Median valkoisuus näkyy tavassa, jolla globaalista etelästä tai rodullistetuista ihmisistä puhutaan. Latinalaisessa Amerikassa asunut ja sieltä uutisia Suomeen kirjoittanut (valkoinen kantasuomalainen) toimittaja Kukka-Maria Ahokas jututti median valkoisuudesta ja Ylen Nenäpäivästä Leonardo Custódioa, Åbo Akademin afrobrasilialaista mediatutkijaa. Custódio on yhdessä Monica Gathuon kanssa perustanut Anti-Racism Media Activist Alliance -aktivistiverkoston. Custódion ehdotuksesta päätimme käsitellä median valkoisuutta dialogina perinteisen haastattelun sijaan.

Voiman tekijöistä suurin osa on valkoisia. Pitäisikö pyytää, että joku toimittaja Ruskeat Tytöt Mediasta mieluummin kirjoittaisi tämän jutun? 

Pyydä toki. Samalla olisi hyvä huomata, että valkoisten suomalaisten pitäisi käsitellä omat etuoikeutensa ja rasismin ongelmat. Kun minä mustana Brasiliassa syntyneenä ihmisenä kritisoin kolonialismia, lukija ajattelee: ”tietenkin hän tietää mistä puhuu”.

Julkisissa keskusteluissa vastakkain ovat helposti rasistit ja heidän uhrinsa. Muu yleisö tuppaa olemaan hiljaa, koska ei pidä ajatuksesta että asia koskisi myös heitä. Valkoiseksi rodullistettuna kirjoittajana sinä olet ”yksi heistä”, suomalainen, jolla on etuoikeuksia.

Rasismi on valkoisten ihmisten luoma ongelma. Sen vuoksi teidän pitää myös puhua siitä ja vastustaa sitä.

Tutustuit pyynnöstäni YLE:n viime vuoden lopulla näyttämään Nenäpäivä-ohjelmaan, jolla kerättiin varoja kehitysyhteistyöhön. Valkoinen suomalaistoimittaja vierailee kenialaisessa kylässä, jonne avustusvaroja kerätään. Hän järkyttyy kohtaamastaan puutteesta ja surkeudesta. Ohjelmassa toistettiin vanhanaikaista kuvastoa globaalista etelästä. Mitä ajattelit tästä?

Toimittaja meni shortseissa, sandaaleissa ja T-paidassa kylään, vaikka hänen paikallisella avustajallaan oli asiallisesti kauluspaita ja pitkät housut. Suomalainen teki parhaansa yrittäessään olla kohtelias, hän tervehti ihmisiä kättelemällä. En kuitenkaan kuullut hänen käyttävän muodollisia fraaseja kuten Sir, kun hän puhutteli yhteisön johtajaa.

Ohjelmassa toistettiin, miten ”täällä Keniassa” asiat ovat näin, vaikka yksi köyhä kylä ei edusta koko maata ja koko maanosa keskiluokkaistuu.

En syytä toimittajaa yksilönä. Hänen tiiminsä olisi voinut valmistautua paremmin. Tiimi voi opiskella paikallista kulttuuria ja tapoja. Tiimi voi opettaa toimittajaa sanomaan kohteliaita fraaseja paikallisella kielellä.

Ongelma on ehkä siinä, että valkoiset eivät näe omaa valkoisuuttaan.

Ymmärrän toki, että hänet lähetettiin sinne, jotta suomalaiskatsojat voivat samastua häneen, hän saisi ihmiset liikuttumaan, tuntemaan syyllisyyttä ja hellittämään kukkaronnyörinsä hyväntekeväisyyteen. En kiellä lahjoittamasta rahaa hyvään tarkoitukseen. Kysyn, miksi muut maanosat ja rodullistetut ihmiset näytetään mediassa samalla tavalla vuosisadasta toiseen?

Tarkoitatko suurisilmäisiä, kärsiviä lapsia etelässä?

Rodullistetut lapset esitetään usein kärsivinä rassukoina. Ajatellaan, että on oikeutettua näyttää heidän kasvonsa mediassa, koska he tarvitsevat apua niin paljon. Ja heidän hädällään saa todennäköisemmin Suomen kaltaisessa maassa asuvat ihmiset lahjoittamaan. En tietenkään halua, että valkoisten kärsivien lasten kuvia aletaan näyttää. Sen sijaan, tutkija Faith Mkweshaa mukaillakseni: myös mustia lapsia pitää suojella ja kunnioittaa.

Totta. Ei tulisi kuuloonkaan, että toimittaja menisi köyhään suomalaisperheeseen ja kuvaisi kärsivien valkoisten lasten kasvoja lähietäisyydeltä. Ajatellaan, että lapsilla on oikeus yksityisyyteen.

Media näyttää usein valkoisen näkökulman maailmasta. En usko, että taustalla oleva tarkoitus on paha tai ilkeä. Mutta joskus ihmiset reagoivat rakentavaan kritiikkiin hassusti. He ottavat sen henkilökohtaisesti ja menevät puolustuskannalle, aivan kuin heitä sanottaisiin pahoiksi ihmisiksi. Ei kukaan halua olla pahis tai rasisti.

Tekijät sanovat: tarkoitamme vain hyvää ja haluamme auttaa, keräämme varoja köyhille, miksi te valitatte? Vastaan näin: Meidän olisi silti hyvä puhua siitä, oikeuttaako rahankeruu vahvistamaan rasistisia stereotypioita?

Ehkä tämä liittyy valkoisen pelastajan syndroomaan? Siihen että Euroopasta lentää joku valkoihoinen hemmo, joka tulee ja auttaa vaikka väkisin?

Valkoisen pelastajan syndrooma on todellakin ongelma. Se liittyy valkoiseen etuoikeuteen yleensä. ”Valkoisuus” ei tarkoita tässä yhteydessä vain ihonväriä, vaan se on osa hierarkkista valtasuhdetta. Frantz Fanon on varoittanut, että myös muut kuin valkoiset voivat olla rasisteja ja katsoa maailmaa valkoisen linssin kautta. Minäkin saatan tehdä niin. Opiskelen ja tutkin yliopistolaitoksessa, jonka valkoiset ovat historian saatossa kehittäneet. Minun olisi helppoa kuvitella, että rakenteellista rasismia ei ole, koska olen päässyt hyvään asemaan.

Ei kenenkään ihmisen valkoisuus ole ongelma. Hierarkkiset valtasuhteet ovat ongelma, syrjivä politiikka on ongelma. Rasismi on ongelma.

Ja koska nämä rakenteet ovat historiallisesti hyödyttäneet valkoisia ihmisiä, heidän pitäisi myös aktiivisesti olla ratkaisemassa ongelmaa.

Ja sitten mediassa käsitellään sitä, miten pahalta valkoisesta toimittajasta tuntui, kun hän näki puutetta tai häntä kritisoitiin aiheesta. Eivät hänen tunteensa ole tärkeimpiä.

Kolonialismi vaikuttaa edelleen globalisoituneessa maailmassa, jossa elämme. Kolonialismissa valkoista ihmistä pidetään ylivertaisena. Se näkyy mediassa sekä Brasiliassa että Suomessa.

Yhteiskunnan valkoinen etuoikeus on eduksi sinulle, mutta haitaksi mustille ja ruskeille ihmisille, tarkoititpa sitä tai et. Ja joskus hyvää tarkoittavilla teoilla voi olla huonoja seurauksia.

Tulee mieleen Renee Bach, amerikkalainen kaksikymppinen valkoinen nainen, joka perusti Ugandaan terveysklinikan ja hoiti sairaita lapsia ilman terveydenhoitoalan pätevyyttä. Nyt häntä syytetään yli 100 ugandalaislapsen murhasta. Länsimaiset mediat eivät käytä uutisissa termiä ”murhasyyte” vaan kiertoilmaisuja.

Siinä näkyy, miten järkyttäviin tilanteisiin hyvät aikeet voivat johtaa.

Ugandassa onkin aloitettu No White Saviors -viestintäkampanja. Se tuomitsee ”valkoisen pelastajan syndrooman”. Valkoista ei pidä nostaa kertomuksen päähenkilöiksi, joka auttaa afrikkalaisia.

Täsmälleen niin. Jokin aikaa sitten näin hyvän viestintäkampanjan täällä Suomessa. Kuvissa näytettiin kehitysjärjestön avustustyöntekijöitä kumppanimaissa. Viesti oli, että lahjoitusvarasi menevät näiden ammattilaisten palkkakuluihin, jotta he voivat auttaa ihmisiä köyhillä alueilla. Tällöin hyväksyt, että sen jälkeen kun olet lahjoittanut rahasi, paikalliset asiantuntijat kanavoivat ne parhaaksi katsomallaan tavalla perille. He tuntevat paikalliset olosuhteet ja yhteiskunnan paremmin kuin me.

Miten virheiltä voisi jatkossa välttyä?

Suomalaisen median tekijöissä pitää olla enemmän diversiteettiä. Se ei tarkoita vain ihonväriä, vaan tekijöiden pitää ymmärtää, miten rasismin ja valkoisen etuoikeuden rakenteelliset ongelmat korjataan.

Tämä pätee myös silloin, kun työskennellään ulkomailla. Synnyinmaassani Brasiliassa on paljon maan sisäistä epätasa-arvoa ja rasismia, joten on mahdollista palkata avustajaksi paikallinen journalisti, joka toistaa kaikki samat stereotypiat.

Myös empatia on tärkeää. Mitä vieraammassa ympäristössä toinen ihminen elää, sitä kovemmin meidän pitää yrittää eläytyä hänen asemaansa. Haluaisinko, että minua kohdellaan näin? Kunnioitus on tärkeää. Minun pitää suhtautua kaukaisen kulttuurin edustajiin samalla kunnioituksella kuin minulle tuttuihin ihmisiin, vaikka en tunne heidän tapojaan – toki voin ottaa niistä selvää.

Olen tutkinut marginalisoitujen ihmisten viestintätyylejä Brasilian Rio de Janeirossa. Heillä on mielenkiintoisia ratkaisuja. He tuottavat esimerkiksi favelan paikallisuutisia, jotka ovat alueen asukkaille merkittävämpiä kuin isojen mediatalojen uutiset. Paikallislehdissä favelan asukkaista käytetään nimitystä ”ihmiset”. Heitä ei nimitetä ”rikollisiksi” tai ”hädänalaisiksi”.

Pohdin, miltä Nenäpäivän tyylinen kampanja näyttäisi, jos sitä tuottaisivat antirasistiset, afrikkalaiset media-ammattilaiset? Millaista olisi, jos kylän asukkaat esitettäisiin ihan vain ihmisinä?

Se näyttäisi erilaiselta. Mutta tämä ei ole vain median ongelma, vaan yhteiskunnallinen ongelma. 

Valitettavasti ongelmiin ei ole pikaratkaisuja eikä helppoja vastauksia, kun niiden perimmäiset syyt ovat kolonialismi ja epätasa-arvo.

En käske lopettamaan kehitysyhteistyötä enkä ulkomaanuutisia, mutta on hyvä pitää seuraavat asiat aina mielessä: Miten suomalaiset voivat auttaa ja raportoida maailmasta ilman että toistavat stereotypioita? Miksi rodullistetuille ihmisille tapahtuu asioita, joita valkoisille ei tapahdu, miksi he kohtaavat rasistista väkivaltaa ja elävät äärimmäisessä köyhyydessä? Ja ennen kaikkea: miksi maailmantalous on rakennettu siten, että suomalaisten pitää lähettää rahaa Keniaan?