Tila on usein edellytys taiteen tekemiselle ja kokemiselle. Tampereen kaupungin huono kulttuuritilatilanne on ollut tiedossa ja julkisessa keskustelussa jo vuosia.

Omaehtoisesta toimijuudesta ja osallistavasta yhteisöllisyydestä lähtevä tee se itse -kulttuuri on voimistunut kaupungissa 2000-luvulla kohisten. Erilaisia yhteisöllisiä kulttuuritiloja — ja niiden myötä kulttuuriyhteisöjä — on syntynyt viimeisen 20 vuoden aikana eri puolille Tamperetta kymmenittäin. Tällaisia ovat muun muassa Vastavirta-klubi, Pyynikin aikamatkat, Kansankioski Romu & Random, Kulttuurikeskus Maanalainen, Onkiniemi Ateljee ja Nokialla toimiva Tehdas 108.

Toiminta on lähtenyt sekä konkreettisista että ideologisista syistä.

“Olen halunnut tehdä kotikaupungistani paremman paikan olla, elää ja luoda kulttuuria”, kertoo yksi Tampereen yhteisöllisen kulttuuritoiminnan viime vuosien keskeisimmistä vaikuttajista, Maria Mattila.

Pääosin vapaaehtoistyöhön perustuva aktiivinen toiminta on ehkäissyt syrjäytymistä, antanut työtä taiteilijoille ja luonut Tampereelle luovaa toimintaa ruokkivaa ilmapiiriä, jonka vaikutus koko Tampereen kaupunkikulttuuriin on suuri.

“Toiminta luo kaupunkiin merkittävää hyvinvointia. Se vaikuttaa suuresti kaupunkilaisiin, alueisiin ja ihmisten käsitykseen itsestään tamperelaisina”, kertoo Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen kehittämispäällikkö Jaakko Laurila.

Hiljalleen omaehtoisten kulttuuritoimijoiden arvo ja merkitys on noteerattu myös Tampereen kunnallisessa päätöksenteossa. Heitä on kuultu kulttuuritilojen tuoreessa tilaselvityksessä Tampereen kulttuuritilat — Nykytila ja tulevaisuuden tarpeet (2021). Ruohonjuuritason toimijoiden ajatukset ja tarpeet on otettu huomioon Tampereen kaupungin Kulttuuristrategiassa sekä osaksi Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -hanketta.

Vaikka omaehtoinenkin kulttuuri nykyään jo nähdään keskeiseksi menestyksen välineeksi kaupungin strategioissa, puheista on vielä matkaa käytännön poliittisiin päätöksiin.

“Kaupunkikehittämisen näkökulma ja toiminnan skaala on aivan eri. Siinä ei aina välttämättä tunnisteta ruohonjuuritason toimijoiden tarpeita”, arvioi kulttuuri- ja kaupunkitila-aktivistina Tampereella toiminut Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan tutkija Mikko Kyrönviita.

“Viimeisten vuosien aikana Tampereella on systemaattisesti tuhottu tiloja, joissa todella elämänmakuinen ja kansainvälisesti kiinnostava kansankulttuuri syntyy, elää ja kukoistaa. Ainutlaatuisen kulttuurin keskuksen Keltaisen Talon kohtalon lisäksi asuinrakentamisen tieltä raivatut Tikkutehdas ja Pyynikin Trikoo sekä koko ajan rapistuva Onkiniemi ovat muutamia surullisia esimerkkejä kulttuurityöhön kohdistuvasta sabotaasista”, huomauttaa Mattila.

Mattila perusti ensimmäisen yhteisötaidetilansa 2014 Keltaiseen Taloon, joka oli vanha rintamamiestalo Tampereen Tammelassa. Kahden vuoden aikana talossa järjestettiin satoja keikkoja, kymmeniä taidenäyttelyitä, kyläjuhlia, talkoita, työpajoja ja jameja.

“Talossa tutustuttiin, rakastuttiin, perustettiin bändejä, käynnistettiin kulttuuriprojekteja, tehtiin taidetta, kumottiin ennakkoluuloja, opittiin toisistamme, otettiin kantaa ja vaikutettiin elinympäristöön. Keltaisella Talolla ei tarvinnut tehdä mitään, sen sijaan siellä sai tehdä paljon”, Mattila kertoo.

Keskeistä toiminnassa oli rahan, kieltojen ja varsinaisen valvonnan puuttuminen. Kaikki työ tapahtui talkootyönä ja kulloinkin paikalla olevat huolehtivat tilasta.  Yhteisöllisyyttä synnyttävä osallistaminen, se että ihmiselle annetaan mahdollisuus ja häneen luotetaan ja häntä kannustetaan, on ollut Mattilalle kaiken toiminnan lähtökohta. 

Moni oli jopa muuttanut kaupunkiin Keltaisen Talon vuoksi

“Kun on saanut kokea tämän itse, siirtää kokemuksen seuraavalle. Näin pyörii ja toimii itseohjautuva yhteisö”, Mattila kuvaa.

Keltainen Talo sai Tampereen kaupungin kulttuuripalkinnon vuonna 2014, mutta se purettiin silti kaupungin tiekaavan alta vuonna 2016. Kahden vuoden aikana tiiviiksi hitsautunut yhteisö ja valtakunnallistakin huomiota saanut kulttuuritoiminta jäi kodittomaksi.

“Moni oli jopa muuttanut kaupunkiin Keltaisen Talon vuoksi”, Mattila kertoo.

Rapistumaan päässeen talonrähjän purkutuomio oli etukäteen tiedossa, mutta se, ettei Tampereen kaupunki pystynyt osoittamaan uutta tilaa merkittäväksi kasvaneelle toiminnan jatkamiselle, oli pettymys.

“On tragikoomista, että samaan aikaan kun toinen käsi ojentaa Keltaiselle Talolle Vuoden kulttuuriteko -palkinnon, toinen käsi ohjaa purkumoukaria. Viesti on ristiriitainen ja kuvastaa myös kaupungin sisällä vellovaa ideoiden ja tavoitteiden ristiriitaa – ja edustaa sellaista näköalattomuutta, jota minun on vaikea ymmärtää”, sanoo Mattila.

Yhteisöllinen henki ei kuitenkaan hävinnyt mihinkään. Keltaisen Talon perinteitä jatkanut Kansankioski Romu & Random on elävöittänyt Tampereen kaupunkikulttuuria vuodesta 2018.

“Myöhemmin tulleet projektit ovat olleet sitten ihan uudenlaista taloudellisen vastuun jakamista yhdessä. Tällä työllä olen osoittanut, että sekin on mahdollista. Kaupungilta toivoisi tiloja, joissa vuokrat olisivat niin maltilliset, että niitä voisi yhdessä maksaa.”

Kesän 2020 Mattila piti Tampereen keskustassa yhteisötaidetila Palomaraa, josta käsin järjestettiin muun muassa yksi koronavuoden 2020 harvoja kaupunkitapahtumia, Romu-festivaali.

Omaehtoisten toimijoiden talkoilla järjestämä kaupunkifestivaali toi viikon aikana nähtäväksi ja kuultavaksi yli 100 musiikki-, runo- ja performanssiesitystä. Kaikki tehtiin talkoilla ja tapahtumat olivat kävijöille ilmaisia.

“Festivaalin idea oli olla kaupunkisuunnistusleikki, joka yhdistää eri toimijoita saman asian äärelle. Kohderyhmien ja yleisöjen sekoittuminen rakentaisi näkymättömiä siltoja kaupunkiin”, kertoo Mattila.

Omaehtoisten kulttuuritoimijoiden suhde Tampereen kaupunkiin on jännitteinen.

“Kaupungilla on paljon kiinteistöjä tyhjillään, esimerkiksi vanha kulkutautisairaala on ollut yli 10 vuotta tyhjänä. Pitäisi löytää joustavampia ja erilaisiin tarpeisiin sopivia tapoja saada tiloja vuokrattua”, pohtii Kyrönviita.

“Voi vain kuvitella, mitä kaikkea toimintaa sairaalassa olisi 10 vuoden aikana järjestetty ja olisiko rakennus tällä hetkellä niin huonossa kunnossa, jos se olisi ollut kaiken aikaa käytössä?” hän jatkaa.

Luovan työn tekijöille kelpaavat usein vaatimattomat ja väliaikaisetkin tilat, kuten vanhat teollisuus- tai koulurakennukset ja tyhjillään olevat  liiketilat.

“Olennaista on jatkuvuus: kun yhdestä tilasta tulee lähtö, täytyy olla tarjolla vaihtoehto”, sanoo Mattila.

Syksyllä 2020 toimintansa vanhassa kaupungin omistamassa verkatehtaassa aloittanut Onkiniemi Ateljee toimii studiona ja työtilana Mattilan lisäksi muillekin tamperelaistaiteilijoille. Ateljee on myös keikkapaikka sekä galleria, jossa paikalliset taiteilijat saavat töitään esille. Kaupunki vuokraa omistamaansa, purku-uhan alla olevaa, vanhaa verkatehdasta tietyin ehdoin. Esimerkiksi suuremmat kokoontumiset on Onkiniemessä turvallisuusmääräysten vuoksi kielletty.

Ongelma remonttiuhan tai kaavamuutosten kohteina olevien rakennusten käytössä on väliaikaisuus. Säädösten vuoksi myös tilojen vuokraaminen yhteisötilaksi on käytännössä monesti hankalaa ja varsinkin pitkäjänteinen suunnitttelu monesti mahdotonta.

“Tontit ovat arvokkaita. Monesti tuntuu, että tilojen annetaan mennä tarkoituksella niin huonoon kuntoon, että ne täytyy purkaa. Esimerkiksi asbesti, jota Onkiniemessä tutkitaan, on oiva syy heittää kaikki vuokralaiset ulos ja purkaa vanha rakennus uusien tieltä. Emme voi tietää, kuinka kauan saamme tässä tilassa olla ja mitä sille tapahtuu sen jälkeen”, kertoo Mattila.

Virallisesti Onkiniemi Ateljeekin on Mattilan oma, firman nimissä vuokrattu työtila.

“Olen oppinut toimimaan niin, etten varsinaisesti riko sääntöjä.”

Mattila on kokenut kommunikaation kaupungin päättäjien kanssa haastavaksi ja turhauttavaksi:

“Toimin itse kentällä ja minun on vaikea tavoittaa tahoja jotka päättävät esimerkiksi Tampereen kulttuuripolitiikasta. Me tarvittaisiin kipeästi sellaisia agentteja, eräänlaisia tulkkeja kulttuurikentän ja kaupunginhallinnon välille. Henkilöitä, jotka puhuvat ja ymmärtävät molempien kieltä.”

Tarvittaisiin kipeästi agentteja, tulkkeja kulttuurikentän ja kaupunginhallinnon välille

Aktiiviset asukkaat ja tekijät ovat kaupungille iso voimavara. Monesti kiinnostavin ja luovin taide tapahtuu marginaalissa.

Tampereen uuden kulttuuristrategian pääteemoja ovat kulttuurin yhdenvertaisuus, kulttuuritoimijoiden tukeminen, kulttuuriympäristö sekä kansainvälisen tason elämystarjonta. Kulttuuristrategia antaa pohjaa myös Tampereen haulle kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026. 

Ammattimaisesti toteutettavan taiteen sekä kansalaistoiminnan mahdollistaminen ovat uuden kuntien kulttuuritoimintalain (2019) mukaan kuntien lakisääteisiä tehtäviä. 

“Pyrimme siirtämään painopistettä yhä vahvemmin toimijoiden tukemiseen. Kentän toimijoilta on otettu paljon sisältöjä mukaan kulttuuripääkaupunkihankkeen suunnitelmiin”, kertoo kehittämispäällikkö Laurila.

Kaupunki on selvitellyt kulttuuritilakeskuksen perustamista purku- ja remonttiuhan alla olevaan Onkiniemeenkin, mutta tällä hetkellä todennäköisin vaihtoehto on tyhjillään oleva Nekalan vanha koulu. Tämä ratkaisisi osan tilaongelmasta.

“Pyrimme mahdollistamaan asioita, mutta aina organisaation toimintatavat, resurssit, tilojen kunto tai lainsäädäntö eivät niitä mahdollista. Ristiriitoja on syntynyt ja varmasti syntyy jatkossakin. Usein taustalla on pyrkimys toimijoiden yhdenvertaiseen kohteluun, jolloin tilanne saattaa näyttäytyä yksittäiselle toimijalle negatiivisena”, pohtii Laurila.

Vuonna 2006 Pispalaan vallattuun taloon perustettu taide- ja kulttuuritila Hirvitalo on hyvä esimerkki yhteisöllisten toimijoiden vaikutuksesta kaupungin tekemiin päätöksiin.

“Paitsi että siellä on kaikenlaista kiinnostavaa ja yhteisöllistä toimintaa, niin myös rakennuskulttuurin säilymisen kannalta arvokas talo on säilynyt sen toiminnan ja yhteisön myötä. Muutenhan siihen olisi hyvin luultavasti rakennettu uudisasuntoja”, sanoo Kyrönviita.

Kaupunki myönsi Hirvitalolle ensin viiden kuukauden vuokrasopimuksen, jonka jälkeen kulttuuriväki nousi vastustamaan suunniteltua häätöä tilasta. Kaupunki suostui myöntämään Hirvitalon toimijoille toistaiseksi voimassaolevan vuokrasopimuksen, joka on jatkunut näihin päiviin saakka.

“Omaehtoisen kulttuurin on hyvä pysyä omaehtoisena. Pyrimme resurssien rajoissa kehittämään sellaista tukea ja mahdollistavaa asennetta, joka antaa tilaa toiminnalle”, kertoo Laurila.

Vahvan kansanliikkeen taakseen kerännyt taidekeskus Hirvitalo oli pitkään purku-uhan alla, koska tontti oli kaavoitettu pientaloasumiselle ja epävarmuus oli este pitkäjänteiselle toiminnan suunnittelulle. 

“Vaikka viranomaisten toiminnan pitäisi lain mukaan olla läpinäkyvää, niin usein kysymys kiinteistöjen hallinnasta ja niihin liittyvistä vastuista on hallinnollisesti epäselvää”, myöntää Laurila.

“Selkeytämme nyt tilannetta. Tavoite on, että kiinteistöt omistava yksikkö ja kiinteistöalan ammattilaiset eivät joutuisi tekemään sisällöllistä arviointia ja joutuisi päättämään esimerkiksi vuokran alennuksista, vaan kaikki tulkinta tehtäisiin kulttuuriorganisaatiossa ja tuet myönnettäisiin lautakunnan kautta”, hän jatkaa.

Maaliskuussa 2021 Tampereen kaupunginhallitus linjasi hallintomuutoksen valmistelusta, joka mahdollistaa Hirvitalon lisäksi Kurpitsatalon, Tahmelan Huvilan, Rajaportin saunan ja Hatanpään pesulan sekä Takahuhdin taidekeskuksen siirtämisen ulkoisesta vuokrauksesta sisäiseen vuokraukseen. Muutoksella tunnustetaan tilat kulttuuritiloiksi ja niiden kunnossapitovastuu siirtyy vuokralaiselta kaupungille.

Muutos mahdollistaa kulttuuritoimijoille pitkäaikaisen toiminnan tiloissa.

“Tahmelan Huvilan säilyminen kaupunkilaisten kulttuurikeitaana on viimeisin todelllinen erävoitto. Sen eteen taisteltiin, ja se kannatti”, sanoo Mattila.

Kaupungilla on monia keinoja vastata kulttuurikentän toimijoiden tarpeisiin.

“Kaupunki pystyy vastaamaan yhteisöjen tarpeisiin osallistuvan budjetoinnin kautta. Laikun puiston skeittialue tehtiin yhteistyössä Pirkanmaan kaarikoirien kanssa, niin että kaupunki maksoi kustannukset”, kertoo Laurila.

Kaupunki voi tarjota kulttuuritiloja, tuotantotukea sekä toiminta-avustuksia, joita monet yhdistystoimijatkin saavat.

Underground-kulttuuri vahvistaa Tampereen brändiä Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -hanketta varten.

“Undergroundista ponnistavat yhteisötoimijat antavat käsityksen Tampereen hengestä ja asioista kuten toisista välittäminen, sydämellisyys, luova yhdessä tekeminen, suvaitsevaisuus sekä aktiivinen ja rakentava ote”, kuvaa Laurila.

Mattila on luottavainen omaehtoisen ja yhteisöllisen kulttuurin näkymiin Tampereella tällä hetkellä: “Kaupunki on käynnistänyt kartoituksen tilojen suhteen, sekä tunnistanut kulttuurikentän hädän. Yhteisötaidetilat porskuttavat koronorajoitusten puitteissa ja odottavat parempia aikoja yhtä lailla luottavaisesti.”