Huhtikuinen lauantai on kaunis Käpylän urheilupuistossa Helsingissä. Kentällä vartoo naisten joukko, joista osan luulen tunnistavani Whatsapp-ryhmän kuvien perusteella. Taaempana miesten joukkue treenaa jo verkoilla suojatun syöttö- ja lyöntialueen luona. Verkkojen muodostaman kujan sisällä on lyöjä, jota kohti syöttäjä kiidättää pallon oudolla mutta vauhdikkaalla tekniikalla. Syöttäjän käsivarret käyvät kuin villiintyneen tuulimyllyn lavat.

Olen saapunut Stadin ja Keravan Krikettiklubin eli SKK:n vasta perustetun naisten joukkueen ensimmäisiin harjoituksiin. Tähtäimessä meillä on ensimmäistä kertaa koskaan pelattavat naisten kriketin SM-liigapelit, jotka starttaavat toukokuussa. 

Kriketti on Brittein saarilta kotoisin oleva, pesäpalloa etäisesti muistuttava mailapeli, jota pelataan erityisesti Britannian ja sen entisten alusmaiden ja territorioiden muodostamaan Kansainyhteisöön kuuluvissa maissa. Vaikka kriketti on maailman toiseksi suosituin urheilulaji heti jalkapallon jälkeen, on se Suomessa vielä varsin tuntematon ja sekoitetaan usein esimerkiksi krokettiin ja – jostain kumman syystä – hevospooloon. 

Suomessa on kuitenkin pelattu krikettiä pitkään, jo monta vuosikymmentä ennen kuin sen virallinen lajiliitto perustettiin vuonna 1999. Kansainvälisen Krikettiliitto ICC:n vaatimuksesta häthätää pykätyssä SM-liigassa pelasi tuolloin neljä joukkuetta. Nykyisin Suomessa on aktiivisia seuroja 35, joista pohjoisimmat toimivat Oulussa.

Suomen Krikettiliiton kehitysjohtaja Maija Scamans on ollut mukana lajiliiton toiminnassa alusta saakka. Naiset alkoivat pelata krikettiä organisoidummin vuosituhannen alussa. ”Istuttiin kesällä 2000 Ruskeasuolla White Ladyssä ja kohotettiin malja naisten kriketille. Seuraavana keväänä oli alkeiskurssi, ja sitten perustettiin joukkue”, kertoo Scamans.

Rahapeli

Korkeimmalla ICC:n hierarkiassa ovat kriketin suurmaat, pelin pisintä formaattia eli testikrikettiä dominoivat maat, joihin kuuluvat muun muassa Australia, Englanti, Etelä-Afrikka, Intia, Pakistan ja Länsi-Intian saaristo. ICC rohkaisee jäsenmaitaan kehittämään juniorikrikettiä ja naisten sarjoja, mutta konkreettinen apu vähäpätöisemmille jäsenmaille on vähäistä. Scamans sanoo, että työ kriketin eteen vaatii melkoista pioneerihenkeä. ”Me tapellaan huomiosta isojen maiden kanssa kansainvälisesti, ja sitten taas kaikkien muiden urheilulajien kanssa Suomessa. Eli me ollaan pieni maailmalla ja pieni Suomessa.”

Silti Suomessa pelattava kriketti sai yllättävän hetken parrasvaloissa koronapandemian aikaan. Krikettiliigat jäivät maailmalla rajoitusten vuoksi tauolle, ja kesällä 2020 ainoastaan Suomessa ja Vanuatulla päästiin pelaamaan. Kun sana miesten SM-liigan starttaamisesta levisi, pelejä saapui striimaamaan kansainvälinen tuotantoryhmä, ja Suomi ampaisi kertaheitolla kansainvälisen krikettimaailman keskiöön. Vedonlyöjätkin kiinnostuivat. Keravan kentän laidoilla notkui tyyppejä selostamassa tapahtumia livenä puhelimitse intialaisille vedonlyöjille, ja pelaajia lähestyttiin epämääräisin ehdotuksin. 

Kriketissä tosiaan liikkuu paljon rahaa. Tällä hetkellä erityisesti Intian superrikkaat käyttävät paljon rahaa Intian liigaan, mutta myös muiden maiden krikettiliigoihin. Kyse on rahasta ja pehmeästä vallankäytöstä – mutta myös rakkaudesta lajiin. SKK:n puheenjohtaja Ponniah Vijendran kertoo, että esimerkiksi Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella on lajin suursijoittaja. ”Intian niemimaalta maailmaa tulee huima määrä taitavia pelaajia, koska kaikki pelaavat krikettiä ja ovat innostuneita siitä”, Vijendran sanoo. 

Hän huomauttaa, että kriketti leviää maailmalle myös muuttoliikkeen mukana. ”Intia, Pakistan, Bangladesh, Sri Lanka, Nepal ja Afganistan ovat maita, joissa kriketti on tärkein urheilulaji, ja joista muuttaa ihmisiä ympäri maailman.” 

Maija Scamans kertoo, että ICC on viime aikoina havahtunut siihen, että myös naisten kriketissä voisi liikkua yhtä lailla rahaa. Myös – tai ehkä juuri siksi – kattojärjestö on rohkaissut eri maiden lajiliittoja panostamaan naisten krikettiin. Suomessakin ensimmäistä kertaa pelattavien naisten SM-liigapelien lisäksi perustetaan oma naisten maajoukkue, ja Keravalla järjestetään pohjoismaiden naisten krikettiturnaus elokuun lopulla.  

Puutteelliset puitteet 

Käpylän kentällä aloitamme perusasioista. Kriketissä pelataan kolmea paikkaa: syöttäjä, lyöjä ja ulkokenttäpelaaja. Joukkue hyödyntää kunkin pelaajan omia vahvuuksia. Syöttäjä yrittää osua pallolla yhden pompun kautta lyöjän takana oleviin hiloihin ja rikkoa ne, lyöjä puolestaan suojella hiloja ja saada samalla juoksuja lyömällä pallon mahdollisimman kauas. 

SKK:n naisten joukkueen valmentaja Areeb Quadir – miesten maajoukkueen lyöjä – käskee meidät kopittelemaan. Pallonkäsittely on tärkeä taito kriketissä. Taitavat syöttäjät ovat kullan arvoisia, ja ulkokenttäpelaajat voivat polttaa lyöjän ottamalla kopin suoraan ilmasta. Kriketissä ei käytetä räpylöitä pesäpallon tapaan, vaan kova pallo on tarkoitus ottaa kiinni paljain käsin.

Krikettiä voi periaatteessa pelata hyvin kevein välinein, sillä pelaamista varten tarvitaan ainoastaan pallo ja jokin litteä mailantapainen, vaikkapa laudanpätkä. Niin krikettiä pelataankin monissa maailmankolkissa. Mutta mikäli taitojaan haluaa hioa tosissaan, puitteilla alkaa olla enemmän merkitystä. 

Ponniah Vijendranin mukaan Suomessa kriketin harrastamista vaikeuttaa kunnollisen infrastruktuurin puute. Suomessa otollinen ulkopelikausi on lyhyt, ja silloinkin sopivia paikkoja on harvassa. Keravan kenttä on Suomen ainoa kansainväliset mitat täyttävä nimenomaan krikettiä varten rakennettu nurmikenttä. Toinen kansainväliset mitat täyttävä kenttä on Tikkurilan urheilupuistossa.

Käpylässä pelataan sorakentällä, jonka keskellä on luiska tekonurmea. Muita erikoisuuksia kenttä ei tarjoa kriketin harrastajille. Pelaajat tuovat harjoituksissa tarvittavat suojaverkot mukanaan ja rakentavat ja purkavat ne joka kerta erikseen. 

Mutta kesällä sentään on paikkoja, joissa pelata. Talvella tilanne on toinen.

Silloin lajia harrastetaan pääkaupunkiseudulla urheiluhalleissa, mutta tällä hetkellä ainoa kriketin sisäharjoitustila, jossa on pysyvät lyöntiverkot, on Eerikkilässä lähellä Forssaa, noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Tilanteeseen kuitenkin etsitään ratkaisuja. Krikettiliitto neuvottelee jatkuvasti pääkaupunkiseudun kuntien kanssa uusien sisäharrastustilojen järjestämiseksi. Vijendran yhteistyökumppaneineen on puolestaan perustanut Playbox-yrityksen, joka aikoo ensi töikseen avata pallopeleille, mukaan lukien kriketille, pyhitetyn sisäurheiluhallin lähellä Itäkeskusta. 

Scamans näkee, että suurimpana esteenä kriketin kasvulle Suomessa on uusien harrastajien houkutteleminen huonohkosti tunnetun lajin pariin. Kun kysyn häneltä, mikä kriketissä sitten kiehtoo, Scamans mainitsee lajin monipuolisuuden ja yhteisöllisyyden. ”Se on yksilöistä koostuva joukkuepeli, jossa kaikki pitää ottaa huomioon. Lyöminen ja syöttäminen ovat yksilösuorituksia, ja sitten on tietysti kenttäpeli. Alunperin ihastuin juuri lajin yhteisöllisyyteen.”

Kriketti yhteisönä

Meidän sekalainen joukkueemme löytää heti yhteisen sävelen. Osa naisista on saapunut Suomeen työn perässä, osa on täällä kasvanut. Kaikilla on hauskaa mailan varressa ja kopitellessa. Turvallisen etäisyyden päässä kentällä pyörii lapsia.

Osa Suomen krikettiseuroista koostuu pääasiassa jonkin tietyn maan kansalaisista, mutta SKK on niin kutsuttu sekaseura, jossa pelaa noin kahdentoista eri maan kansalaisia, mukaan lukien suomalaisia. ”En olisi koskaan tavannut näin monipuolista joukkoa ihmisiä Britanniassa omassa elinpiirissäni”, sanoo Ponniah Vijendran. Joukkueessa on niin kansanmurhaa paenneita kuin yksityiskoulujen oppilaitakin. Kaikkia yhdistää rakkaus krikettiin.

Kuntoisuus- tai muita fyysisiä vaatimuksia kriketissä ei varsinaisesti ole, mutta tiettyjen taitojen kehittymiseen menee vuosia. Ja koska lähes kaikki täällä Suomessa miesten joukkueissa pelaavat ovat harrastaneet krikettiä pitkään – tai koko ikänsä –  täysillä vasta-alkajilla on korkea kynnys liittyä miesten joukkueeseen.

Sen sijaan naisten joukkueessa kokemattomuus ei ole mikään ongelma. Lähestulkoon joka ikinen meidän tuoreesta joukkueestamme on täysi aloittelija, vaikka osa onkin pelannut krikettiä lapsuudessaan ja katsellut krikettiä paljon. 

Suomessa on yksi naisten ja junioreiden krikettiin keskittynyt seura, Play Cricket Suomi eli PCS. Suomen naisten liigassa kahden PCS:n joukkueen lisäksi meitä on vastassa Empire-krikettiseuran joukkue. 

Meidän joukkomme on selkeästi altavastaaja, mutta kun toukokuun kisapäivä koittaa, jokainen kynnelle kykenevä ilmaantuu paikalle iloisin mielin. Katselemme tosin hieman kauhuissamme päivän ensimmäistä, PCS:n ykkösjoukkueen ja Empiren välistä peliä. Osa toisten joukkueiden naisista on treenannut jo vuosien ajan. 

Kriketin polte

Ensimmäisessä pelissä olemme ensin ulkovuorossa. Lyhyen harjoitusjakson huomioon ottaen, syöttäminen sujuu minulta ja joukkuetovereiltani kohtuullisesti, joiltain jopa hyvin. Vaikka en saa palloon riittävää vauhtia tai voimaa, se sentään lähtee oikeaan suuntaan ja riittävän pitkälle aina kun en ajattele asiaa, vaan annan ylävartaloni ja etenkin suoristetun oikean käsivarteni tehdä kaiken työn. Ajoittain olen pihalla kuin lumiukko, enkä juokse pallon perään vaikka pitäisi. Kun minulle tarjoutuu mahdollisuus yrittää napata pallo kiinni suoraan ilmasta ja polttaa lyöjä, itsesuojeluvaistoni käskee minua väistämään. Mieleen nousevat koulun lentopallotunnit. 

Tuomarit ja Empiren joukkueen pelaajat neuvovat minua, kun kyselen tyhmiä. Ystävälliset kilpasiskot antavat jopa vinkkejä tähtäämiseen. Pidä katse lyöjän tossuissa. Kun vaihdamme Empiren kanssa puolia ja oma lyöntivuoroni tulee, takanani olevat hilat hajoavat heti ensimmäisellä syötöllä ja joudun ulos. Ärsyttää. 

Häviämme ensimmäisen pelin Empirea vastaan kirkkaasti ja odotetusti. Siitä huolimatta kaikki joukkueessamme haluavat pian uudestaan kentälle. 

Häviämme myös toisen pelin PCS:n kakkosjoukkuetta vastaan. Mutta osaamme jo paljon enemmän, ja pelaaminen tuntuu paremmalta. Minäkin selviän lyöntivuorossa muutaman kierroksen pidempään. 

Kysyn pelin jälkeen valmentaja Quadirilta, mikä kriketissä saa pelaajat palaamaan kentälle kirvelevien häviöidenkin jälkeen. ”Intohimo peliin ja vahva yhteisöllisyyden tunne”, vastaa hän suorilta käsin. ”Kaikilla on taidoissa parantamisen varaa, mutta joukkueessa on potentiaalia ja yhteishenkeä. On iso juttu koko seuralle, että meilläkin on nyt naisten joukkue ja voimme edustaa Suomea ja yhteisöä myös näin. Ehkä tämä innostaa muitakin naisia mukaan pelaamaan.”

Tappio ei oikeastaan kirvele. Olihan se odotettu. 

Kaikki joukkueessa haluavat treenata lisää, tosissaan.

Kyllä. Haluan pian takaisin kentälle, yrittämään uudestaan, suoriutumaan paremmin. Syöttämään niin, että lyöjä ei ehdi edes ymmärtää, mitä tapahtui, kun hilat hänen takanaan  sinkoutuvat ilmaan. Osumaan siihen pirun palloon ja lyömään sen kauas.

Ottamaan kopin ilmasta sen sijaan, että väistäisin kohti kiitävää palloa.

Lisätty 8.6.2023: Toinen kansainväliset mitat täyttävä kenttä on Tikkurilan urheilupuistossa.