Voit kuunnella ääniraidan myös lukuisista suoratoistopalveluista, esimerkiksi Spotifystä.
Maallisten tavoitteiden kuten urheilun, laihduttamisen tai bodatun ulkonäön vuoksi ihminen voi tehdä uhrauksia, luopua paljosta ja sietää epämukavuutta. Jos joku tekee saman uskonnollisista syistä, miksi sitä ei hyväksyttäisi?
Tämän kysymyksen esittää Oskari Juurikkala, 41, joka istuu töölöläisen kristillisen opiskelija-asuntolan vihreässä puutarhassa. Hän kuuluu Opus Deihin, katolisen kirkon itsehallinnolliseen organisaatioon, jonka linjaa pidetään vanhoillisena. Juurikkala on Roomassa opiskellut katolinen pappi, joka luennoi rauhalliseen sävyyn katolisesta uskosta. Hän on kuitenkin kotoisin punavihreästä, arvoliberaalista perheestä, jossa uskontoa ei tunnustettu. Tie sielunhoitajaksi oli polveileva.
Elokuvaohjaaja Kaija Juurikkalan poika kertoo olleensa kiinnostunut aatteista jo nuorena. Varhain hän vakuuttui luonnontieteellisestä maailmankuvasta ja kuvaa olleensa ”militantti ateisti”, joka halusi vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Hän oli innolla mukana Skepsis ry:n toiminnassa.
”Siinä oli tiettyä ylenkatsetta ja kritiikittömyyttä. Olin vakuuttunut, että ihminen voidaan redusoida aivoihin ja edelleen kemiaan. Ateismissa oli suuri maailmankatsomuksellinen selkeys, ja ihmisillä on halu yksinkertaiseen selitykseen. Ymmärrän sitä edelleen oikein hyvin.”
Tieteellisen maailmankuvan – kuten evoluutioteorian – ja uskonnon välillä ei ole ristiriitaa, hän huomauttaa. Juurikkala identifioitui nuoruudessaan myös punavihreäksi, kunnes tutustui talousliberalismiin, jonka teoriasta vakuuttui. Hän opiskeli itsensä sekä oikeustieteen että taloustieteen tohtoriksi, ja perussuomalaisten jytkyn aikaan katolilainen Timo Soini nimittikin hänet talouspoliittiseksi neuvonantajakseen. Tuolloin ”puolue oli arvoiltaan aika toisenlainen kuin nykyisin”, Juurikkala huomauttaa. Sittemmin hän teki uraa akateemisena tutkijana, opettajana ja lainopillisena neuvonantajana. Ura jäi jälkeen, kun hän sai pappisvihkimyksen Roomassa. Sen jälkeen on ollut hyvä pitää neutraalia linjaa, sillä uskovissa on kaikkien puolueiden kannattajia.
”En ole enää poliittinen henkilö. Kaikkea ei myöskään pidä redusoida politiikkaan tai tulkita poliittiseksi kamppailuksi. Lähimmäistä on kohdeltava oikein, niin kuin Jeesus kohteli vähäisimpiä kanssaihmisiään. Se ei vielä ole poliittinen kanta, emme tiedä, minkälainen poliittinen ratkaisu on paras.”
Uskonoppia pitää soveltaa
Opus Dein toimintaan mukaan tulevilta ei kysytä puoluekantaa eikä politiikkaan oteta kantaa. ”Se on jokaisen henkilökohtaisen vapauden ja vastuun piiriin kuuluva asia.”
1920-luvulla espanjalainen pappi Josemaría Escrivá perusti Opus Dein saatuaan uskonnollisen näyn. Opus Dei on katolisen kirkon alainen järjestö, johon voi kuulua sekä henkilöjäseniä että pappeja. Juurikkala on ainoa järjestön suomalainen pappi. Jäseniä on maailmalla suhteellisen vähän, noin 90 000, ja Suomessa heitä on vain muutamia kymmeniä. Pienestä koostaan huolimatta järjestöllä on vaikutusvaltaa espanjankielisessä maailmassa, etenkin Latinalaisessa Amerikassa. Siellä näkyvät poliitikot toimivat etenkin konservatiivisissa oikeistopuolueissa, mutta mukana on myös opusdeiläisiä ammattiyhdistysaktiiveja ja vasemmistolaisia. Mediassa Opus Deinmaine on salamyhkäinen, koska sillä on valtaa katolisen kirkon sisällä. Juurikkalan mukaan kyseessä on arvoliberaali organisaatio, ja itse hän tunnustautuu ”sydämeltään liberaaliksi”.
Mutta pappina hän on teologisesti sitoutunut katolisen kirkon oppiin. Saako sitä tulkita?
”Kirkon uskoa pitää myös tulkita ja soveltaa. Asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia kuin voi näyttää ulkopuolelta käsin.”
Papin on silti sitouduttava perinteeseen. Esimerkiksi Vatikaani katsoo edelleen, että avioliitto kuuluu vain miehen ja naisen välille.
”Minulla on ollut rakentavia keskusteluja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kanssa”, hän sanoo rauhallisesti ja katsoo silmiin. ”Heihin on suhtauduttu Raamatun pohjalta julmasti ja epäinhimillisesti.”
Aineellinenkin on pyhää
Juurikkala on kuitenkin tullut puhumaan pyhyydestä, hengellisestä todellisuudesta, sillä se on hänen työtään. Hän vertaa ihmiskuvaansa ensin luterilaisuuteen.
”Minulla ei ehdottomasti ole mitään luterilaisia vastaan. Samalla sanon, että Martti Lutherin ihmiskuva oli aika synkkä, mikä heijastelee hänen omaa henkilökohtaista ajatteluaan. Hänen kirjoituksistaan tulkitsen, että luterilaisuudessa ihmisen pitää olla tietoinen omasta surkeudestaan ja Jumalan pitää murskata yksilön ylpeys, jonka jälkeen hän voi löytää armon.”
Opus Dein keskeinen näkemys on, että arkipäiväinen työ on pyhitettyä. Nimikin tarkoittaa suomeksi Jumalan työtä.
”Monet perinteiset kirkolliset järjestöt korostivat, että pyhyyden tavoittelu on erottautumista maallisesta elämästä. Erakkomunkit vetäytyivät luostareihin mietiskelemään. Me emme näe niin.” Opus Deissä ihminen voi tulla pyhäksi, jos hän tekee uskollisesti ja tunnollisesti arkisen työnsä. Hän voi hankkia haluamansa ammatin ja toimia yhteiskunnassa. Lisäksi on hengellinen kilvoittelu.
”Aineellinen, katoava ja kuolevaisuuden alainen todellisuus on pyhittämisen arvoinen. Se on ponnistelua pois mukavuudenhaluisesta elämästä, jonkinlaista samastumista Jeesuksen ristiin.”
Opus Dein jäsenet saattavat vapaaehtoisesti nukkua epämukavissa sängyissä tai solmia reitensä ympärille remmin. Tämä asketismiin viittaava yksityiskohta kiinnostaa maallistuneita ihmisiä kovasti, vaikka toisaalta idän uskonnoista lähtöisin oleva joogaaminen – siis eräänlainen lihan ja hengen kontrolli – on yleisesti hyväksyttyä.
Tärkeä elementti on kontemplaatio eli kristillinen mietiskely: usko on rauhallista maailmassa olemista. Juurikkala ottaa luonnon vertauskuvaksi pyhän läsnäolosta maailmassa.
”Luonto on enemmän kuin asia, johon ihminen törmäilee kömpelöllä ruumiilla. Se on täynnä kauneutta, kuin Jumalan kirja, jota voi tarkkailla ja olla siinä läsnä.”
