Ei yhtään supersankarimaskia, ei yhtään murhaa, ei yhtään kosintaa lentokentällä. Ranskalaisen Mia Hansen-Løven elokuvissa kolutaan arkea, oli se sitten filosofian opettajan arki (Tämän jälkeen, 2016), elokuvantekijän arki (Kohtauksia eräältä saarelta, 2021) tai tavallisen ihmisen arki, kuten hänen uusimmassa draamassaan Kaunis aamu (2022).
”Mielestäni elokuvien tulisi näyttää, että elämä on elokuvia isompaa. Ja luulen, että sitä kautta tehdään elämää suurempia elokuvia”, Mia Hansen-Løve kertoo videohaastattelussa.
Kaunis aamu kertoo pariisilaisesta yksinhuoltajasta Sandrasta, joka laittaa muistisairaan isänsä hoivakotiin ja samoihin aikoihin rakastuu vanhaan tuttavaansa. Teos kuvaa isoista tunteista huolimatta pientä elämää.
Siihen nähden voi tuntua oudolta nähdä pääosassa Léa Seydoux, muun muassa Bond-elokuvista ja luksusmerkki Louis Vuittonin mainoskampanjoista tunnettu kasvo.
”Olen ohjaajana tyyppi, joka pyytää näyttelijöitä koko ajan tekemään vähemmän ja vähemmän, näyttelemään vähemmän. Léalta minun ei tarvinnut pyytää samaa”, Hansen-Løve sanoo.
Tähti taipuu tavallisen elämän kuvaukseen mainiosti.
Limittäisiä tunteita
Kaikki Hansen-Løven elokuvat ovat saaneet innoituksensa hänen tai hänen läheistensä elämästä. Hän alkoi kirjoittaa Kaunis aamu -elokuvaa oman isänsä sairauden loppuvaiheessa.
”Tajusin haluavani tehdä tämän elokuvan, kun olin vieraillut tyttäreni ja ystäväni kanssa isäni luona hoivakodissa – se oli yksi viimeisistä kerroista. Oli kesäpäivä, ja nousimme Sacré-Cœurille [Pariisissa Montmartren kukkulalla sijaitseva kirkko], koska se oli lähellä. Sinä päivänä kaikki elämäni linjat tuntuivat kohtaavan yhdessä isossa tunnevirrassa”, hän kertoo.
Kohtaus on päätynyt osaksi elokuvaa. Hansen-Løven mukaan koko elokuvassa on kyse sekä muistamisesta että unohtamisesta.
”Kun olen käynyt läpi murheita elämässäni, elokuvat ovat aina olleet paras tapa ottaa niihin etäisyyttä. Mutta samalla elokuvat myös pitävät huolen siitä, etteivät ne tunteet unohdu.”
Kerronta ei silti vello kyynelissä tai hyvän mielen hetkissä. Monimutkaiset tunteet nivoutuvat arkisiin kohtauksiin, joissa Sandra nähdään tulkin töissään tai pakkaamassa isänsä kirjoja.
”Joskus kohtaus, jota joku käsikirjoitusekspertti voisi sanoa epäolennaiseksi tai ehdottaa poistettavaksi, voi olla minulle hyvin merkityksellinen.”
Omaelämäkerrallisuudesta elokuvanostalgiaan
Elokuvissa tuntuu olevan käynnissä fiktioon kietoutuva omaelämäkerrallinen hetki. Iranilainen Jafar Panahi on pitkään käyttänyt omaa elämäänsä materiaalina, ja hänen uusimman teoksensa Ei karhuja lisäksi omaelämäkerrallisia elementtejä nähtiin viime vuonna muun muassa Alice Diopin Saint Omerissa ja Charlotte Wellsin Aftersunissa.
Sam Mendesin Valon valtakunta, Steven Spielbergin The Fabelmans ja James Grayn Armageddon Time käsittelivät ohjaajien ja heidän perheidensä elämiä suoremmin, aivan kuten Hansen-Løve tekee. Ohjaaja tosin huomauttaa, että kolmessa mainitussa on yhtä paljon kyse elokuvien kuin perheiden historiasta.
”Luulen, että elämme hetkeä, jossa ohjaajat – eivät nuoret ohjaajat – ovat hyvin melankolisia ja nostalgisia elokuvan suhteen.”
Hansen-Løve puhuu kahdesta erilaisesta suhtautumisesta taiteenlajiin. Uutta ovat ainakin Netflixin kaltaiset katselualustat ja tunne siitä, ettei ihmisiä enää innosta käydä oikeissa elokuvateattereissa.
Ohjaajan itse voisi ehkä asettaa toiseen kategoriaan, elokuvaromantikkoihin.
”Kun näen noita elokuvia, jotka tuntuvat nostalgisilta ja jotka ovat niin sidoksissa menneeseen, tunnen kuuluvani vastaavanlaiseen elokuvasuhteeseen – ja se saa minut hämmentymään!”
Kaunis aamu saa Suomen ensi-iltansa 14. huhtikuuta. Elokuva on nähtävissä R&A Spring Break -elokuvafestivaalilla 12.–16.4.
