Kansallisbaletin ensimmäinen solistitanssija Atte Kilpinen on vain kerran ollut risteyksessä, jossa valita ryhtyäkö tanssijaksi vai kulkeako toista tietä. Tanssi on aina ollut hänelle mitä tärkeintä, ensin harrastuksena ja yli kymmenen vuoden ajan ammattina.
Tanssin harjoittelu pitää aloittaa jo lapsena, niin kuin muutkin vahvasti fyysiset ja musikaaliset taiteenlajit. Siinä vaiheessa, kun koulunsa päättävät nuoret pyrkivät opiskelemaan uraansa ajatellen, tulevat tanssin ammattilaiset ovat treenanneet useana iltana viikossa alakouluikäisestä. Jo ennen täysi-ikäiseksi tuloaan parhaimmat tanssijat ovat valmiita ammattilaisten treeneihin.
Kilpinen aloitti seitsemänvuotiaana showtanssin kotikaupungissaan Turussa Taina Kovalaisen tanssikoulussa.
Kahdeksanvuotiaana koitti Kilpisen tanssiuran ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen kriisi.
“Mä halusin katsoa Pikku Kakkosen, mutta se tuli sellaiseen aikaan, jolloin oli tanssitunti. Niinpä lopetin tanssitunneilla käymisen ja katsoin Pikku Kakkosta. Sitä kesti kolme viikkoa! Sitten kyllästyin ja palasin tunneille.”
Hieman vanhempana Kilpinen oppi alasta lisää.
”Tajusin, että tästähän voi saada itselleen ammatin. Ilahduin siitä. Eihän tätä tarvitsekaan lopettaa ikinä.”
Kilpinen pääsi Turun konservatorioon opiskelemaan tanssia. Hänelle oli itsestään selvää, että ura jatkuu siitä eteenpäin kuin tanssi.
”Mä en ikinä kyseenalaistanut sitä, eivätkä mun vanhemmatkaan. Muut kyllä. Jotkut sanoivat, että ‘eikö sun kannattaisi se lukio käydä siinä sivussa’, mutta minulle oli ihan selvää, että tanssiminen on se juttu.”
Kilpistä on aina ajanut halu oppia uutta liikekieltä.
”Helppo ei ole hauskaa. Helppo ei ole kiinnostavaa.”
Showtanssilla aloittanutta Kilpistä ”puraisi balettikärpänen” Turun konservatorion aikoihin. Hän alkoi käydä maanantaisin koulupäivän jälkeen Turusta Helsingissä Jarmo Rastaan iltatunneilla Tanssivintillä. Meni myöhään. Turussa isä haki pojan kotiin yöbussin pysäkiltä.
Suoritettuaan konservatorion Kilpinen pääsi Kansallisbalettiin. Siellä vieraillut saksalainen John Neumeier kiinnitti hänet Hampurin balettiinsa. Vuodessa Kilpinen kohosi solistitanssijaksi.
Vastaanotto oli hyvä. Saksalainen aikakauslehti Ballett-Journal ylisti Kuolema Venetsiassa -baletin nuorta Tadziota, johon vanha taiteilija palavasti ihastuu: ”Hampuriin on syttynyt uusi tähti, Atte Kilpinen.”
Palapeliä ja samppanjaa
Kun illalla ei ole esitystä, Atte Kilpisen työpäivä kestää kymmenestä viiteen. Ainakin teoriassa.
Päivä alkaa balettitunnilla. Siinä herätellään ja lämmitellään kehoa, hiotaan tekniikkaa. Baletin perusta on ikiaikainen: tangosta aloitetaan, tehdään pliéet eli jalkojen taivutukset ja joustot, ikään kuin niiaukset, sekä tendut eli jalkojen ojennukset. Sitten tanssijat siirtyvät keskilattialle piruetteihin ja hyppyihin. Ensimmäisen aamutreenin pääasia ei ole opetella uutta, vaan lähinnä ylläpitää ja parannella jo lapsuudessa opittuja taitoja.
Usein aamun vetää balettimestari Jarmo Rastas, mutta paikalla vierailee myös ulkomaisia opettajia. Naiset ja miehet harjoittelevat yhdessä.
Säestys on elävää musiikkia. ”Meillä on ihania pianisteja täällä. He soittavat niin aamutunneilla kuin harjoituksissakin.”
Vähän yli tunnin harjoittelun jälkeen on vartin tauko, sitten he hiovat työn alla olevia tulevia baletteja. Kolmen ensimmäisen tunnin jälkeen on 45 minuutin lounas, jonka jälkeen treenataan lisää: puolentoista tunnin treeni, vartin paussi ja taas puolentoista tunnin harjoitus.
”Harjoituksissa työstetään eri kohtauksia, ja harjoitukset riippuvat myös siitä mitä roolia kukin tekee”, Kilpinen kertoo.
Tanssijat menevät salista toiseen roolinsa mukaan.
”Se on kuin iso palapeli.”
Kun ilta koittaa, on aika samppanjanhuuruisen seurapiirielämän?
”Joka ilta ei voi juoda samppanjaa, eihän tätä työtä muuten jaksa”, Kilpinen nauraa.
”Mähän olen usein iltaisin töissä. Silloin kun esiinnyn, ne on ne muut, jotka juo samppanjaa. Mutta kyllä mäkin tykkään käydä erilaisissa tilaisuuksissa silloin, kun olen vapaalla.”
Jos Kilpisellä on esitys illalla, työpäivä on toisenlainen. Silloin iltapäivällä on tauko, jonka aikana tanssijat käyvät kotona päiväunilla tai muuten vaan rentoutumassa. Tai Kilpisen tauko menee järjestäessä muita työasioita.
Esitykset alkavat yleensä iltaseitsemältä. Tanssijat ovat paikalla pari tuntia aikaisemmin lämmittelemässä, pukeutumassa ja meikissä.
”Näytöspäivät ovat mulle parhaita päiviä. Mulla on kauhea into päästä sinne lavalle.”
Kyky heittäytyä ja keskittyä yhtä aikaa on esiintyvälle taiteilijalle tärkeää. Harjoittelu ei tähtää pelkän fysiikan vaan myös mielen hallitaan. Teosta kuin teosta on esitettävä innostuneesti ilta toisensa jälkeen. Joskus tanssijalla on jopa eri rooleja samassa teoksessa. Ne on tanssittava ja näyteltävä roolin tyylin mukaisesti.
Keväällä 2024 Kansallisbaletin palapeli muodostaa puolalaisen Krzysztof Pastorin koreografiaan perustuvan Draculan. Sen on säveltänyt Wojciech Kilar. Samaa musiikkia käytti Francis Ford Coppola vuonna 1992 ensi-iltansa saaneessa Bram Stokerin Dracula -elokuvassaan.
Tämä ei ole tyylilajeiltaan ihan klassisinta orkesterimusiikkia ja tanssia, vaan paljon modernimpaa.
Sen himokkaan seksuaalinen fantasia- ja kauhusävytteinen teema voi tuoda balettiyleisöksi heitäkin, joille taidemuoto on jäänyt vieraaksi.
Ruususen kavaljeeri pyörtyi
Kilpiselle päivittäisen työpaikan rutiiniliikkeet eivät riitä.
”Mä tykkään käydä aamulla yhdeksästä kymmeneen pilateksessa tai joogassa. Ja usein työpäivän jälkeen käyn salilla.”
Voisi ajatella, että Kilpisen keho on moisen treenimäärän takia erittäin kovilla, mutta itseasiassa lisäpilates ja kuntosali ehkäisevät loukkaantumisia, tai sopivat ainakin Kilpisen kropalle. Rasitusvammat ja kaatumiset voivat katkaista tanssijan uran kokonaan.
”Mä yritän pitää kehostani niin hyvää huolta kuin mahdollista.”
Kilpinen myös nukkuu ja syö hyvin.
”Jotkut eivät syö aamupalaa, mutta mä syön aina. Ja kunnon lounaan.”
Ihanko lämmintä ruokaa, ei mitään banaanin neljäsosaa ja lasillista vettä?
“Ei semmoinen ole mitään ruokaa!”, Kilpinen puuskahtaa. Hän pystyy syömään, vaikka ruokatauko on vain 45 minuuttia raskaiden harjoitusten välissä.
”Pystyn, pystyn! Mä uskon, että se on opittu taito. Jos kroppa vaan pannaan siihen, se oppii. Jotkut eivät pysty syömään aamupalaa, mutta sitten kun on harjoitellut, ne yhtäkkiä pystyvätkin. Sama lounaan kanssa.”
Ahkeralla ruuanlaittajalla, “lempiruokaani ovat tortillat”, on usein omat eväät mukana.
”Ihan perusruokia. Kun on omat eväät, tietää tasan tarkkaan mitä syö. Syöminen antaa energiaa. Me kulutetaan niin paljon, että eihän täällä pysty edes kävelemään, jos syö vaan palan banaania.”
Kilpinen sen tietää. Kerran Hampurin baletissa hän pyörtyi esityksessä kun oli kiireen takia unohtanut syödä toisen päivän pääaterioista. “Sitten se vähän kostautui.”
Onneksi hän oli siinä kohdassa “kavaljeerina” näyttämön reunalla. Esitys ei siitä tietenkään keskeytynyt, eikä suuri osa yleisöstä huomannut mitään, mutta sattumalta juuri sinä iltana katsomassa olleet Kilpisen vanhemmat kyllä huomasivat pojan rojahduksen.
”Mut roudattiin sieltä taakse syrjään. Iskä kyllä vitsaili. Kun se teos oli Sleeping Beauty eli Prinsessa Ruusunen, hän sanoi, että ’menit sitten pyörtymään, kun et saanut tarpeeksi isoa roolia’. Me sitten naurettiin kyllä yhdessä.”
Huipulla joka päivä
Klassinen baletti on tanssin lajeista vaikeinta ja vaativinta. Tanssi näyttämöllä on kuin suuri silmänkääntötemppu. Tanssijat liitävät yläilmoissa pitkiä aikoja vain käväisten välillä maan pinnalla. Selvästikään heitä eivät koske normaalit painovoiman lait. He eivät näytä tuntevan kipua tai väsymystä, vaikka esiintymisen on pakko olla raskasta.
Ammattitanssijan on oltava ”tietyn mallinen”, joten jostain täytyy luopua. Kilpinen yrittää sinnikkäästi jättää pois karkit.
”Mä en tarkoita mitään laihduttamista, en tietenkään. Pitää vaan miettiä, miten siihen huippukuntoon pääsee. Maailman nopeimmat juoksijat ovat tietyn mallisia, kuulantyöntäjä on tietyn mallinen ja balettitanssija on tietyn mallinen. Ammattimme edellyttää kehoilta tiettyjä olemuksia. Minä nostan tytön suorille käsille, teen monta piruettia ja hyppään, ja ne vaativat minulta tietyn mallisen kropan. Ja että tyttö pystyy tekemään ne tietyt jutut, nousemaan kärjille ja olemaan nostettavana, sekin vaatii häneltä tietyn kropan. Se vaatii treeniä ja ruokavaliota. Ajatus, että jättäisi syömättä kunnon ruokaa, on ihan väärin, eihän se niin mene!”
Verrattuna huippu-urheilijaan, balettitanssijan elämä voi olla kuluttavampaa.
”Kun urheilija valmistautuu huippusuoritukseen, treenaaminen on tosi tarkkaa: miten ajoittaa paras aika, paras tulos juuri kilpailuihin. Urheilijalla saattaa olla yhdet isot kisat vuodessa tai puolessa vuodessa. Meillä on ne kisat monta kertaa viikossa, aina kun me esiinnymme. Meidän pitää olla lavalla koko ajan siinä omassa huippukunnossamme.”
Kilpinen pitää tätä myös ilon aiheena.
”Mikäs sen hienompaa kuin työkseen pitää kehostaan huolta ja samalla kehittää taiteellista ilmaisua.”
Kehon tarkan huoltamisen kanssa 27-vuotiaan Kilpisen on jaksettava vielä ainakin 18 vuotta. Joskus joutsen kuolee ja tanssi lakkaa. Kilpisen uran Kansallisbaletissa on määritelty loppuvan 45-vuotiaana, kun hän jää eläkkeelle.
”Jotkut aloittavat vaikka hammaslääkärinä. Silloin voi aloittaa uuden elämän”, Kilpinen kertoo. Jotkut siirtyvät koreografeiksi tai opettamaan. Jotkut jatkavat tanssimista muualla kuin Kansallisbaletissa.
”Mä aion tanssia hautaan asti”, Kilpinen kertoo iloisena. Hän ottaa mallia ihailemistaan Aira Samulinista ja Jorma Uotisesta.
Remonttia ja rakkautta
Kilpinen osaa myös rentoutua. Hän käy mielellään teatterissa. Ja musikaaleissa: ”Tykkään kaikesta musiikista.”
Hänen tärkeimpiä harrastuksiaan ovat… Ai, ei mennäkään niihin vielä.
”Kun en ole täällä tanssimassa, suunnittelen omia produktioitani. Nyt olen tekemässä Kohtauksia punaisesta jumalasta RSOn kamariorkesterin kanssa.”
Omat teokset hän suunnittelee, treenaa ja organisoi ”vapaa-ajalla”.
Mutta ne Kilpisen harrastukset.
”Tykkään tehdä remppaa. Nyt rassaan kotini kattoa. Asunnossani on vanhoja kattomaalauksia, ja rapsutan niitä esiin.”
Sitä ennen hän fiksasi keittiöönsä jääkaapille uuden paikan irroittamalla ja uusimalla hänen mielestään kehnonpuoleista keittiösuunnittelua.
Toinen tärkeä aivojen nollauskeino on käveleminen.
Kuunteletko samalla musiikkia?
”Ei, en kuuntele yhtään mitään. Kävelen pitkin Helsingin katuja, katselen kauniita taloja ja haaveilen, että jonain päivänä asun tuolla ja tuolla.”
Myös Atte Kilpisen mieli on kestävä kehon tavoin. Kun hän päivitti Instagramiin lyhyen videon kävelystään miespuolisen kumppaninsa kanssa rakastuneena käsi kädessä, hän sai sydämellisten viestien ohessa paljon rumaa haukkumista. Jotkut ihan itse ensin katsoivat videoklipin ja sitten päättivätkin raivostua.
Vihainen öyhötys vähän ihmetytti Kilpistä, mutta ei varsinaisesti hetkauttanut. Hän ymmärsi, ettei ventovieraiden palaute kertonut mitään hänestä ja puolisosta. Palautteen antajat purkivat omaa pahaa oloaan. Tai tyhmyyttään.
”Tanssijakollegani Teemu Tainio sanoi mulle aikoinaan, että ’älä anna kenenkään muun kuin sun itsesi määritellä sitä, kuka sä olet’.”
Kilpinen vastasi joihinkin kiukkuisiin somepalautteisiin hauskoilla emojeilla.
Kilpinen elää ilon kautta ja tarttuu hetkeen. Hän innostuu aina tekeillä olevasta teoksesta eikä haaveile tähtirooleista.
”Mä olen jo kokenut ne! Mä haluan vaan viedä tanssin iloa mahdollisimman monille.”
Atte Kilpisen viestien pääkanava on tanssi, mutta kyllä hän voi kertoa myös puhumalla, mikä on hänelle tärkeintä.
”Rakkaus ja muista välittäminen. Ei tarvi lähteä hyökkäämään muita vastaan. Enemmän rakkautta ja vähemmän vihaa kaikille.”
* * * * *
21.3. tarkennettu rutiininomisia treenejä ja taukoja.
