Tulevaisuus ei lupaa suuria kylän nuorille. Kyse ei ole näköalattomuudesta tai unelmien puutteesta: Yksi haaveilee räppärin hommista, toinen näyttelijän urasta. Kolmas ihailee Elon Muskia ja haluaa rakentaa oman moottoripyörän. Kahdella on taiteellisia taipumuksia ja kunnianhimoa. Kaikki viisi nuorta asuvat kuitenkin Donbasin alueella Ukrainassa, Venäjän miehityksen tuntumassa. He voivat kiikaroida parvekkeeltaan etulinjaan.
Dokumenttielokuva We Will Not Fade Away (2023) alkaa talvesta 2019. Siinä vaiheessa nuoret ovat kuulleet tulituksen ääniä arkensa taustalla jo vuosia. Elokuva kertoo nuorten mahdollisuudesta päästä hetkeksi pois sodan värittämästä arjesta, patikoimaan Himalajalle. Katsomiskokemusta varjostaa kuitenkin tieto, että toivon pilkahdus jää vain pilkahdukseksi: pahempaa on tulossa. Kun yksi nuorista piirtää liidulla yksisarvisia ruostuneeseen porttiin, katsoja saattaa miettiä, vieläkö portti on pystyssä vuonna 2023.
Alisa Kovalenkon ohjaama We Will Not Fade Away on Kettupäivien, yhteiskunnallisen elokuvan festivaalin, avajaiselokuva. Festivaalin teemana ovat tänä vuonna sodan ja rauhan kuvat ja ohjelmistoon kuuluu niin lyhytelokuvia kuin pitkiä elokuvia, niin dokumentteja kuin fiktioita.
Elokuvien ja niiden kuvaamien konfliktien paljoudesta nousee esiin lapsen näkökulma. Se on tehokas kerronnan väline, kun halutaan korostaa uhreja, viattomuutta tai väkivallan mielettömyyttä. Tai kun sodan rinnalle halutaan keveyttä – joku, joka vielä piirtää yksisarvisia. Lisäpainoa näkökulma saa maailman nykytilanteesta, kun palestiinalaislapset kantavat Israelin valtion vihan.
Kettupäivien ohjelmistossa lapsen näkökulma saa erilaisia muotoja. Lyhytelokuva Away (2022) kertoo kahdesta 16-vuotiaasta ukrainalaispakolaisesta Budapestissä, ja lyhytanimaatio Hope (2022) kuvaa keskiafrikkalaista poikaa, joka löytää suojan hylätystä tankista. Oscarin voittaneessa lyhytelokuvassa Toyland (2009) aikuinen yrittää toisen maailmansodan aikaan uskotella lapselle, että juutalaisnaapurit ovat lähdössä ”lelumaahan”.
Jos lapsinäkökulma on sotaelokuvissa usein käytetty salainen ase, elokuva itse on ”kaikkein tehokkain ase”. Näin uskoi Mussolini. Myös Hitler, Stalin ja Kim Jong-il rakastivat elokuvaa. Se on nähty yhtäältä propagandakoneena ja toisaalta massoja viettelevänä mediana ja hyödyllisiä tunteita herättävänä. Ehkä katsojat on nähty lapsina valkokankaan edessä.
Ei ole yllättävää, että Natsi-Saksa jätti jälkeensä paljon filmimateriaalia, jossa univormupukuiset miehet paasaavat tuhon politiikkaa. Kettupäivien ohjelmistoon kuuluvassa pitkässä dokumentissa My Nazi Legacy (2015) kyseistä paasausta limitetään kotifilmien kuviin perheistä ja isistä. Juju on siinä, että arkistofilmien natsiupseerit ja perhekuvien isät ovat samoja ihmisiä.
David Evansin dokumentin päähenkilöt Horst van Wächter ja Niklas Frank eivät enää ole lapsia, mutta heidän näkökulmaansa sisältyy myös lapsen näkökulma. He ovat kyseisten natsiupseerien poikia. Van Wächterin isä Otto toimi sodan aikaan Puolan Krakovan ja Ukrainan Galitsian kuvernöörinä, ja Frankin isä Hans oli Hitlerin henkilökohtainen juristi ennen kuin hoiti miehitetyn Puolan asioita. Elokuvassa on kolmaskin päähenkilö, ihmisoikeusjuristi ja tietokirjailija Philippe Sands. Iso osa hänen suvustaan kuoli holokaustissa. Sands on myös dokumentin käsikirjoittaja. Hän saapuu Kettupäivien vieraaksi.
Aikuinen näkee isänsä eri valossa kuin lapsi. Vaikka Niklas Frank muistelee lapsuuttaan osin lämmöllä, hän tuomitsee isänsä teot yksiselitteisesti. My Nazi Legacyn vaikuttavin jännite ei ole kuitenkaan kahden näkökulman välinen. Suurin hankaus asettuu natsiupseerien jälkeläisten välille. Horst van Wächter ei painostettunakaan suostu myöntämään isänsä syyllisyyttä hirmutekoihin.
Rivien välissä van Wächter tulee toistaneeksi filosofi Hannah Arendtin kuulua ajatusta banaalista pahasta, byrokraattisesta tottelemisesta ilman erityistä moraalista itsetutkiskelua. Van Wächter pitää isäänsä miehenä, joka vain noudatti käskyjä.
Se lienee aikuinen näkökulma sotaan.
Kettupäivät Helsingissä 23.–25.11. Voima on mukana festivaalin oheisohjelmassa.
Oikaisu ingressiin 21.11.2023 klo 15:28. Festarit Kino K-13:ssa, ei Cinema Orionissa.
