Laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikaisen yhdeksäs sooloalbumi Itse tehty elämä vie kuulijan elämän perusasioiden äärelle. Martikaisen aikanaan YUP:ssa kirjoittamat lyriikat olivat koukeroisia ja ironisia ja bändin sointi raskas särökitaroineen. Soolotuotantoa ovat sen sijaan leimanneet konstailemattoman henkilökohtaiset lyriikat ja akustinen sointi.
”En ole muuttunut lauluntekijänä mitenkään tietoisesti. Olen tietysti aivan eri ihminen kuin 1990-luvun alussa. Ajattelin 1990-luvulla olevani lauluntekijänä lähempänä kirjailijaa. Valitsin aiheita, jotka olivat kiinnostavia, mutta eivät juuri koskaan kertoneet omasta elämästäni. Nyt olen liikkeellä omillani. Minulla ei ole enää tarvetta soittaa festivaalien päälavalla. Olen ollut siellä monta kertaa. Nykyään on aika helvetin paljon tärkeämpää voida hyvin. Se tarkoittaa aika pienimuotoista elämää, mutta juuri se on valtavan suurta minulle”, Martikainen pohtii.
Levyn avaava nimibiisi vie heti asioiden ytimeen. Martikainen laulaa olevansa kiitollinen elämästä. Onni ei löydy maineesta taikka mammonasta. Sen sijaan luonnossa riittää luettavaa. Artisti ei pane pahakseen, jos häntä kutsuu suomirockin ite-taiteilijaksi. ”Olen aina tehnyt omalakisesti asioita. Päätin ottaa levylle rentoutuneita juttuja ja rakkaus-, toveruus- ja veljeysaiheisia biisejä. Loppumetreillä tajusin, että jos haluan olla rehellinen, niin mukaan pitää laittaa myös pari vähän kipeämpää juttua. Siksi mukaan tulivat myös Jäätiellä ja Olen täällä vielä. Suurin osa biiseistä on elämää rakastavia ja ensisijaisesti iloisia lauluja. Minulle itselleni on tärkeää tehdä tuollainen kokonaisuus. En halunnut olla hapan.”
Mitä pitemmälle Martikaisen soolotuotannossa mennään, sitä enemmän kaikki ylimääräinen on karsiutunut pois ja biisin ytimen kirkas idea pääsee hehkumaan. Itse tehty elämä voisi toimia mies ja kitara -pohjalta, mutta Jarkko Martikainen ja tuottaja Jarkko Viinamäki kaipasivat ilmaisuun lisäväriä. Niinpä levylle valikoitui mukaan joukko kanssasoittajia. Levyn yleissointi on ihastuttava luomu-folk. Parissa biisissä isketään silmään ilkikurisempi rockvaihde, ja levyn loppupuolella innostutaan jopa jatsailemaan.
Albumille päätyi paljon alun perin demoksi ajateltuja äänityksiä. ”Aloimme tehdä demoja kahdestaan Jarkon kanssa ja ne tuli tehtyä rentoutuneesti. Mukana oli paljon oivaltamista ja innostuneisuutta. Jos tätä yrittää toisintaa hieman korskeammin studiossa millä tahansa porukalla, niin jälki ei välttämättä olekaan enää niin hyvää. Mukaan tulee outoa huonoa ammatillisuutta. Puuhailimme perusversiota ja sitten pyysimme mukaan muita soittajia. Pohjimmiltaan levy on kuitenkin kahden kauppa, jonka ovat tehneet Martikainen ja Viinamäki.”
Yksi levyn teemoja on leikki, josta lauletaan biisissä Elämä on leikkiä. Ilman leikkiä ei olisi rock’n’rollia. Jos leikin taso katoaa musiikista, sen myötä katoaa varsin paljon muutakin. ”Leikki merkitsee minulle ihan kaikkea. Me kaikki olemme osanneet kaikki maailman asiat alle kouluikäisinä. Nykyään minultakin tullaan kysymään, miten niitä lauluja tehdään, ikään kuin se olisi suurikin ihme. Vastaan ihmisille, että olet itsekin tehnyt lauluja, kun olit pieni. Pienenä olet tehnyt kaikkea, olet ollut kirjailija, taidemaalari, ympäristösuunnittelija, arkkitehti, runoilija, tarinankertoja ja kaikkea muuta mahdollista. Mutta kun leikki loppuu ja ryhdytään olemaan aikuisia, kaikki tämä saattaa kadota. Karuimmillaan elämänkaareen kuuluvat syntymä, konformismi ja hauta. Se on helvetin surullista.”
Muutamassa biisissä on mukana myös yhteiskunnallisia teemoja. Nykypäivän lohduton sotien ja väkivallan kierre tuodaan esiin laulussa Yksi kummallinen kivi. Ihmiskunta ei tunnu viisastuvan, vaan tekee samat karmeat virheet kerta toisensa jälkeen. ”Rauhaa ja rakkautta” on tätä nykyä tyhjyyttään kumiseva kliseinen slogan, joka kaiken lisäksi kaikuu kuuroille korville.
”Olen ollut viime vuodet liikkeellä erittäin ristiriitaisin tuntein. Annoin televisioni pois nelisen vuotta sitten. Lopetin myös lehtitilaukset. Päätin välillä elää jotain muuta elämää kuin valtamediasta tarjottua. Olen kuitenkin paljon ihmisten kanssa tekemisissä, ja monet seuraavat säännöllisesti kaikkea. Sitä tekee erityisesti isäni, jonka kanssa puhumme paljon maailmanmenosta. En siis voi olla ainoastaan idealisti ja utoopikko. En voi myöskään olla aina niin positiivisella mielellä kuin haluaisin. Olin niin naiivi, että en uskonut Vladimirin sekoilevan Krimin valtausta enempää. Olin todella väärässä. Oli uskomatonta nähdä se päivä, jolloin huomaan, etten itsekään varsinaisesti vastusta Suomen Nato-jäsenyyttä. Se on hyvin ristiriitaista.”
Jarkko Martikainen ei halua leimautua pessimistiksi. ”Haluaisin kuitenkin uskoa siihen, että hyvä voittaa pahan. Pahuuskin on monesti sellaista, että se ei oikeastaan ole pahuutta, vaan enemminkin ajattelemattomuutta ja tyhmyyttä. Näistä syistä Yksi kummallinen kivi -biisi karkasi surulliselle puolelle. Olisin halunnut ajatella filosofi Erich Frommin hengessä, että ihmiskunta on tätä nykyä vähän valmiimpi. Jouduin kuitenkin myöntämään, että viime vuodet ovat olleet voimakasta kahtiajakautumisen aikaa. Ihmiset, jotka pääsevät johtaville paikoille tarjoavat naurettavan yksinkertaisia vastauksia kysymyksiin, jotka ovat äärimmäisen monimutkaisia. Elämme tällaista puupäiden aikaa. Toivon kuitenkin, että mahdollisimman moni jaksaisi pitää positiivista mielialaa yllä.”
