En ole lipunkantaja / en kotkan sydämen tiennäyttäjä / matkallanne aamun maahan. /
olen virran partaalla paju / jonka lävitse tuulet puhaltavat, / josta maailman kapinallinen henki / taittaa yksinkertaisen pillin / soittaaksensa sävelmän, / jossa on myrskyä tuskaa rakkautta / ja hiukan aamunsarastusta.
Tämä Katri Valan runo Pajupilli (1934) esitetään Hanna Rytin ja Cécile Orblin huhtikuun lopulla Tampereen työväenteatterissa ensi-iltaan tulleessa näytelmässä Vala! Se löytyy myös Minna Maijalan tuoreen Katri Vala. Kulkuri & näkijä -elämäkerran (Otava 2021) etuliepeestä. Yhteistä valintaa selittää se, että teoksia on tehty rinnakkain ja näkemyksiä vertaillen.
Ohjaaja Rytin mukaan näytelmän tekemiseen kannusti Valassa kiteytyvä taiteilijuuden, naisen roolin ja arjen haasteiden törmääminen. Alusta asti mukana oli myös pyrkimys murtaa myyttiä, joka ohjaa miten Valan tuotantoa luetaan.
”Koronapandemian pahentuessa alkoivat nousta esiin myös Valan tuberkuloosi ja se, miten jo silloin taiteilijoita estettiin kulttuuripoliittisin keinon tekemästä työtä. Ja kun juuri harjoitusten alkamisen alla Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, se leikkasi suoraan siihen, miten Valan pasifismi oli yksi suuri syy, jonka vuoksi hänet työnnettiin syrjään.”
Tietokirjailija Maijala tunnisti samat ajankohtaisuudet elämäkertaa tehdessään.
”Kolmekymmentäluku tuntui kauhean ajankohtaiselta fasismin nousun takia. Korona-aika taas rinnastui väkisinkin siihen, miten Valalla ei ollut varaa hoidattaa tuberkuloosiaan Suomessa. Hän jäi jopa kirjailijoiden tuberkuloosiavusten ulkopuolelle silloiseen kansallismieliseen kulttuuri-ilmapiiriin sopimattomien arvojensa vuoksi.”
Oman tiensä kulkija
Runoilja Katri Vala (1901–1941) oli oikealta nimeltään Karin Wadenström ja naimisiiin mentyään Karin Heikel. Valtion kirjallisuuspalkinnon jo esikoiskokoelmastaan Kaukainen puutarha (1924) saanut Vala tunnetaan myös 1920- ja 1930-luvuilla vaikuttaneen Tulenkantajien kulttuuripiirin jäsenenä. Siihen kuuluivat myös muun muassa kirjailija Uuno Kailas, Olavi Paavolainen, Elina Vaara, Lauri Viljanen sekä Tulenkantaja-lehden päätoimittajan toiminut Valan veli Erkki Vala.
Maijalan mukaan Valalle modernismi ei ollut pelkästään muodon asia, vaan se oli myös uudenlaisen elämäntunnon ja arvomaailman rakentamista.
Kulkuri & näkijä -elämäkerta kuvaa, miten Katri Vala oli luokkataustaltaan väliinputoaja. Hänen äitinsä suku oli kotoisin Muonion peräkyliltä, mutta isänsä kuului ruotsinkieliseen koulutettuun keskiluokkaan. Kun isä kuoli nuorena, perhe ajautui köyhyyteen. Osin tästä syystä Vala halusi aikuisena varmistaa toimeentulonsa ryhtymällä opettajan ammattiin.
Vala eli tavallaan kaksoiselämää, jonka toisessa roolissa hänet miellettiin Olavi Paavolaisen aktiivisen brändäystyön mukaisena boheemina runoilijana. Samaan aikaan arjessa hän oli opettaja, joka teki tunnollisesti päivätyötä sairaanakin elättääkseen myös äitiään ja nuorempaa veljeään. Myöhemmin hän joutui omalla työllään paikkaamaan yhteiskunnan hoivarakenteiden puutteita myös lapsensa sairastellessa ja miehensä mielen järkkyessä.
Vala oli poikkeuksellinen aikansa nainen myös siinä, että hänellä oli useampia heiloja.
”Näen hänet eräänlaisena nomadina, joka ei kuulunut koko elämänsä aikana oikeastaan mihinkään. Pääkaupunkiseudulla hän ei asunut ennen kuin kolmekymmentäluvulla. Tämä kaikki auttoi häntä näkemään aatemaailmojen mustavalkoisuuksien läpi”, selittää Maijala.
Ryti kertoo miten Valan kirjoista ja päiväkirjoista välittyy sellainen kuva, että hän ei siedä minkäänlaista teeskentelyä.
”Vala oli poikkeuksellinen aikansa nainen myös siinä, että hänellä oli useampia heiloja. Hän oli avoin elämälle ja tulevaisuusuudelle – ja rakastumiselle, mikä tuotti sydänsurujen ohella myös materiaalia hänen runouteensa.”
Toisinajattelijan perintö
Ryti ja Maijala tähdentävät, miten Vala joutui syrjityksi juuri itsenäisyytensä takia. Samalla kun 1930-luvun polarisoituvassa aatteellisesti jännittyneessä ilmapiirissä runoilija V. A. Koskenniemen johtamat kansallismieliset kirjallisuuspiirit veivät häneltä työskentelyedellytykset, vasemmistolehdistössä hänen runouttaan syytettiin porvarillisesta individualismista. Esimerkiksi oman lapsen kuolemasta kirjoittaminen ei sopinut luokkataistelun silloiseen kehykseen.
”Vala sanoi hienosti, että minua ei saa punaiseen eikä mustaan pulloon, puhun ihmisten enkä puolueiden puolesta. Varmasti hänen sympatiansa ovat jossain, mutta hän ei suostu ottamaan ikään kuin aatteen airueen tehtävää. Vaikka hänelle ehkä myöhemmin sellainen on annettu”, arvioi Ryti.
”Minulle Katri Valan elämään perehtymisestä on jäänyt erityisen vahva tietoisuus kulttuurin voimasta ja siitä, miten kolmekymmentäluvulla kulttuurin tekijät pettivät ihmisyyden lietsoessaan suomalaisia sotaisaan mielentilaan. Ja miten kuolemansa jälkeen Vala korotettiin jalustalle jonkinlaisena ikonisena esikärsijänä. Traagisinta on, että Vala tiesi, että näin tulee tapahtumaan”, huokaa Maijala.
Rytin mukaan nämä tekopyhyyden näkökulma haluttiin nostaa vahvasti esiin myös näytelmässä.
”Hänen kuolemansa jälkeen monella suulla sanottiin, että yhteiskunnan täytyy pitää parempaa huolta taitelijoistaan. Silti tässä pandemian aikana näyttää taas unohtuneen, mikä on ihmisyyden ja humanismin ydin, ja miten tarvitsemme juuri taiteen ja tieteen tulkitsemaa tietoa siitä.”
Hanna Ryti & Cécile Orblin: Vala!
Seuraavat esitykset Espoon kaupunginteatterissa 13.–14.5.
KUUNTELE MYÖS: Hanna Ryti ja Minna Maijala vierailivat Teatterin politiikkaa & politiikan teatteria -podcastissa.
