen rikollisuuden parissa työskenteleviä toimittajia, ja heihin kohdistuvat fyysiset hyökkäykset johtavat yleensä syytteisiin. Toimittajat, joita uhkaillaan, voivat soittaa erityiseen hätänumeroon ilmoittaakseen rikoksista ja saadakseen neuvoja.

Suuntaa siis voi ainakin yrittää kääntää. Ensimmäinen askel on ottaa pienetkin lehdistönvapautta horjuttamaan pyrkivät teot tosissaan. Vapaan tiedon äärelle pääsy on lopulta ihmisoikeus, Leppäjärvi muistuttaa.