Solistit ja orkesteri kukitetaan. Biolapset-lauluyhtyeen varhaisteinit ojentavat jokaiselle punaisen neilikan. Helsingin Kulttuuritalolla taputetaan, huokaillaan, huudetaan ja vihelletään. Paleface kertoo yleisölle punaisten neilikoiden symboloivan Portugalin oikeistodiktatuurin murtumista vuonna 1974.
Asiaa.
Punainen neilikka oli pitkään symboloinut poliittisesti Ranskan kuningasmielisiä, mutta vuonna 1974 Portugalin sotilaat asettuivat omaa hallitustaan vastaan asettaen neilikat kivääriensä piippuun, eivätkä ampuneet ketään.
Tätä lopun suloista neilikkahetkeä ennen vapun aaton Solidaarisuutta aina! -konsertissa veri virtasi, mutta onneksi vain biisien sanoituksissa – työväen laululiikkeen klassiseen tyyliin. Nettiöyhöttäjille on muodikasta syyttää nykyajan vasemmistoa neuvostodiktatuurin rikoksista, joita vallankumouslapsensa syöneet Kremlin vallanhimoiset bolševikkisekopäät tekivät ennen monen nykyajan vasemmistoaktivistin syntymää. Kuitenkaan siihen ansaan ei kenenkään nykyaatteen henkilön tarvi suotta langeta: solidaarisuuden ja diktatuurin murtamisen vaatimus on edelleen ajankohtainen, sillä ilman protestia diktatuurit vain vahvistuvat. Kuten Paleface oivalsi saatuaan neilikan räpyläänsä, vankileirittömän ja rauhanomaisen vallankumousesimerkin voi kaivaa juuri Portugalin neilikkavallankumouksesta.
Mitä ne mahtoivat oudolle linnulle / Mitä ne mahtoivat Chilen porvarit
/ oopperamurhaajat, pienet hitlerit / Mitä ne tekivät oudolle linnulle / kunnian miehelle Allendelle?
Tappoivat tietysti CIA:n armosta / ylijäämävaraston hienolla aseella
/ Tappoivat palasen maailman sydäntä / Näyttivät keltaiset hyeenan hampaat /
Ottivat paikkansa historiassa.
– Ote Allendelle-kappaleesta, Pentti Saaritsan sanat.
SOLIDAARISUUTTA AINA! -KONSERTTI toimi hyvin etenkin siksi, että ohjelmassa oli paljon laululiikkeen legendoja nuorempiakin esiintyjiä ja biisien takana uudempia alalle tulleita säveltäjiä ja sanoittajia. Iäkkäämmät osallistujat tietenkin toivoivat Agit Propin Allendelle-biisin kaltaisia klassikoita, samoin kuin Sinikka Sokan juontoa, jossa hän kertoi tavanneensa Chilen presidentin Salvador Allenden vain muutamaa kuukautta ennen kun sotilasjuntta kaappasi vallan ja murhasi Allenden. Mutta nuoremmille äärioikeiston vastaisen taistelun tuleville aateveteraaneille ohjelmassa oli onneksi uudempaa musiikkia.
Kulttuuritalo on kuuluisa hankalasta akustiikastaan, ja kaiku vaivasi nytkin muutamissa kohdissa. Silti lavan rakenne – ei kovin syvä, mutta leveä kuin mikä – on tällaiseen tapahtumaan juuri passeli, siinä iso orkesteri ja lauluporukka pystyvät levittäytymään hyvin laidasta laitaan (mutta vain fyysisesti, ei aatteellisesti). Erityisen kivaa on kuulla biisejä svengaavasti ja asiaankuuluvaan lattarityyliin big bandille sovitettuina.
Pissiksillä luottokortit, valtavasti lainaa / Unholaan on vaipunut jo Veikko Hursti vainaa
/ Hurahuhhahhei, heitä pois ja osta uusi / Visa, pikavippi, karhukirje, maksuhäiriö
Ja keväisin ne kodittomat sulatellaan jäästä / Katkokävelylle mutta katkolle ei päästä
/ Halleluijahhei, suomen päihdepolitiikka / Pamit, pervitiini, subutex ja sunnuntai.
– Palefacen Helsinki – Shangri-La -biisistä.
KEIKAN MUSIIKILLISESTI MASSIIVISINTA antia olivat Vuokko Hovatan esittämä Ilpo Tiihosen runoon perustuma ja Kerkko Koskisen säveltämä vappulaulu ja koko porukan upeat loppulaulut. Toisaalta alkupuolella esiintynyt Liisa Tavi oli kyllä suorastaan yllättävän vankka laulaja edelleen. Taiteilijan hauraus liikutti yleisöä.
Biolapset muistuttivat yleisöä enemmän nykyajan sodista kun menneiden aikojen punaisten ja valkoisten kamppailuista. Antti Aution Kaikki hyvin kertoi nykyajalle tyypillisestä solidaarisuuden katoamisesta. Netin yksilökapitalismista tuttu vallitseva eettinen ajattelu siirtää vastuun huonosta voinnista yksilölle itselleen yhteisöjen toiminnan vahvistamisen sijaan.
Solidaarisuuden katoamisen tilassa valtio nähdään enemmän oikeistonationalistisen perinnepropagandan projektina ja multikapitalistisen markkinatalouden esteenä eikä sen terveenä kaitsijana.
Tässä ajattelussa valtio ei enää kansanjoukosta huoltapitävä suuri yksikkö, eli ikävä kyllä vastuu, syyllisyys ja parannuskeinojen hallinta yksilön huonosta olosta siirtyvät pelkästään yksilöille itselleen.
Mul on tänään kaikki hyvin / Jos kysyt niin sanon että kaikki on hyvin
/ Ja illalla vielä kaikki on hyvin / Ja seuraava päivä ja kaikki on hyvin //
… Kuollut lapsi ja kaikki on hyvin / Pimeä piha ja kaikki on hyvin
/ Aurinko nousee ja kaikki on hyvin
TOIVOTTAVASTI VAPPUKONSERTTIEN PERINNE on syntynyt jatkuakseen, tämähän oli jo toinen konsertti Helsingin Kulttuuritalolla. Mutta ensi vuonna ohjelmaan pitää mahtua Nuoruustango.
Ja palataan vielä Portugalin neilikkavallankumoukseen. Mitä jos sellainen veretön vallankumous tapahtuisi naapurimaassamme Venäjällä?
Ennen kuin kiirehditte vastaamaan ettei se näytä realistiselta, huomautan painokkaasti, että aina saa toivoa. Ei Portugalissakaan okaikki osanneet uskoa muutoksen voimaan. Siellä epäiltiin vahvasti, onko maassa demokratian perinnettä enää voimassa, olihan kapinallisia kiduttava oikeistodiktatuuri ollut vallassa jo vuodesta 1926 eli lähes viisikymmentä vuotta.
Mutta juuri siksi monet näistä runoista on runoiltu ja laulut sävelletty: ei muistuttaakseen murhista saati kannustaakseen niihin, vaan kertoakseen toivosta, joka monessa poliittisessa tilanteessa on realisoitunut ja muuttanut maailmaa paremmaksi.
Solidaarisuus-termiä käytti ahkerasti sen nimisen ammattiliiton vuonna 1980 perustanut vallankumousjohtaja Lech Wałęsa Puolassa. Hän päätti, että taloudelliset muutokset ja niitä edellyttävä Neuvostoliiton hallitseman rautaesiripun romahduttaminen toteutetaan ilman väkivaltaa.
Kuitenkaan väkivallalta ei Puolassa vältytty, mutta sen masinoi nimenomaan Solidaarisuus-liikkeen vastustaja eli Neuvostoliitto, ei liike itse.
Hyvää vappua!
Laulusolistit: Antti Autio, Biolapset, haapoja & illmari, Vuokko Hovatta, Monna Kamu, Liisa Lux, Paleface, Pauli Poranen, Rauhatäti, Erkki Saarela, Kiureli Sammallahti, Emilia Sisco, Sinikka Sokka ja Liisa Tavi. Erikseen on mainittava juuri 80 vuotta täyttänyt laululiikkeen legenda Eero Ojanen, jonka uusimman sävellyksen maestron säestämänä esitti Monna Kamu.
Bändi: Orkesterin johto ja piano Seppo Kantonen, tenorisaksofoni ja huilu Antti Hynninen, basso Eeva Koivusalo, harmonikka Harri Kuusijärvi, kitara ja laulu Ossi Peura, viulu ja laulu Veera Railio, kitara ja laulu Tipi Tuovinen ja pasuuna Juho Viljanen. Liisa Tavia säestämässä olivat myös Arto Piispanen (piano) ja Ville Rauhala (basso).
Alkupuheen piti kirjailija ja muun muassa yhden taustakuvan maalannut taiteilija Rosa Liksom. Oman runonsa kävi lausumassa Aulikki Oksanen.
