Alkuperäiskansat, Esittävä taideKirjoittanut Tuomas RantanenKuvat Sinem Kayacan

Pauliina Feodoroffin Tanssin talossa esitetty Matriarkaatti rakentaa perustaa alkuperäiskansan, valtakulttuurin ja luonnon uudelle kohtaamiselle

Lukuaika: 2 minuuttia

Pauliina Feodoroffin Tanssin talossa esitetty Matriarkaatti rakentaa perustaa alkuperäiskansan, valtakulttuurin ja luonnon uudelle kohtaamiselle

Teatteriliitteen kannessa Sinikka Sokka.

Artikkeli on julkaistu Voiman Teatteriliitteessä, Voiman 10/2022 välissä.

Voit lukea koko liitteen Issuussa. Löydät Teatteriliitteen verkkoartikkelit täältä.

”Jos oman olemassaolon ytimestä ei ole jäljellä mitään, jossain tulee eteen piste, jossa on pakko alkaa etsiä kauneutta ja yrittää koota vielä jäljellä olevista palasista jotain kasaan”, huokaa kolttasaamelainen ohjaaja ja esitystaitelija Pauliina Feodoroff tämän vuoden Venetsian Biennalen esittelyvideolla.

”Kun sanoo kovalla äänellä usein hiljennettyjä asioita, ja löytää oikean muodon kertoa sellaisia sisältään löytyviä asioita, joita ei koskaan ole sanottu, tämä muuttaa ihmistä. Ja kun ihminen muuttuu, alkaa muuttua myös ympäröivä yhteiskunta.”

Juuri näitä tuntoja välittää Venetsian Biennalen Sámi-paviljongissa huhtikuussa kantaesitetty Feodoroffin Matriarkaatti. Suomen ensi-iltansa se sai Tanssin talossa joulukuun alussa –  samaan aikaan kun eduskunnassa käytiin traumoja auki repivää keskustelua saamelaiskäräjälaista.

Tekijälleen tyypilliseen tapaan dokumenttiaineistoa ja esitystaidetta yhdistelevä teos käsittelee saamelaisten ja valtakulttuurin kolonialistista jännitettä. Samalla se etsii yhteisöllisiä mahdollisuuksia ymmärtää uudestaan ihmisen ja luonnon välistä suhdetta.

Teoksen alkuosa, Ensimmäinen kohtaaminen, esitettiin Tanssin taloa ja Kaapelitehdasta yhdistävällä Lasipihalla.  Siinä veistettyyn valtasauvaan tukeutuva Feodoroff saattelee sisään joukkonsa (Biret Haarla Pieski, Gáddjá Haarla Pieski, Satu Herrala, Outi Pieski, Eséte Eshetu Sutinen ja Hanna Parry) kirjavana paraatina. Hiljaisuuden vallitessa kulkueen moninaiset hahmot esittelevät yleisölle turkisten, luiden, linnun siipien ja sulkien kaltaisia luonnonantimia sekä kalaverkkojen ja kankaiden tapaisia ihmisen varusteita.

Rooliaan moneen kertaan vaihtavat esiintyjät vaikuttavat ilmentävän eri tavoin omaan perintöönsä suhtautuvia alkuperäiskansan edustajia ja siihen lomittuvia valtakulttuurin moninaisia lähestymistapoja. Tärkeitä ovat hahmojen katsojille suuntaamat eleet, joissa voi nähdä viitteitä niin lahjojen antamisesta kuin vaihdon muista muodoista.

Esityksen Huutokaupaksi nimetyssä osassa yleisö ohjataan Pannuhalliin rakennettuun metsään, jossa näytetään dokumenttielokuvia pohjoisten vanhojen metsien tuhon historiasta ja paikallisten asukkaiden pyrkimyksistä ennallistaa kuivuvia vesistöjä. Samalla esitellään ”myyntikatalogia”, joka tarjoaa katsojille mahdollisuuksia ostaa maisemia mieluummin taiteena kuin luonnonvaroina.

Esityksen finaalissa paljon tilaa saavat tanssijat Biret Haarla Pieski ja Gáddjá Haarla Pieski. Heidän liikkeensä ilmentävät ihmisen, eläinten ja muiden luontokappaleiden kohtaamisia. Samalla näyttämöllä nähtdään muitakin naiskehoja, joiden kautta kuvataan matriarkkaalisen yhteisön historiasta kumpuvia yhdessäolemisen ja huolenpidon malleja.

Matriarkaatin rinnakkaisteoksena voi pitää vuonna 2016 Kansallisteatterissa nähtyä Feodoroffin ja Rospuutto-teatterin Elonkehä (laulujemme pitää muuttua jotta voisimme muuttua) -esitystä. Liki neljätuntisessa teoksessa kaksi klovnia johdatti yleisön näyttämölle rakennettuun laavuun kuuntelemaan dokumentaarista tietoa saamelaisten ja pohjoisen luonnon riistosta.

Toisin kuin Elonkehä, Matriarkaatti ei pyri dramaturgisen ryhmäyttämisen keinon häivyttämään tekijöiden ja yleisön välistä rajaa, vaan jopa päinvastoin. Nyt tärkeää on ymmärtää valtakulttuurin ja alkuperäiskansan näkökulmien ero, jotta syntyisi uuden alun mahdollisuus.

Feodoroffin vastaus kysymykseen siitä, mitä hän toivoo katsojan saavan Matriarkaatista kotiin viemiseksi on selkeä: ”Kokemuksen siitä, että kuuluu osaksi maailmaa ja että sillä on väliä.”

Esitykset Tanssin talossa 13.12. asti 

Baltic Circle ja alkuperäiskansat

Vuonna 2000 ensimmäisen kerran järjestetty Baltic Circle on vuosittainen kansainvälinen esitystaiteen tapahtuma. Sen teemoissa tuntuvat nousevat usein esiin kehoon, suku­puolisuuteen ja kulttuuritaustaan liittyvät asiat. Alkuperäiskansojen näkökulma vahvistui etenkin Pauliina Feodoroffin vuonna 2017 kuratoiman Ensimmäiset kansat -ohjelmakokonaisuuden myötä.

Tämän vuoden marraskuun ohjelmistossa saamelaisuus näkyi esimerkiksi Biret Haarla Pieskin ja Gáddjá Haarla Pieskin esityksessä Starting from Staring – Čalmmiid Čađa ja taiteilijakollektiivi Article 3:n Vuosttaš ­álbmogat -klubba -illanviettoon tuomassa DJ-setissä.

Feodoroffin Matriarkassakin esiintyvien Haarla Pieskin sisarusten tanssiesityksessä tyhjän paperin kanssa lavalle saapuva tekijäpari luo alkuun yleisöön pitkän ja merkitsevän katseen ja lähtee sitten vaeltamaan näyttämöllä. Balettikoulutuksen saaneiden tanssijoiden liikekieli on nyt jotain aivan muuta. Kehot etsivät yhteyttä ympäristöönsä mekaanisesta paukkeesta, luonnon äänistä, laulusta ja hiljaisuudesta koostuvan äänimaiseman äärellä.

Kun kaksoset kietoutuvat toisiinsa, katsojalle saattaa nousta mieleen ajatus, että tätä he ovat tehneet jo ennen syntymäänsä. Samalla se muistuttaa viiltävästi siitä, miten kaikkien meidän kehollinen aikamme ja siteemme ympäristöön alkavat jo muistin takaa.

Kuva: Tani Simberg