Voit kuunnella ääniartikkelin myös lukuisista suoratoistopalveluista, esimerkiksi Spotifystä.

Toimittaja jalkautui Itä-Helsinkiin, kuului korona-ajan huvittavin otsikko. Se sai idän kuulostamaan eksoottiselta, Vantaan Korsosta kotoisin oleva Alice Jäske sanoo. 28-vuotias tietokirjailija ja kasvatustieteilijä on työskennellyt freelance-toimittajana ja on yksi Mixed Finns -kollektiivin perustajista. Hän perusti sen yhdessä Priska Niemi-Sampanin ja Janina Waenthongkhamin kanssa. Ruskeiden suomalaisten yhteisö haluaa laajentaa kuvaa suomalaisuudesta ja järjestää muun muassa antirasismikoulutuksia eri organisaatioille. 

“Sanojen käytöllä voidaan eksotisoida paitsi lähiöalueita, myös ihmisiä”, Jäske sanoo. Ruskeita ihmisiä rodullistetaan mediassa helposti, ja tarinoissa heidän roolinaan on usein näytellä uhria, joka on kokenut vääryyksiä, tai aktivistia, joka taistelee niitä vastaan. Toimittajat kysyvät myös taiwaninsuomalaiselta Jäskeltä usein, miltä rasismi tuntuu, miten hän on kokenut sen omissa nahoissaan. Hän haluaisi mieluummin puhua rakenteista. 

”Esiinnyn mediassa mieluusti asiantuntijana, en kokemusasiantuntijana.” 

Jos joku asiantuntija on erikoistunut lumisten alueiden tutkimukseen, ei häneltä kysytä, ”miltä loskassa käveleminen tuntuu, mitä fiiliksiä se herättää”, hän kärjistää ja viittilöi kohti ikkunastaan näkyvää loskaista maisemaa.

Valtapyramidin huipulla on valkoista

Jäske piirtää käsillään ilmaan kolmion. Se kuvastaa organisaation rakennetta, jonka alaosassa ovat rivityöntekijät, media-alan tapauksessa toimittajat. Heidän yläpuolellaan ovat keskiportaan esihenkilöt ja ylimmällä tasolla on yrityksen johto. Mitä lähemmäs kolmion kärkeä eli vallan huippua mennään, sitä enemmän siellä on valkoisia ihmisiä.

”En sano, etteikö yksittäisellä toimittajalla olisi valtaa etsiä erilaisia näkökulmia. Mutta isot linjat lähtevät ylhäältä päin.”

Mitä lähemmäs kolmion kärkeä eli vallan huippua mennään, sitä enemmän siellä on valkoisia ihmisiä. 

Lisäksi yksittäiselle, organisaatioon palkatulle vähemmistöön kuuluvalle voi käydä kuormittavaksi, jos hänen pitää päätyönsä lisäksi jatkuvasti kouluttaa työyhteisöä syrjinnän kysymyksistä tai monimuotoisuudesta. Samalla kun hän on altavastaajan asemassa, hänen hartioitaan painaa kaksinkertainen työtaakka.

Vähemmistöön kuuluva laitetaan lehtijutuissa helposti puhumaan vähemmistöasemastaan: vammainen henkilö vammaisuudesta, ruskea ihminen rasismista ja sukupuolivähemmistöön kuuluva sukupuolen moninaisuudesta. Toimittaja Wali Hashi on sanonut, että häntä kiinnostaisi tehdä juttuja saamelaisten asemasta, eikä aina somalialaisen diasporan tilanteesta. Yhtä hyvin vähemmistöän kuuluva voisi kertoa näkemyksiään uusista pölynimureista tai sote-uudistuksesta, eikä vaikkapa maahanmuuttajataustaa tarvitse mainita, jos se ei ole olennaista, Jäske sanoo.

Myös ulkomaanuutisissa on parannettavaa: eurooppalaisia kansoja nimetään tarkasti, mutta tietyillä mantereilla asuvat typistetään helposti ”aasialaisiksi, afrikkalaisiksi tai latinalaisamerikkalaisiksi”.  Uutiskynnys ylittyy globaalin etelän aiheista lähinnä silloin, kun tapahtuu jotakin mullistavaa kuten luonnonkatastrofi tai aseellinen selkkaus, ja tieto välittyy kansainvälisten uutistoimistojen lyhyitä sähkeitä suomentamalla. Esimerkiksi Aasiassa asuu yli 4,6 miljardia ihmistä, yli 60 prosenttia maailman väestöstä, joten kontekstointi olisi tärkeää.

”Meillä on hyvin länsimaihin keskittynyttä uutisointia, ja Euroopasta meillä on mediassa eksaktimpaa tietoa. Sama näkyy kouluissa, joissa aika lailla opetetaan Euroopan historiaa ja Euroopan ulkopuolisia alueita käsitellään usein vain silloin kun ne liittyvät Eurooppaan, esimerkiksi sotien kautta”, hän kärjistää.

Sanavalinnoissa Eurooppaa inhimillistetään muutenkin: ”Eurooppa laittoi ovia kiinni”, lehdistössä uutisoitiin, kun maahanmuutosta puhuttiin vuoden 2015 aikaan. Ovien ulkopuolella olevat ihmiset epäinhimillistettiin puhumalla esimerkiksi pakolaisvirrasta.

”Jos meillä olisi lisää kontekstointia ja vaikkapa ulkomaankirjeenvaihtajia, jotka käsittelisivät itselleen tuttua ympäristöä, jota  elävät ja hengittävät, se parantaisi todennäköisesti juttujen laatua.”

Median kuluttajilta Jäske toivoo kriittisyyttä. 

”Ajattelin nuorena, että jos lehdessä lukee jotain, se on neutraali totuus. Joku on kuitenkin kirjoittanut sen jostakin näkökulmasta, ehkä valkonormatiivisuudesta tai eurosentrisyydestä käsin, joten on oltava kriittinen.”

Ovien ulkopuolella olevat ihmiset epäinhimillistettiin puhumalla esimerkiksi pakolaisvirrasta.

Entä kiire, kiire ja kiire? Toimittajien yleisin selitys yksipuolisille näkökulmille on ajanpuute. He soittavat kiireissään aina samalle (valkoiselle, vammattomalle, cis-sukupuoliselle) asiantuntijalle, vaikka uusiakin nimiä olisi tutkijayhteisö täynnä. 

”Jos toimitus yhden kerran ottaisi aikaa ja tekisi valmiin listan eri aihealueen asiantuntijoista, jolla eivät komeilisi vain ne kuuluisimmat nimet, se palvelisi pitkäksi aikaa eteenpäin. Ja listaa voisi päivittää säännöllisesti”, hän esittää ratkaisuna. 

Yhteiskunta menee eteenpäin

Euroopan unionin perusoikeusvirasto FRA julkaisi vuonna 2018 raportin Being Black in the EU, jonka mukaan 63 prosenttia afrikkalaissyntyisistä Suomessa oli kokenut rasistista häirintää viiden vuoden aikana ennen tutkimuksen julkaisua. Tutkituista 12 maasta huonoin oli Suomi. 

Alice Jäsken mukaan rasismin ja mediarepresentaation julkinen puiminen on kuitenkin vaikuttanut tuottavan tulosta. Yhä useampi toimittaja on entistä paremmin tietoinen valkonormatiivisuudesta: siis siitä, että useimmat jutut kirjoitetaan valkoisen suomalaisen näkökulmasta. Nyt on osittain havahduttu siihen, että jutuissa pitäisi huomioida ihmisten taustatekijöitä intersektionaalisesti, esimerkiksi ikä, sukupuoli, etninen tausta, seksuaalinen suuntautuminen, perhetilanne, terveydentila, vammaisuus, kieli tai uskonto. Asiaan perehtyneiden toimittajien tai mainostoimistojen sisällöissä ei myöskään laiteta päähenkilöksi valkoista pelastajaa, joka matkustaa globaalin etelän kylään ”pelastamaan” ihmisiä köyhyydestä. Juttuihin ei ole myöskään ”tasapuolisuuden nimissä” pakko laittaa kahta ääripäätä vastakkain, vaan niiden lisäksi kannattaisi etsiä kolmas näkökulma. 

”Jos tietty artikkeli saa kritiikkiä yksisilmäisyydestä, olisi mahdollista tehdä jatkojuttu, jossa palaute otetaan huomioon ja aiheeseen syvennytään lisää. Vaikkapa rasismikohun uutisoinnissa medioiden ei tarvitsisi heittää bensaa liekkeihin vastakkainasetteluja etsimällä sen sijaan, että mentäisiin kohti moninäkökulmaisuutta”, Jäske sanoo. 

Mainitun Being Black in the EU –raportin uutisoinnissa mainittiin harvemmin Suomen poliisin saamat kehut: raportin mukaan Suomen poliisissa suoritetaan etnistä profilointia vähemmän kuin muissa EU-maissa. Vuonna 2018 vastaajien luottamus Suomen poliisin toimintaan oli tutkituista maista korkeimpien joukossa.  

Jäske sanoo, että ei pidä jäädä vain ongelmien tunnistamisvaiheeseen, vaan pitää päästä yhteiskuntana eteen päin. Ei riitä, että toteamme median tarvitsevan moninaisuutta, vaan meidän täytyy tehdä konkreettisia muutoksia  tilanteen parantamiseksi. 

”Silloin päästäisiin dialogisuuteen ja pois poteroista.”

Verkkoartikkeliin korjattu termi vähemmistön edustaja vähemmistöön kuuluvaksi 28.2.2023. Ihmiset eivät ”edusta” tiettyä ryhmää.

Artikkeli julkaistiin ensin maksumuurin takana 7.2.2023. Teksti avattiin kaikille lukijoille 27.2.2023. Haluatko sinäkin saada ensilukuoikeuden osaan Voiman verkkoartikkeleista? Tee Voimajengi-tilaus alk. 3€/kk.