Lukuaika: 3 minuuttia

”Tanssijan keho operoi erilaisella taajuudella kuin kirjoitettu tai puhuttu kieli”, sanoo Valtteri Raekallio

Taiteilija tilassa. Raekallio Kruunuvuoren öljysäiliössä.

Juttu on julkaistu Voima | Teatteri -lehdessä. Se ilmestyi joulu-tammikuun Voimanliitteenä.

Teatterin erikoislehti käsittelee esittävien taiteiden jo elpyviä näkymiä ja puntaroidaan tulevan kevätkauden esityksiä.

Lue liitteen kaikki artikkelit voima.fissä ja Issuussa.

Laajasalon Kruunuvuoressa vanhaan öljysäiliöön on rakennettu esiintymistila. Säiliön seiniin tehdyistä pyöreistä aukoista sisään pääsevät ilta-auringon säteet viipaloivat tilassa vallitsevaa hämärää. Rinnakkaisista näyttämöistä yksi ilmentyy metsänä, toinen yksityisen kodin piirinä ja kolmas työelämän areenana. Mellakka-aidoilla rajattu neljäs esiintymisalue taas näyttää lähinnä sataman tullivyöhykkeen kaltaiselta siirtymätilalta.

Esiintyjät ja yleisö vaeltavat vapaasti näiden samanaikaisesti toiminnassa olevien näyttämöiden välillä. Samalla kakofoninen äänimaisema yhdistelee musiikkia, erilaista luettua tekstiä ja televisioruuduilla nähtävissä olevien kohtausten ääninauhaa.

Kyseessä on viime kesäkuussa esitetty Valtteri Raekallion tanssiteos UraanilamppuHarry Salmenniemen novelleihin perustuva kokonaisuus käsitteli monitaiteisesti ihmisten suhdetta ainakin luontoon, kansalliseen nostalgiaan, kapitalismin vaatimuksiin, perheideaaleihin, henkisyyteen sekä omien valintojen tekemiseen.

”Salmenniemen teksti on yhteiskunnallisesti tarkkanäköistä. Sen ironian takia huomaa nauravansa asioille, joille ei saisi nauraa. Yleensä omissa teoksissani olen pyrkinyt etsimään tosissaan olemisen eetosta, nyt Uraanilampun kohdalla jouduin itse miettimään uudestaan suhdettani ironiaan. Prosessin aikana kävi selväksi, etten osaa tehdä ironisia kohtauksia, mutta mielestäni löydettiin tässä silti hyvä tasapaino”, hymähtää maestro itse.

Raekallio tunnetaan paikkasidonnaisista ja yleisöä osallistavista teoksistaan. Tällaisia ovat olleet myös tyhjään Marian sairaalaan sijoitettu Neuromaani (2016), Suvilahden Cirkoon ja sen ympäristöön sijoittunut Oneiron (2018) sekä Helsingin Tekniikan museon alueelle sijoittunut Yleisö (2018).

”Tällaisissa immersiivisissä esityksissä tila on kuin yksi esiintyjä. Sen kautta aukeaa mahdollisuuksia luoda tavanomaisesta poikkeavia sopimuksia esityksen ja katsojan välille. Tanssin kannalta lisäetuna on sekin, että yleisön voi tuoda lähemmäs esiintyjiä kuin teatterisalissa”, selittää Raekallio.

Kotimainen kaunokirjallisuus on usein Raekallion esitysten perustana. Esimerkiksi Neuromaani perustui Jaakko Yli-Juonikkaan ja Oneiron Laura Lindstedtin samannimisiin romaaneihin, Yleisö puolestaan Eino Santasen runoihin.

”Tanssijan keho operoi erilaisella taajuudella kuin kirjoitettu tai puhuttu kieli. Kielelliset nyanssit tuovat asetelmiin monipuolisuutta samalla, kun kehollinen ajattelu on toisella tavalla totta. Jos kielen irrottaa esityksestä, on asioiden kuvaamisen ikkuna aika kapea. Siksi on tullut rakennettua näiden ilmaisulajien välille yhteyttä enemmänkin.”

Raekallion tie kokonaisvaltaisia kokemusmaailmoja rakentavaksi tanssitaiteilijaksi näyttää jälkeenpäin katsoen hyvinkin johdonmukaiselta.

”Muusikkovanhempani harjoittelivat paljon kotona, ja minä heiluin sitten siinä mukana. Samaan aikaan rakensin mielikuvitusmaailmoja ensin legoista ja myöhemmin teininä liveroolipelien kautta”, muistelee Raekallio.

Tie nykyiseen taiteilijuuteen kulki Oopperan balettikoulun ja Amsterdamin taideyliopiston kautta Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmään ja lopulta vapaaksi tanssija-koreografi-tuottajaksi. Raekallio on tanssinut myös paljon norjalaisen koreografi Ina Christel Johannessenin teoksissa.

mainos

”Uran kannalta ehkä merkittävintä oli se, että sain tehdä heti valmistumisen jälkeen töitä Tommi Kitin kanssa. Opin häneltä, miten tärkeää on kohdella ihmisiä oikein. Toinen tärkeä vaihe liittyi Kaupunginteatterin aikaan, jolloin oikeastaan vasta opin kunnolla esiintymään ja ymmärsin ison työyhteisön merkityksen.”

 Tammikuun puolessa välissä ensi-iltansa saa Raekallion Kaisaniemen ala-asteen rakennukseen ohjaama Elämän koulu.  Antti Röngän romaaniin Jalat ilmassa perustuva teos käsittelee koulukiusaamista ja sen aikuisuuteen kantavia vaikutuksia.

”Minulla on itselläni todella ikäviä kokemuksia koulukiusaamisesta ja tunnistan Röngän hyvin tavoittaman uhrin häpeän. Mietin, kuinka tällaista kokemusta voisi käsitellä yhteisen emotionaalisen kohtaamisen kautta. Tätä kautta päädyin toimimaan nuorten esiintyjien kanssa ja valitsemaan esityksen ympäristöksi koulurakennuksen. Kaiken muun ohella teoksen taustalla muhivat Stravinskyn Kevätuhri, puhe koulutusleikkauksista sekä Koskelan järkyttävä väkivallanteko.”

Elämän koulu oli alun perin suunniteltu toteutuvaksi jo ennen Uraanilamppua, mutta hankkeiden tuotantojärjestystä muutettiin koronaepidemian takia. Kruunuvuoren öljysäiliön tila on teknisesti ulkotila, ja siellä esiintyivät aikaisemmin rokotuksen saaneet aikuiset.

”Nyt kun olen pikkuhiljaa sopeutunut pandemian kanssa yhteiseloon, on tuntunut tosi merkitykselliseltä toimia lukiolaisten kanssa. Vaikka pandemia on ollut esittäville taiteille hyvin raskas, kyllä juuri koululaiset ovat viimeisen kahden vuoden aikana menneet ihan käsittämättömän prässin, eristyksen ja yksinäisyyden läpi. Se on aika erityinen ympäristö kasvaa aikuiseksi”, hän huokaa.

Korona on paljastanut myös muutoksia siinä, miten koemme taiteen merkityksen.

”Kansallisessa rakennusvaiheessa kulttuuri oli merkittävässä roolissa. Nyt kun taidekenttä on moniänistynyt ja pirstaloitunut, pitäisi päivittää millainen yhteiskunnallinen arvo kulttuurille halutaan antaa, ja olemmeko valmiit sijoittamaan siihen. Tähän saatavien vastausten epävarmuus on syy sille, että olemme siinä kusessa kuin nyt olemme. Jos haluamme pitää kulttuurin elävänä, se pitää paikallistaa yhteiskunnassa ihan eri positioon kuin missä pandemia on paljastanut sen olevan.”

Raekallio kertoo kokevansa taiteen tekemisen maailmankatsomuksellisena toimintana. Siinä kaikki palaa taiteen ja elämän yhteisöllisyyteen.

”Kai Elämän koulussakin on pohjimmiltaan kyse yhteisön tai toisen ihmisen tarjoamasta peilistä. Jos sen heijastama kuva vääristyy, ovat vaikutukset hirvittävät. Mutta tämä yhteisön tarjoaman peili on jotain, mitä ilman ihminen ei ole ihminen.”

Antti Rönkä & Valtteri Raekallio: Elämän koulu
Esitykset Kaisaniemen ala-asteen tiloissa 13.1.–13.2.2022
Liput: kansallisteatteri.fi/esitys/elaman-koulu

Kommentoi Facebookissa