Juttu on julkaistu Voima | Teatteri -lehdessä. Se ilmestyi joulu-tammikuun Voimanliitteenä.
Teatterin erikoislehti käsittelee esittävien taiteiden jo elpyviä näkymiä ja puntaroidaan tulevan kevätkauden esityksiä.
Lue liitteen kaikki artikkelit voima.fissä ja Issuussa.
Juha Jokela tunnetaan vahvaan dialogiin perustuvista yhteiskunnallisista näytelmistään. Mobile Horror (2003) tutkaili Nokia-Suomen aikaista arvokriisiä. Esitystalous-trilogia (2010, 2013 ja 2018), Patriarkka (2012) ja Sumu (2016) käsittelivät nekin ihanteiden uhraamista markkinavoimien alttarille.
Syyskuussa kantaesitetty Dosentit sijoittuu yliopistomaailmaan. Se alkaa sosiaalipsykologian professori Johanna Virtasen (Ria Kataja) yleisöluentona, jossa hän esittelee tutkimustuloksia yliopistoyhteisön ongelmista. Yhdessä assistenttinsa (Marja Salo) kanssa hän yrittää saada yliopiston johdon ymmärtämään liiallisen markkinaohjauksen ajavan tiedeyhteisöä päin jäävuorta.
Ison laivan kääntymisen sijaan Virtanen ajautuu työpaikkakiusatuksi ja sosiaalisen median maalitauluksi. Lopulta hän uupuu.
Ensi-illassa väliajalla vastaan tulee vanha tuttu, Helsingin Yliopiston hallintojohtaja ja Kansallisteatterin hallintoneuvoston jäsen Esa Hämäläinen.
Näytelmän tausta-aineistona on käytetty tutkijoiden haastatteluja ja oikeita tutkimustietoja. Voidaanko yliopistolla näin huonosti?
”Kokemukset 50 000 hengen yhteisössämme vaihtelevat paljon, mutta työhyvinvoinnin mittauksissa tulokset ovat keskimäärin parantuneet. Esityksestä tunnistaa etenkin humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen keskustelua. Erityisesti uran alkuvaiheessa olevien opettajien ja tutkijoiden uupuminen ovat hieman lisääntyneet. Kisa rahoituksesta, työpaikoista ja jopa julkaisuluvista on kovaa.”
Olimme 90-luvulla opiskelijoina samalla barrikadilla puolustamassa tiedeyhteisöä liian suoralta ulkoiselta ohjaukselta. Miten olosuhteet ovat muuttuneet 30 vuodessa?
”30 vuodessa pieniä yksiköitä on yhdistetty suuremmiksi, ja koulutus on ohjatumpaa ja yhteisöllisempää. Samalla yhteisön ulkopuolisia on kutsuttu päätöksentekoon, ministeriö edellyttää yliopistolta yhä enemmän tutkintojen ja julkaisujen muodossa, ulkoisen rahoituksen määrä on merkittävästi lisääntynyt ja tutkijoista ja opettajista lähes kolmannes on muita kuin Suomen kansalaisia. Sosiaalisessa mediassa tutkijoihin kohdistuva vihapuhe on huolestuttavasti lisääntynyt, mikä näytelmässäkin nousee uskottavasti esiin.”
Edellisen kerran kohtasimme teatterissa Berliinin Tanz im August -festivaaleilla. Millaisesta esittävästä taiteesta yleensä pidät?
”Pidän yleensä taiteesta, joka haastaa pohtimaan niin yhteiskunnan ilmiöitä kuin inhimillisen elämän kohtaloita. Minua kiinnostavat teokset, joissa yhdistyvät erilaiset näkökulmat ja ristiriidatkin, myös eri esittämisen ja teatterin tavat. Dosentit on minusta onnistunut kokonaisuus. Uskon sen puhuttelevan muitakin kuin yliopistolaisia, koska monet siinä kuvatut ilmiöt löytyvät työelämässä yleisemminkin.”
Jokelalle tyypilliseen tapaan idealismi saa siipeensä ja paljon jää maailmaa parannettavaksi. Voiko taiteella vaikuttaa yhteiskuntaan?
”Minulle esitys on aina tekijöidensä näkökulma, tulkinta tai kommentti todellisuuteen. Taiteessa kuten tieteessä tärkeintä on toiminnan itseisarvo, ei toiminnan suora vaikutus tai hyöty. Parhaimmillaan yksittäinen esitys toimii ajatusten herättäjänä ja keskustelun avauksena. ”
Juha Jokela: Dosentit
Esitykset Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 25.3. asti
