Voit kuunnella ääniraidan lukuisista äänentoistopalveluista, esimerkiksi Spotifystä.

Luo sairaiden käy sisar hento valkoinen,

Hän hymyävän katseensa suopi, lohtua tuopi ain.

Ystävää niin ihmeen hellää lempeää,

Ei maailmassa varmaan oo toista, meille mi loistaa vain.

Vaikka tyynnä ilomielin hänen kulkunsa käy,

Onhan surujakin siellä, vaikka päältä ei näy.

– Georg Malmsten 1935

Sairaanhoitajan eurooppalainen esikuva on ollut jo yli vuosisadan ajan Florence Nightingale (1820–1910), ”lamppua kantava lady”, sodassa vaurioituneiden miesten väsymättömän lempeä palvelija. Puhdas ja koskematon, kuin nunna.

Nykyajan kulttuurisessa kuvastossa hoivatyö kuuluu edelleenkin iloiselle ja uhrautuvalle naiselle. Kirjassa Hoivan arvoiset (Hoppania et al, Gaudeamus 2016) suomalainen tutkijaryhmä pohtii hoivatyön ja sen asiakkaiden tilaa. 

”Yksi hoivan lähes universaaleista piirteistä on hoivatyön sukupuolittuneisuus. Hoivaaminen on äitiyden vuoksi yhdistetty naiseuteen luonnollisesti kuuluvaksi. Hoivan luonnollisuuden purkaminen ja hoivan työksi osoittaminen onkin ollut feministisen kritiikin päätehtäviä 1960-luvulta lähtien. Toisaalta vaikka hoiva on luonnollistettu naisten työksi, se ei koskaan ole ollut yhtäläisesti kaikkien naisten työtä. Historiallisesti hoiva on ulkoistettu työväenluokkaisille naisille ja monissa maissa etenkin rodullistettuiIle naisille. Tänä päivänä hoivasta ja erityisesti vanhushoivasta on tullut maahanmuuttajien työtä myös Suomessa.”

Luontaiset kyvyt

Yhdysvaltalainen taloustieteilijä Shirley Dex kirjoitti vuonna 1985 miten naisten on ajateltu luontaisesti osaavan hoitaa lapsia ja vanhuksia. Dex huomasi myös, että jos osaamista pidetään sisäsyntyisenä, näitä kykyjä ei arvosteta yhteiskunnassa ”taitoina”, toisin kuin miesten hommia suurten taitojen ilmentyminä. Naisen osaamista hoiva-alalla ei pidetty ”urana”, sen enempää kuin muuallakaan, missä nainen ”palveli”.  Koko ”ura”-sanalla tarkoitettiin miesten töitä. (Dex: The Sexual Division of Work. Conceptual Revolution in the Social Sciences, 1985.)

Naisen ”luontaiset taipumukset” olivat juuri niitä, joita toisen maailmansodan jälkeen feministit kyseenalaistivat. 

1900-luvun feminismin vaikutusvaltaisin ajattelija ja sukupuolten roolien mullistuksien alkuunpanija Euroopassa oli filosofi, kirjailija Simone de Beauvoir (1908–1986). Kirjassaan Toinen sukupuoli de Beauvoir osoitti, miten ”ihmisen” oletusarvo on mies. Nainen poikkeaa tästä monin tavoin. Jotkut poikkeavuudet ovat biologisia ominaisuuksia, kuten hedelmällisyyteen ja synnytykseen liittyviä asioita, osa taas kulttuurisia ja opittuja malleja, kuten idea saada tyydytystä siitä, että palvelee muita. 

De Beauvoirin mukaan hyvin pärjäävä, itsenäinen nainen on miehelle, eli valtaa pitävälle sukupuolelle, vastenmielinen ilmiö: ”Naisen liian näkyvä menestyminen nöyryyttää aviomiestä tai rakastajaa.” De Beauvoirin teksti auttaa ymmärtämään, miten naisen aseman oletusarvona voi olla vähäisempi arvostus: ”Naisen täytyy lakkaamatta hankkia luottamusta, jotka hänelle ei alkuaan ole annettu. Häntä epäillään, hänen täytyy näyttää mihin kykenee. – – Se, että ihminen tuntee olevansa pahansuopien ennakkoluulojen kohteena, ei suinkaan auta häntä voittamaan niitä.”

De Beauvoir argumentoi, miten vaikeaa naisen on päteä. ”Varovaisuus tuomitsee ihmisen keskinkertaisuuksiin.” De Beauvoirin mukaan naisen asema toisena ja alistettuna on sellainen, ettei tämä voi saavuttaa uraa ja asemaa. Poikkeuksena ovat vain taiteilijat, erityisesti näyttelijättäret. He voivat elää kuin vapaat kurtisaanit ja tulla kohdelluiksi huippuammattilaisina, eli heidän asemassaan koristautuminen ja lemmenseikkailut eivät alenna heitä. Näyttelijättärinä naiset käyttävät samanlaista valtaa kuin miehet.

Yli 35 vuotta de Beauvoirin kuoleman jälkeen naiset joutuvat taistelemaan ammattinsa arvostuksen puolesta. Hoivatyön tekeminen olisi de Beauvoirin mielestä juuri sitä ”varovaista” hommaa, johon naisen on helppo vajota, jotta ei vaan uhkaa miestä. Hoitaja toteuttaa valtaapitävien (miesten) unelmaa, jossa nainen jää miehen alle ja unelmoi vain tämän kautta. 

Mutta vaatimalla arvostusta työlleen, nainen yrittää tehdä työtään näkyväksi ja nousta pois miehen alta. 

Vetovoima hiipuu

Pinnan alla pulppuaa edelleen käsitys hoitajan työn olevan erityisesti naisten kutsumus. Ja jos työ on kutsumus, se on tietenkin oletusarvoisesti kivaa. Miksi maksaa palkkaa, jos hoitajat tekevät samat hommat pienemmälläkin rahalla?

Työ ei välttämättä olekaan kutsumus. Maaliskuussa 2022 Itä-Suomen yliopisto julkisti tutkimuksen, jonka mukaan sairaanhoitajat kokevat vähemmän kutsumusta työhönsä kuin muut terveydenhuollon työntekijät.

”Hoitotyön pito- ja vetovoima hiipuu”, tutkimus tunnusti. Työtaakka hoitotyössä on kasvanut.

Yliopiston tiedotteessa tutkija Marja Hult vahvisti kutsumuksen olleen ”perinteinen” syy hakeutua hoitoalalle. ”Kutsumuksen kokemisen on todettu lisäävän työmotivaatiota, työtyytyväisyyttä, sitoutumista ja työn vaatimuksiin vastaamista.” Kutsumuksella on kuitenkin myös kääntöpuolensa: ”kutsumusta on pidetty perusteena matalaan palkkaan” ja ”sairaanhoitajat kokivat kutsumuksen myös alistavana”. Siten ”kutsumus voi johtaa huonoihin työoloihin”.

Kun hoitajat ovat sanoneet, ettei pieni palkka motivoi uusia työntekijöitä alalle eikä vanhoja työntekijöitä pysymään alalla, bisnespuoli argumentoi, ettei hoitajan palkka ole huono tai ettei sen pitäisi edes olla olennainen asia.

Eliitti pelottelee

Valtaapitävä poliittinen ja taloudellinen eliitti Suomessakin väittää arvostavansa hoito- ja hoivatyötä. Silti se ei ole ollut innokkaasti ohjaamassa arvostusta alalle näkyvän ja konkreettisen muutoksen kuten resurssien allokoinnin muodossa eli parantamalla työoloja saati nostamalla palkkoja.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa kokoomuksen vaalikampanjassa ”Sari Sairaanhoitajalle” luvattiin selviä satasia lisää palkkaa. Kokoomus voitti vaalit, mutta hoitajien palkkojen nostamisista tuli valtava sotku. Ne nousivat jonkin verran, mutta Suomessa alkoi taantuma, ja talous kärsi. Hoitajia syytettin pitkään Suomen talouden tuhoista. 

Eliitin keskustelussa palkkaa ei pidetä yksilöä motivoivana asiana, jos sitä pitäisi maksaa hoiva-alalle. Mutta kun suuryritys etsii uutta pomoa, eliitti korostaa palkan olevan tärkeä motivaattori. Yrityksen johtaminen ei siis ole kutsumus eikä kivaa. 

Eliitti kertoo usein pelkäävänsä, että Suomen terävimmät bisnesaivot pakenevat ulkomaille. Hoitajia siirtyy Suomesta jatkuvasti muualle töihin, sillä Suomessa palkat ovat kehnompia kuin läntisissä naapurimaissa – mutta eliitti ei tunnusta pelkäävänsä hoitajien aivojen lähtöä.

Bisneshenkinen eliitti on jo ratkaissut pakenevien hoitajien aiheuttamat ongelmat, mutta ei konkreettisesti vaan pelkästään retorisesti: debatissa toistellaan sanaparia ”työperäinen maahanmuutto”. Näin yritetään pelotella palkankorotusta vaativia ja alan vaihtoa harkitsevia hoitajia.

Hysteeristen tyttöjen on tajuttava, että maahan voidaan tuoda kymmeniä tuhansia kilttejä indonesialaishoitajia, jotka suostuvat tekemään ympäripyöreitä päiviä pikkurahalla.