150 vuotta täyttävän Kansallisteatterin juhlanäytelmä, Ensimmäinen tasavalta, kertoo itsenäisen valtion demokraattisten instituutioiden rakentumisesta ja vakiintumisesta. Siinä korostuu Suomen ensimmäisen presidentin, Kaarlo Juho Ståhlbergin (1865–1952) merkittävä henkilökohtainen osuus sisällissodan jälkeisen sovinnon rakentajana ja tasavaltalaisuuden puolustajana aikana, jolloin melkein koko muu oikeisto puuhasi Suomeen saksalaismielistä monarkiaa.
Näytelmän tärkeitä historiallisia poimintoja ovat esimerkiksi maalaisliittolaisen Santeri Alkion vahva rooli Ståhlbergin ajamien edistysmielisten poliittisten linjausten tukijana ja Mannerheimin ongelmallinen asema suojeluskuntien vallankaappausvehkeilyn äärellä. Esillä ovat myös tasavaltaa uhanneet sisällissodan ylilyönnit ja sisäasiainministeri Heikki Ritavuoren murhassa (1922) ja Lapuan liikkeessä tiivistyvät oikeistoradikalismin uhat.
Näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Esa Leskinen, miksi juuri nyt piti tehdä näytelmä tästä aiheesta ja näkökulmasta?
”Demokratia on näytelmien aiheena kiinnostanut minua jo ainakin kymmenen vuotta. Olin myös pitkään ajatellut, että usein sivurooliin jäänyt Ståhlberg oli hyvin keskeinen hahmo suomalaisen demokratian kannalta. Hänellä oli hyvin dramaattinen asema tinkimättömänä oikeusvaltion puolustajana valkoisen ja punaisen Suomen välissä. Kun Kansallisteatterissa etsittiin juhlavuoden näytelmäksi historiallista aihetta, tarjosin sitä sitten heti.”
Yksi vahva dramaturginen idea on nostaa keskeisen kertojan asemaan presidentin puoliso Ester Ståhlberg. Hänen näkökulmansa tuo tarinaan poliittisten kulissien takaista inhimillisyyttä, ja samalla valinta hiukan korjaa historian kertomisen yleisesti vääristynyttä sukupuolinäkökulmaa. Miten näytelmään tulivat rajatuksi ne ihmiset, jotka siellä näemme?
”Kyllä henkilöt valikoituivat ihan sen mukaan keneltä löysin hyvää tarinaa ja aikalaiskuvausta. Esimerkiksi Alkion iso osuus selittyy sillä, että hänen päiväkirjansa ovat aivan loistavat ja hän kuvaa niissä jopa repliikkitasolla miten perustuslakivaliokunnassa tapeltiin monarkiasta. Esteri Ståhlbergin päiväkirjat ovat myös niin kattavat, että niistä oli ilo ammentaa. Minulla on ollut tässä korkea autenttisuuden vaatimus ja halusin, että kaikki tai lähes kaikki dialogikin on jonkun aikalaisen kuvausta. Mutta totta kai sekin on aina subjektiivinen näkemys, minkä joku paikalla ollut meille välittää.”
Sinut tunnetaan esimerkiksi Idiootin, Riivaajien ja Päällystakin kaltaisten klassikoiden sovituksista sekä Neljäs tie ja Yhdestoista hetki -näytelmien kantaa ottavasta dokumenttiteatterista. Miten kuvailisit omaa taiteelllista kehitystäsi?
”Aika pitkään halusin tehdä jonkinlaista pyhyyden teatteria, mutta tein sitten valinnan, että liikun kohden brechtiläistä estetiikkaa. Se oli etenkin finanssikriisi, joka herätti minut siihen, että yhteiskunnassa alkaa nyt varmaan jotain tapahtumaan. Mietin sitten mitä Brecht tekisi tänään ja ryhdyin tekemään sitä. Ymmärrän kyllä taiteen idean eli että taidetta pitää tehdä myös taiteen vuoksi, mutta ajattelen samalla, että taidetta tehdessä pitää kantaa vastuuta siitä, että yrittää nähdä mitä tapahtuu.
Onko Ensimmäinen tasavalta mielestäsi poliittinen näytelmä?
”Yritän tässä kuvata historiallista demokratiaprosessia mahdollisimman autenttisesti. Se on ajankohtaisella tavalla poliittinen siinä määrin, kuin samanlaiset ongelmat nousevat nyt esiin. Tänään kahtiajakautumista ja autoritaarisyyttä on näkyvissä koko läntisessä maailmassa, Suomi mukaan lukien. Venäjästä nyt puhumattakaan.
Miksi historian tunteminen on tärkeää?
”Se on tärkein ase taistelussa autoritaarisyyttä vastaan. Kun epädemokraattiset voimat nousevat, ne pyrkivät kirjoittamaan historiaa uudelleen itselleen edullisella tavalla. Se, joka hallitsee historiallista narratiivia, hallitsee nykypäivää. Siksi historiattomuus ja sivistymättömyys ovat niin vaarallisia asioita.”
Esitykset Kansallisteatterissa 25.3.2023 asti.
Kuuntele myös Esa Leskisen ja historiantutkija Oula Silvennoisen haastattelu Teatterin politiikkaa –podcastista.