Akari Shimada on 23-vuotias tokiolainen nainen. Hänen käydessään peruskoulua Tokiossa tytöillä ja pojilla oli osittain eri oppiaineet.
”Esimerkiksi pojat kävivät teknologiatunneilla samaan aikaan kun tytöillä oli kotitaloustunnit. Poikien oletettiin aikuisina luovan uraa yrityksissä ja tyttöjen jäävän kotirouviksi”, Shimada kertoo.
Opiskellessaan kaupallista alaa Toyon yksityisessä yliopistossa Shimada ei kokenut ”silmiinpistävää” syrjintää sukupuolen perusteella. Yliopistolla oli jopa kursseja sukupuolten tasa-arvosta ja HLBT-oikeuksista.
Shimadan mukaan japanilaiset vanhemmat yleensä odottavat, että opiskelujen jälkeen poika työskentelee kovasti ja löytää hyvän vaimon, joka tukee häntä.
”Naisten ei tarvitse työskennellä uransa eteen yhtä kovasti, kunhan he löytävät aviomiehen, joka elättää heidät. Yleensä vanhemmat ihmiset, kuten isovanhempani, utelevat, onko minulla jo poikaystävä. Jos on, he haluavat tietää, onko hän menestynyt liikemies ja tienaako hyvin”, Shimada kertoo.
Valmistumisen jälkeen Shimada on työskennellyt myyntiosastolla kemikaaliyrityksessä, joka valmistaa kosmetiikassa tarvittavia aineosia.
”Yleensä naiset työskentelevät ostopuolella ja myyntiapulaisina. Olenkin ainoa naispuolinen työntekijä myyntiosastolla. Minulla on sama palkka kuin miehillä, mutta lähes kaikki yrityksen johtajat ovat miehiä. On vaikea kuvitella, että naispuolinen työntekijä voisi enää lapsen saatuaan kohota johtoportaaseen”, Shimada sanoo.
Kaksinkertaisesti epäedullinen asema
Japani on bruttokansantuotteella mitattuna maailman kolmanneksi suurin talous; ykkössijaa pitää Yhdysvallat ja toista sijaa Kiina. Japanilainen populaarikulttuuri, kuten anime, manga, videopelit ja muoti, ovat suosittuja maailmanlaajuisesti.
Maailman talousfoorumin vuoden 2021 listauksen mukaan Japani on 156 maan listauksessa vasta sijalla 120, mitä tulee sukupuolten väliseen tasa-arvoon poliittisen vaikutusvallan ja taloudellisten mahdollisuuksien kannalta. Japani on listalla Angolan ja Ghanan kaltaisten maiden alapuolella ja vain vähän edellä Sierra Leonea. Saarivaltio on kaukana muista G7-maista, joista toiseksi viimeinen maa Italia on sijalla 63.
Vuonna 2020 julkaistun Tokion yliopiston raportin The complex problem of inequality mukaan japanilaiset naiset saavat usein paljon pienempää palkkaa kuin miespuoliset kollegansa, vaikka heillä olisi sama koulutustaso ja yhtä pitkä työhistoria.
Raportin mukaan Japanissa naiset ovat kaksinkertaisesti epäedullisessa asemassa. He ovat erittäin aliedustettuja korkeakoulutetuilla ja hyväpalkkaisilla aloilla, kuten lääkäreinä, korkeakouluopettajina ja johtajina. Samaan aikaan naiset ovat huomattavan yliedustettuja pienipalkkaisilla aloilla kuten lastenhoidossa ja ala-asteen opettajina, rutiininomaisissa toimistotöissä ja terveydenhoitoalalla hoitajina.
Japani on lisäksi maailman ainoa maa, jossa naimisissa olevalla parilla ei voi olla eri sukunimet. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että nainen ottaa miehen sukunimen.
Päiväkotien puute on iso ongelma
”Oman kokemukseni mukaan, kun olen seurannut japanilaisten ystävieni elämää ja itse asunut Japanissa, isoin ongelma tasa-arvossa on varhaiskasvatuksen puuttuminen”, sanoo Japanin tutkimuksen tohtori Minna Eväsoja.
Japanissa päiväkotikasvatusta on tarjolla tavallisesti vain kolme tuntia arkipäivisin. Päiväkoti on myös pikemminkin kerhotoimintaa kuin varhaiskasvatusta.
”Ei ole niin kuin Suomessa, että lapsi voi mennä jo 10 kuukauden ikäisenä päiväkotiin. Välimatkat ovat pitkiä japanilaisissa suurkaupungeissa, joten matka kotoa päiväkotiin vie tavallisesti tunnin suuntaansa.”
Japanissa ei ole myöskään tapana palkata kotiin lastenhoitajaa, koska naiset ovat kotiäitejä. Alakouluissa taas ei ole iltapäivisin kerhotoimintaa. Jos isovanhemmat asuvatkin samassa kaupungissa, niin välimatkat suurkaupunkien sisällä ovat pitkiä. Jos nainen haluaa jatkaa työntekoa lapsen ollessa vielä pieni, hän voi tehdä enintään osa-aikatyötä.
”Oman kokemukseni mukaan, kun olen seurannut japanilaisten ystävieni elämää ja itse asunut Japanissa, isoin ongelma tasa-arvossa on varhaiskasvatuksen puuttuminen.”
Joustamattomat työmarkkinat
Minna Eväsoja nostaa toiseksi epäkohdaksi työmarkkinoiden joustamattomuuden. Nainen voi palata töihin takaisin kun lapset ovat isoja, mutta työ ei yleensä enää vastaa naisen koulutusta.
”Kaksi japanilaista ystävääni työskentelee yhä yliopistossa, vaikka kummallakin on lapsi. Toinen on tuntiopettaja. Toinen on virassa, mutta hän joutuu läkähdyksiin asti sovittamaan arkeaan. Sanoisin silti, että hänellä on käynyt tuuri.”
Eväsoja uskoo, että nämä ongelmat pystytään ratkaisemaan, jos siihen on tahtoa. Samanlaiset muutokset on tehty aikoinaan Suomessakin.
”Nämä ovat kuitenkin isoja, rakenteellisia muutoksia, joiden toteutuminen vie paljon aikaa. Rakenteiden lisäksi myös asenteiden täytyy muuttua ja asenteiden muuttuminen on vielä hitaampaa.”
Suomessakin on vielä työmarkkinoiden joustavuudessa parannettavaa, koska pienten lasten äidit ovat yleensä todella väsyneitä.
”Kun kerron japanilaisille äideille, kuinka meillä kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen pitää kiirehtiä päiväkotiin ja ruokakauppaan, niin suomalaisen äidin arki näyttäytyy kaoottisena.”
Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu perinteisesti, että vaimo hoitaa perheen talouden. Miehen palkka menee pariskunnan yhteiselle tilille, ja vaimo antaa miehelleen käyttöön kuukausirahan.
”Siinä mielessä japanilaisella vaimolla on valtaa. Moni mies ei osaisi hoitaa kodin taloutta, ei edes maksaa sähkölaskua”, Eväsoja naurahtaa.
Eväsojalla itsellään on kolme lasta ja hän on kokopäivätöissä. Yhdistelmä herättää hämmästystä Japanissa.
”Minua katsotaan kuin viikinkien ihmettä: vahva ja pystyvä nainen Pohjolasta! Lapsimääräni on muistettu mainita joka kerta kun esiinnyn Japanissa. Viimeinen piste i:n päälle on se, että mieheni on myös ollut kotona hoitamassa lapsia. Luulen, että moni japanilainen ei ole edes uskonut tämän olevan totta.”
Pakko päästä naimisiin
Japanilaiselle miehelle paine solmia avioliitto on usein kovempi kuin naiselle.
”Erityisesti aiemmin miehelle saattoi olla este edetä uralla, jos hän ei ollut avioliitossa”, Eväsoja kertoo.
Tämän takia Japanissa on ”joustava avioliiton käsite”. Pariskunta voi olla naimisissa, mutta asua eri asunnoissa tai jopa eri kaupungeissa ja kenties tavata toisiaan vain juhlapyhinä.
”Japanilaiset eivät miellä näitä kulissiliitoiksi tai järjestetyiksi avioliitoiksi. Pari voi tavata toisensa avioliittojärjestäjän kautta, mutta jos nainen ja mies ovat tavanneet kolme kertaa ennen avioliittoa ja heillä on synkannut, liittoa ei koeta järjestetyksi.”
Eväsojalla on kolme läheistä japanilaista ystävää, joista jokaisella on yksi lapsi. Japanissa perheillä onkin yleensä yksi lapsi. Eväsojan mukaan tätä kutsutaan ”velvollisuuslapseksi”, jotta avioliitto on uskottava myös muiden silmissä.
”Kaksi ystävääni on järjestetyssä avioliitossa. Kolmas etsi itse puolison, mutta en tiedä, onko sekään rakkausliitto. Siinä vaiheessa kun yliopiston professori sanoi ystävälleni, että hän voi ihan hyvin jäädä naimattomaksi ja luoda vain uraa, niin nainen päätti etsiä puolison. Hän ei halunnut identifioitua yksinäiseksi naiseksi.”
Ystävätär tapasi ensiksi kolme sinkkumiestä avioliittojärjestäjän kautta, mutta ei tuntenut vetoa heistä kehenkään. Naisen vanhemmat suuttuivat ja sanoivat, että nirso tytär tuottaa niin paljon häpeää perheelleen, että saa etsiä itse miehen. Nainen muutti Kiotosta kauas Etelä-Japaniin ja löysi sieltä aviomiehen.
Eväsojan mukaan vanhempaa sukupolvea järkyttää se, että nykyisin nuoret japanilaiset voivat myös päättää olla menemättä naimisiin ja jättää perheen perustamatta. He voivat avioelämän sijasta deittailla ja seurustella. Aihetta käsittelee myös huhtikuussa Helsinki Cine Aasiassa nähty Sode Yukikon ohjaama vallankumouksellisen oloinen draama Aristocrats (Japani 2021).
Lesboja ei oteta vakavasti
Duan on 27-vuotias japanilais-kiinalainen nainen, joka työskentelee konsulttifirmassa Tokiossa. Hän haluaa esiintyä vain etunimellään. Duan on kiinnostunut feminismistä ja käynyt muutama vuosi sitten vielä opiskelijana ollessaan Helsingissä Avoimen yliopiston sukupuolentutkimuksen kesäkurssilla. Hänenkin mukaansa tyttöjä ja poikia kohdellaan eri tavoin peruskoulussa.
”Esimerkiksi opettajat pyytävät tyttöjä ’käyttäytymään kuin tyttö’. Tämä tarkoittaa, että tytön tulee oppia pitämään huolta muista, olla suloinen ja välttää aggressiivisuutta.”
Minna Eväsojankin mukaan japanilaisen ihannetytön ja -naisen kuuluu olla suloinen, lempeä, pieni ja hentoinen.
”Sellainen kauniisti puhuva ja pukeutuva. Hän osaa asetella nätisti kukkia, tietää teetaiteen perusteet ja osaa pukea kimonon päälleen. Ihannenainen ei missään nimessä ole kovaääninen eikä puhu paljon muiden kuin ystäviensä seurassa”, Eväsoja luettelee.
Tosin keski-ikäisillä ja vanhemmilla japanilaisilla naisilla on enemmän vapauksia, ja he voivat puhua paljon muidenkin seurassa.
Duan on valmistunut Tokion yliopistosta, jossa lähes 80 prosenttia opiskelijoista on miehiä. Hän uskoo, että yksi syy tähän epäsuhtaan on se, että tyttöjä kasvatetaan olemaan säyseitä ja välttämään kilpailua.
Duan on valmistunut Tokion yliopistosta, jossa lähes 80 prosenttia opiskelijoista on miehiä. Hän uskoo, että yksi syy tähän epäsuhtaan on se, että tyttöjä kasvatetaan olemaan säyseitä ja välttämään kilpailua.
Myös hänen työpaikallaan noin 80 prosenttia työntekijöistä on miehiä.
”Tämä on tavallista japanilaisilla työpaikoilla. Firmani johtajista jo yli 90 prosenttia on miehiä.”
Duan kokee, että työpaikalla naisia ja miehiä kohdellaan samalla tavalla, paitsi että miehet ylenevät nopeammin.
Duan on lesbo, ja hänestä lesbot kohtaavat Japanissa valtaväestön osalta tietämättömyyttä ja syrjintää.
”Esimerkiksi kun yritän lesboystävieni kanssa selittää heteroille, että pidämme tytöistä, niin he eivät ota meitä vakavasti. Jotkut heistä ovat jopa sanoneet meille, ettei lesboja ole olemassa. Olemme heistä vain hämmentyneitä tyttöjä, jotka lopulta rakastuvat mieheen.”
Taiteilijanaiset elävät vapaasti
Minna Eväsojan mukaan Japanissa on historiallisesti ollut myönteinen asenne homoseksuaaleihin, selvästi sallivampi kuin muinoin Suomessa. Hänestä homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan Japanissa yhä enimmäkseen luonnollisena asiana.
”Homoseksuaalisuus voi olla tavallaan katseilta piilossa, mutta suhtautuminen on silti hyväksyvää ja aiheesta puhutaan luontevasti. Japanista löytyy yllättävää suvaitsevaisuutta ja sen rinnalla kankeaa konservatiivisuutta.”
Hänen kanssaan samassa työpaikassa Japanissa työskenteli miespari, ja nämä kaksi arkkitehtia olivat avoimesti yhdessä. Eväsojan tuntemat japanilaiset homoseksuaalit työskentelevät kaikki luovilla aloilla.
”En osaa sanoa, millaista elämä homoseksuaalina olisi, jos työskentelisi virkamiehenä. En usko, että homous olisi este uralle, mutta voisi vaatia kulissiavioliiton.”
Eväsoja tuntee kaksi japanilaista taiteilijanaista, jotka seurustelevat keskenään, eikä suhde ole aiheuttanut ympäristössä paheksuntaa.
”Tunnen aika paljon japanilaisia taiteilijanaisia ja he elävät niin kuin haluavat. He eivät joudu tekemään samanlaisia kompromisseja kuin muut ystäväni joutuvat tekemään.”
Japani on kuitenkin ainoa G7-maa, joka ei tunnusta samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Maaliskuussa uutisoitiin, että Japanissa tuomioistuin on linjannut samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltämisen olevan perustuslain vastaista. Tapauksen taustalla on yli kymmenen samaa sukupuolta edustavan parin aloittamat oikeusjutut, joissa he syyttävät hallitusta syrjinnästä.
Kourintaa kaduilla ja metroissa
Minna Eväsojan havaintojen mukaan Me Too -liike on ollut Japanissa vaatimatonta, vaikka liikkeelle olisi kovaa kysyntää.
”En ole kuullut Me Toosta mitään Japanissa, ja se hämmentää minua.”
Savvy Tokyo -lehden verkkoartikkelin ”4 Of The Most Powerful (To Date) Feminist Movements In Japan” (19.11.2018) mukaan #MeToo -liike on saanut japanilaisia naisia kertomaan sosiaalisessa mediassa häirintäkokemuksistaan, ja erityisesti potkujen saamisesta töistä raskauden takia.
Eväsojan opiskeluaikoina 90-luvulla Osakan metroihin tuli vain naisille varattuja metrovaunuja, koska miehet kourivat nuoria naisia täpötäysissä metroissa.
”Olin todella helpottunut naistenvaunuista. Naistenvaunut ovat aina täynnä ja siihen on syynsä.”
Yksi viime vuosien häirintätapausten suma tunnetaan kesäkuiselta illalta 2018. Silloin Tokion vilkas Shibuyan alue täyttyi juhlijoista Japanin voitettua Kolumbian jalkapallon MM-turnauksessa.
Lukuisat naiset tekivät poliisille rikosilmoituksen kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä voitonjuhlien aikana. Sosiaalinen media pursui kommentteja, jotka syyttivät uhreja. Kommenttien mukaan naisten ei kuulu liikkua ulkona myöhään illalla eikä ainakaan yksin.
Muutoksen tuulet puhaltavat
Viime aikoina asenteet ovat kuitenkin alkaneet muuttua. Muutoksesta kertoo se, että julkisuudessa seksistisiä kommentteja laukoneet japanilaiset miehet ovat saaneet vastaansa palautetulvan. He ovat joutuneet pyytämään sanojaan anteeksi ja jopa eroamaan tehtävistään.
Näin kävi alkuvuodesta Tokion olympiajärjestelyitä johtavalle Yoshiro Morille. Hän sanoi medialle, että kisaorganisaation johdossa työskentelevät naiset puhuvat liikaa kokouksissa. Samoin kävi olympialaisten luovalle päällikölle Hiroshi Sasakille. Hän ehdotti, että isokokoinen japanilainen koomikko Naomi Watanabe voisi olympialaisten avajaisissa käyttää siankorvia ja esiintyä olympiapossuna.
Muutoksesta kertoo se, että julkisuudessa seksistisiä kommentteja laukoneet japanilaiset miehet ovat saaneet vastaansa palautetulvan.
Japanin konservatiivinen liberaalidemokraattinen puolue joutui taas pahoittelemaan ilmoitettuaan, että sallii ensimmäistä kertaa viiden naispuolisen lainsäätäjän osallistua neuvostotapaamiseensa, mutta naiset eivät saa puhua kokouksessa. Enää japanilaiset naiset eivät kuunnelleet miesten seksistisiä mielipiteitä ilman vastalauseita.
Japanissa on ollut myös feministisiä edelläkävijöitä. Esimerkiksi Megumi Igarashi, taiteilijanimeltään Rokudenashiko (”Turha tyttö”) teki vuonna 2014 vulvansa mallisen kajakin ja sarjakuvahahmon. Tämä rikkoi kuitenkin Japanin siveellisyyslakia, joten Rokudenashiko joutui lyhyeksi aikaa vankilaan ja lopulta oikeuden eteen.
Oikeussalissa ja televisiohaastatteluissa hän ei saanut edes sanoa ääneen sanaa ”vulva”. Myöhemmin Rokudenashiko julkaisi kokemuksistaan kirjan What is Obscenity? The Story of a Good For Nothing Artist and her Pussy (2016).
Shiori Ito, 32, taas on japanilainen naistoimittaja, joka on julkaissut tabuja rikkovia lehtijuttuja esimerkiksi japanilaisten koulutyttöjen seksualisoinnista. Vuonna 2017 hän haastoi oikeuteen vaikutusvaltaisen toimittajan Noriyuki Yamaguchin ja syytti miestä raiskaamisestaan kaksi vuotta aiemmin.
Tapaus oli Japanissa poikkeuksellinen. Ito sai osakseen paljon kohtuutonta kritiikkiä, mutta viimein hän voitti oikeudenkäynnin loppuvuodesta 2019. Viime vuonna Time-lehti valitsi Iton maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen listalle.
Artikkeli on viides osa sarjaa, joka käsittelee 17 kestävän kehityksen tavoitetta, jotka on hyväksytty YK:n Agenda 2030:ssa.
