1990-luvun Suomessa moni lasketteli keskiluokasta köyhyyteen. Nyt, 30 vuotta historiallisen laman jälkeen, ajan lapsuudessaan kokeneet ja romahduksesta selvinneet avautuvat kokemuksistaan.
”Yksityiskohdat vaihtelevat, mutta kokemuksissa toistuvat häpeä, luottamuksen romahtaminen ja aikainen kotoa lähtö”, laman lasten kokemuksia kirjaksi koonnut Sanna Kajander-Ruuth kertoo.
Laman lapset. Mitä meille tapahtui? -teos (S&S 2021) taustoittaa elämäntarinoita 1980- ja 1990-lukujen talouspolitiikan analyysillä ja vertaa laman hoitoa myöhempien taantumien talouspolitiikkaan.
Keskiluokasta köyhyyteen
Tyypillinen tarina menee jotakuinkin näin: 1980-luvulla Suomi elää ennennäkemättömän vaurauden aikaa. Keskiluokkainen suomalainen unelma on toteutunut yhä useammalla: perheellä on omistusasunto ja vanhemmilla (naimisissa oleva heteropari) vakaa työpaikka. Uskalletaan haaveilla rikastumisestakin. Kun 1986 rahamarkkinat avautuvat, halpaa ulkomaanvaluuttalainaa otetaan esimerkiksi yrityksen perustamiseen. Tuttu pankinjohtaja melkein tyrkyttää sitä, ja lainan takuuksi löytyy talo ja takaajiksi sukulaisia.
Taloudessa on ylikuumenemisen merkkejä, mutta virallisesti ollaan vahvan markan linjalla. Pankinjohtajakaan ei ole innokas varmistamaan, että mahdollinen valuuttakurssien muutosten vaikutus ymmärretään.
1990-luvun alussa korot nousevat ja asuntomarkkinat alkavat hidastua. Moni jää kahden asunnon loukkuun. Vakaaksi luvattu markka päästetään kellumaan, ja valuuttakurssit kääntävät lainat kalliiksi. Neuvostoliitto hajoaa, ja samalla katoavat Suomen edulliset idänkauppasuhteet. Yhä useampi joutuu työttömäksi, ja samaan aikaan hyvinvointivaltion palveluja leikataan.
Keskiluokkaisen perheen yritys menee konkurssiin, velkojat vievät omistusasunnon ja jättävät takaajille maksettavaa vuosiksi eteenpäin. Ei ole internettiä, ei nettipalstoja eikä sosiaalista mediaa, joissa voisi jakaa kokemuksia. Hävettää, miten onkin tullut elämä sössittyä, oma vika. Stressi ja riidat rahasta tuhoavat parisuhteen, haetaan avioeroa. Kukaan ei kutsu enää kylään, ei tosin huvittaisi mennäkään. Tuttavat vaihtavat puolta kadulla, jottei epäonni tartu.
Lapsia hävettää, kun on kirpparilta ostetut urheiluvälineet koulussa. Mihinkään ei voi luottaa, ei varsinkaan siihen, etteikö kaikki voisi hetkessä romahtaa. Alkoholi maistuu aikuisille, nuorille kännääminen on aikuistumisriitti. Nuoret itsenäistyvät varhain ja muuttavat omilleen tienaamaan.
Rakennemuutos ja vaurauden uusjako
Lama oli taloudellinen ja yhteiskunnallinen rakennemuutos. ”Lama loi kriisin, jonka oloissa voitiin nopeassa tahdissa toteuttaa poliittisia muutoksia, jotka olisivat muulloin nostattaneet paljon enemmän vastarintaa”, Kajander-Ruuth kirjoittaa. Sosiaali- ja terveyspalveluita kuten mielenterveyspalveluita leikattiin, ja sosiaaliturvaa vähennettiin.
Kirjassa avautuvat yhdeksän lamasta selvinnyttä. Nyt he ovat päälliköitä, yrittäjiä, ammattilaisia tai vapaita kirjailijoita. Monelle on jäänyt ristiriitainen suhde rahaan, ja lama on vaikuttanut elämänvalintoihin muutenkin, esimerkiksi ohjannut ammatinvalintaa. Selviytymistä on edesauttanut varhaislapsuudessa koettu perusturvallisuus, pohtii lama-ajasta Westend-romaanin kirjoittanut Suvi Vaarla, jota Kajander-Ruuthkin oli haastatellut kirjassaan.
Kaikille ei ole käynyt yhtä hyvin. Lama loi ongelmaketjuja yli sukupolvien, ja ne näkyvät yhteiskunnassamme edelleen. Laman aikaan ei täysin ymmärretty, kuinka köyhyys ja vanhempien stressi vaikuttavat lasten elämään, eikä lapsia osattu psyykkisesti tukea. Vuonna 1987 syntyneitä koskevasta tilastollisesta aineistosta selviää, että toimeentulotukea saaneissa perheissä kasvaneilla on aikuisuudessa enemmän mielenterveyspalvelujen ja psyykenlääkkeiden käyttöä, huostaanottoja ja rikostuomioita.
Myös aikuisia kohdeltiin laman keskellä huonosti. ”Ylivelkaantuneista saatettiin ajatella, että itsepä läksivät, keinottelijat saivat nenilleen. Ei ehkä osattu nähdä, että monet kärsivät ihmiset olivat tavallisia suomalaisia, usein työteliäitä yrittäjiä, eivätkä vain jotain rikkaita kasinopelureita”, Kajander-Ruuth kertoo.
Moni rikas hyötyi lamasta, kun konkurssiaalto ja omaisuuksien pakkomyynti jakoivat vaurautta uudelleen. Maan vauraimman kymmennyksen tulot lähtivät nousuun laman taittumisen myötä.
”Ne, joilla oli varaa sijoittaa, saattoivat tehdä suuria voittoja niiden ylivelkaantuneiden kustannuksella, jotka joutuivat myymään todellista arvoa halvemmalla omaisuuttaan, kuten maatilan tai keskustan arvoasunnon. Tästä laman seurauksesta Suomessa ollaan pitkälti vaiettu”, Kajander-Ruuth muistuttaa.
Laman varjona on selitetty sitäkin, että suomalaiset yrittäjät haluavat ottaa vähemmän riskejä kuin muissa pohjoismaissa.
Häpeän aika on ohi
Moni kovempia kokenut ei halunnut mukaan kirjaan. ”Ei ole häpeä, jos ei ole päässyt laman kokemuksista irti”, Kajander-Ruuth huokaa.
1990-luvulla ei ollut tiloja jakaa kokemuksia. Moni luuli olevansa ainoa, ja kärsi häpeää yksin jopa näihin päiviin.
”Kun kirjastani on uutisoitu, olen saanut puheluita joiltain laman henkilökohtaisesti kokeneilta, jotka ovat kiittäneet siitä, että nämä heitä koskettaneet asiat on nostettu esiin. Lamaperheiden lasten ja nuorten kokemuksista ei aiemmin ole tehty kirjaa”, kirjailija sanoo.
Moni kirjassa haastateltu kertoo, kuinka velkajärjestelyt ovat katkoneet välejä sukulaisten välillä.
”Toivon, että kirja rohkaisisi muitakin puhumaan. Nyt jo aikuiset laman lapset voisivat keskustella vanhempiensa tai muiden sukulaistensa kanssa, miten nämä sen ajan kokivat”, hän jatkaa.
Kajander-Ruuth toivoo, ettei laman lasten kokemuksista välittyvä häpeän paino enää toistuisi.
”Sosiaalinen media on muuttanut julkisen ja yksityisen rajaa. Nyt ihmiset kertovat avoimesti kipeistäkin kokemuksistaan ja saavat vertaistukea. Mielenterveyden hoitaminen on osa elämää. Ainakin omassa kuplassani psykoterapia koetaan ikään kuin ‘henkisenä kuntosalina’.”
Kajander-Ruuth on suhtautuu optimistisesti yhteiskunnalliseen kehitykseen: vuoden 2008 talousromahduksessa ei säästetty yhtä julmasti kuin 1990-luvulla, ja nyt koronakriisin hoidossa myös nuorten tarpeista ja mielenterveydestä puhutaan paljon enemmän kuin 1990-luvulla.
