Voit kuunnella tämän artikkelin! Ääniraita löytyy myös Spotifystä ja muista äänentoistopalveluista.
Venäjän hyökättyä helmikuussa Ukrainaan, lehdet täyttyivät nopeasti rauniotalojen ja haavoittuneiden siviilien kuvista. Kuvat välittävät tietoa ja vahvistavat tunnetta tapahtuneesta.
”Vaikka lööpeissä puhutaan paljastavista kuvista, todellisuudessa kuva asettuu aina osaksi jotakin, jonka jo tiedämme. Ranskalaisen semiootikon Roland Barthesin sanoin, ‘kuva on mykkä’. Kuvaa merkityksellistetään ja kehystetään osaksi kokonaisuutta. Kuva todennäköisemmin vahvistaa olemassa olevia käsityksiämme ja ideologista asemoitumistamme kuin muuttaa niitä”, Noora Kotilainen sanoo. Hän on sodan ja kriisien kuvien käytöstä kansainvälisessä politiikassa väitellyt poliittisen historian tutkija.
Kuvan ymmärtäminen ilman kontekstia on mahdotonta, sillä katsoja heijastaa omia käsityksiään kuvaan. Kulttuurinen ja poliittinen ympäristö luovat sotakuvallekin kontekstin.
Sota on monella tapaa lähellä
Propaganda erittelee ihmisryhmiä esittäen “meitä” hyvinä ja “muita” vihollisina. Jakoa hyödynnetään ihmisten militarisoimisessa.
”Syyrian sodan kuvat Ghoutan kaasuiskuista vuonna 2013 tulkittiin hyvin eri tavalla Venäjällä kuin lännessä”, Kotilainen kertoo.
“Lännessä kuvat kertoivat tarinaa Venäjän tukeman presidentti Bašar al-Assadin sotarikoksista ja massiivisesta humanitaarisesta kärsimyksestä. Venäjällä kuvien nähtiin kertovan Syyrian hallintoa vastustavien kapinallisten iskuista. Samat kuvat luettiin päinvastaisilla tavoilla poliittisten jakolinjojen mukaisesti.”
Yhdysvaltalainen journalismin tutkija Susan Moeller kertoo teoksessaan Compassion Fatigue, kuinka raportointi noudattaa ”nearest is the dearest”-logiikkaa, jonka mukaan yksilö samaistuu ihmisiin, jotka poliittisesti ja kulttuurisesti muistuttavat häntä itseään.
Siten suomalaisen valtaväestön on helpompi samaistua Ukrainan sodan uhreihin kuin vaikka heihin, jotka pakenevat Afganistanissa Talibanin valtaannousua.
Kuvat myös mallintavat todellisuutta. Kun emme pääse paikan päälle, saatamme kuvan avulla ymmärtää, millaiselta Ukrainassa nyt näyttää.
Sodan aiheuttamiin tuntemuksiin vaikuttavat myös sijainti ja historia. Ukrainan sota on lähellä Suomea on maantieteellisesti ja historiallisesti. Täälläkään kuvat sodasta eivät herätä pelkästään myötätuntoa vaan myös vihaa, pelkoa ja kostonhalua.
Voisiko väkivaltainen kuvasto toimia pasifistisesti varoittaen, ettei tällaista saa enää koskaan tapahtua?
”Meillä on usein optimistinen ajatus siitä, millainen voima kuvilla voisi olla sodanvastaisuudessa. Tosiasiassa kuvilla näyttää historian perusteella olevan tässä suhteessa hyvin rajallinen voima”, Kotilainen sanoo.
Kuva on yhä todistusaineistoa
Tiedonvälityksellä on kuitenkin voimansa. Kaukaistenkin sotien ja kriisien laaja ja välitön julkisuus saattaa luoda painetta päättäjille puuttua tilanteeseen esimerkiksi interventiolla. Myötätunto on myös poliittisesti aktivoiva tunne. Kriisit, jotka saavat paljon huomiota tiedotusvälineissä, vetävät avustusjärjestöjä puoleensa.
Sosiaalisessa mediassa myös deepfake-videot, kuvaväärennökset ja muu visuaalinen disinformaatio leviävät nopeasti.
Informaatiovaikuttaminen ja propaganda ovat sodan vahvoja keinoja. Venäjän hyökkäyssodassa kummastakin osapuolesta on levitetty vanhoja videoita. Jopa Syyrian sodassa kuvatun materiaalin on väitetty esittävän tämän sodan tapahtumia.
Perinteisissä tiedotusvälineissä disinformaatiolta pyritään katkaisemaan nopeasti siivet, sillä faktantarkistus on perusteellista. Journalistit eivät saa käyttää kuvia harhaanjohtavasti, eikä kuvia saa muunnella.
”Sotakuvia käytetään juridisina todisteina. Kuva todistusaineistona on siis edelleen merkittävä”, Kotilainen sanoo.
Jonain päivänä Euroopan sotarikostuomioistuimessa saatetaan katsella tämän sodan uutiskuvia ja arvioida niistä siivilikohteiden tuhoja.
LUE MYÖS: Kolumni | Kärsimyskuvasto vetoaa auttamishaluun, mutta herättää eettisiä kysymyksiä (Silja Seppälä 3/2022)
