Hyvät ihmiset, vaientakaa naurettavat sotaankutsunne. Laskekaa maahan minuun kohdistamanne kostonhimoiset katseet. Sammuttakaa se kauhun valokehä, jolla olette nimeni ympäröineet. Me, virukset, muodostamme Maassa vallitsevan elämän todellisen jatkumon sen bakteriologisista perustoista lähtien. Ilman meitä teitä ei olisi koskaan tullut olemaan, sen enempää kuin ensimmäistäkään solua.

Me olemme teidän esivanhempianne samalla tavoin kuin kivet ja levät ja huomattavasti enemmän kuin apinat. Olemme kaikkialla missä tekin, ja sielläkin, missä te ette ole. Kurjempi juttu teidän kannaltanne, jos ette havaitse universumissa muuta kuin sen, mikä on itsenne kaltaista!

Ette te kuole siihen, mitä minä teen teidän kudoksillenne, vaan siihen, miten te laiminlyötte kaltaistenne hoivaa.

Mutta herjetkää silti väittämästä, että minä olisin se, joka teitä tappaa. Ette te kuole siihen, mitä minä teen teidän kudoksillenne, vaan siihen, miten te laiminlyötte kaltaistenne hoivaa. Jos ette olisi keskenänne kohdelleet kaikkea tällä planeetalla elävää ahnaasti kuin petolinnut, teillä olisi yhä riittävästi vuoteita, sairaanhoitajia ja hengityslaitteita kestääksenne keuhkoissanne harjoittamani tihutyöt.

Jos ette varastoisi vanhuksianne kuolinlaitoksiin ja työkykyisiänne teräsbetonisiin kaninkoppeihin, tässä ei oltaisi. Jos ette olisi olisi muuntaneet eilispäivän reheväkasvuista, kaoottista ja äärettömiin asutettua maailmaa – tai pikemminkin maailmoja – kaikessa laajuudessaan yhdeksi valtavaksi monokulttuurin erämaaksi, en olisi voinut heittäytyä kurkkujenne planeetanlaajuiseen valloitukseen.

Jos ette olisi viimeisen vuosisadan aikana likimain kaikki muuttuneet yhden ja ainoan, kestämättömän elämänmuodon turhanpäiväisiksi kopioiksi, ette valmistautuisi kuolemaan kuin sokerisivilisaationne nesteeseen eksyneet kärpäset. Jos ette olisi tehneet ympäristöistänne niin tyhjiä, niin läpinäkyviä, niin abstrakteja, uskokaa pois, en etenisi lentokoneen nopeudella.

Olen saapunut vain panemaan toimeen sen rangaistuksen, jonka olette itse jo kauan sitten itsellenne langettaneet. Anteeksi vain, mutta sikäli kuin tiedän, te itse keksitte nimen ”antroposeeni”. Olette osoittaneet kaiken kunnian tuhosta itsellenne: on liian myöhäistä kieltäytyä siitä nyt, kun onnettomuus toteutuu.

Rehellisimmät teistä tietävät tämän hyvin: ei minulla ole muita kätyreitä kuin teidän yhteiskuntajärjestelmänne, hullaannuksenne suuruuden taloutta kohtaan, teidän fanaattinen viehtymyksenne systeemeihin.

Vain systeemit ovat haavoittuvia. Kaikki muu elää ja kuolee. Haavoittuvuus on olemassa vain sellaiselle, joka pyrkii hallintaan, sen laajentamiseen ja täydellistämiseen. Katsokaa minua tarkkaan: minä olen vain kääntöpuoli Kuolemalle, joka hallitsee.

Lakatkaa siis syyttämästä, solvaamasta ja jahtaamasta minua. Älkää lamaantuko edessäni. Kaikki tuo on lapsellista. Ehdotan, että muutatte näkökulmaa: elämällä on sisäsyntyistä älykkyyttä. Ei tarvitse olla subjekti voidakseen muistaa tai voidakseen kehittää strategioita. Ei tarvitse olla suvereeni voidakseen tehdä päätöksiä. Myös bakteerit ja virukset voivat tanssittaa muita pillinsä tahtiin.

Nähkää minussa siis pikemminkin pelastajanne kuin haudankaivajanne. Voitte vapaasti olla uskomatta minua, mutta olen saapunut pysäyttämään koneen, jonka hätäjarrua te ette löytäneet. Olen saapunut keskeyttämään toiminnan, jonka panttivankeja te olitte.

Olen saapunut osoittamaan ”normaaliuden” vääristyneisyyden. ”Oli silkkaa hulluutta delegoida ravinnonsaantimme, turvallisuutemme ja elinympäristöistämme huolehtiminen toisille”; ”budjettirajoitteita ei ole – ei terveydellä ole hintaa” – huomaatteko, miten sekoitan vallanpitäjienne kielet ja mielet? Huomaatteko, miten palautan heidät todelliselle paikalleen, surkeiksi puoskareiksi surkeiden puoskareiden joukkoon, ja vieläpä röyhkeiden sellaisten! Huomaatteko, miten he ovat yhtäkkiä paljastuneet paitsi hyödyttömiksi, lisäksi haitallisiksi! Te olette heille vain välineitä heidän oman järjestelmänsä uusintamiseen, olette heille orjiakin vähemmän. Jopa planktonia kohdellaan paremmin kuin teitä.

Älkää antako niiden, jotka ovat ajaneet teidät kuiluun, uskotella, että he auttavat teidät sieltä pois

Varokaa kuitenkaan musertamasta heitä moitteillanne, syyllistämästä heitä heidän puutteistaan. Syyttämällä heitä huolimattomuudesta annatte heille yhä enemmän kuin he ansaitsevat.

Kysykää mieluummin, kuinka olette voineet kokea niin mukavaksi antaa itseänne hallittavan. Ylistää kiinalaisen vaihtoehdon etuja verrattuna brittiläiseen, imperiaalis-oikeudellisen ratkaisun etuja verrattuna darwinistis-liberaaliin menetelmään, on osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä kummastakin ja kumpaankin kytkeytyvistä kauhuista.

Quesnaysta lähtien ”liberaalit” ovat aina pälyilleet kiinalaista imperiumia kadehtivin katsein – ja tekevät niin edelleen. Kyseessä ovat siamilaiset kaksoset. Jos yksi kahlitsee teidät oman etunne ja toinen ”yhteiskunnan” edun tavoitteluun, pohjimmiltaan kyse on aina ainoan ei-nihilistisen toimintatavan murskaamisesta: itsestään huolenpidon, rakkaistaan huolenpidon, ja huolenpidon siitä, mitä rakastaa niissä, joita ei tunne.

Älkää antako niiden, jotka ovat ajaneet teidät kuiluun, uskotella, että he auttavat teidät sieltä pois: he tulevat vain valmistelemaan teille entistäkin jalostetumman helvetin, vieläkin syvemmän haudan. Sinä päivänä, jona he siihen pystyvät, he laittavat armeijansa partioimaan tuonpuoleista.

Voisitte pikemminkin kiittää minua. Jollei minua olisi, kuinka kauan kaikkia niitä kyseenalaistamatta jätettyjä asioita, joita on yhtäkkiä säädöksillä lakkautettu, olisi yhä pidetty välttämättöminä? Globalisaatio, kilpailu, lentoliikenne, budjettirajoitteet, vaalit, urheiluspektaakkelit, Disneyland, kuntosalit, valtaosa kaupankäynnistä, kansalliskokous, koululaitoskasarmit, massakokoontumiset, valtaosa toimistotyöstä – kaikki tuo päihtynyt seurallisuus, joka on vain metropolimonadien ahdistuneen yksinäisyyden kääntöpuolta, kaikki tuo osoittautui siis tarpeettomaksi, kun välttämätön teki itsensä tiettäväksi.

Lakkaatte olemasta läpikulkumatkalla kohti kuolemaa.

Kiittäkää siis minua tulevien viikkojen tulikokeesta: tulette vihdoin asuttamaan omaa elämäänne, vailla niitä tuhansia takaportteja, jotka ovat vuodesta toiseen ylläpitäneet sitä, mikä ei voi kestää. Ette huomanneet, ettette olleet koskaan asettuneet kodiksi olemassaoloonne. Elitte pahvilaatikoiden lomassa, ettekä tienneet sitä.

Tulette vastedes elämään läheistenne kanssa. Tulette elämään kotonanne. Lakkaatte olemasta läpikulkumatkalla kohti kuolemaa. Tulette kenties vihaamaan puolisoanne. Kenties päädytte sitomaan lapsenne nippuun. Voi olla, että teidät valtaa halu pistää arkielämänne lavasteet tuhannen päreiksi.

Totta puhuaksemme, ette enää olleet tässä maailmassa, noissa erillisyyden metropoleissanne. Maailmanne ei ollut enää miltään osin elinkelpoinen muutoin kuin jatkuvan pakenemisen ehdolla. Teidän oli pakko humalluttaa itsenne loputtomalla liikkeellä ja huvituksilla, niin mittavaksi iljettävyyden läsnäolo oli paisunut. Ja aavemainen hallitsi olevaisten joukossa. Kaikki oli käynyt niin tehokkaaksi, ettei missään ollut enää mitään mieltä. Kiittäkää siis minua, ja tervetuloa Maahan!

Kiitos minun, tästä määrittelemättömään tulevaisuuteen saakka te ette tule käymään töissä eivätkä teidän lapsenne koulussa, mutta kyse on jostain aivan muusta kuin lomasta. Lomat ovat tilaa, joka on täytettävä hinnalla millä hyvänsä töihinpaluuta odotellessa. Se, mikä avautuu eteenne nyt, kiitos minun, ei kuitenkaan ole rajattu tila, vaan suunnaton, ammottava aukko.

Olen tuonut teidät olemassaoloanne sanattomasti jäsentäneen tienhaaran juurelle: talous tai elämä.

Minä teen teistä tyhjän pantteja. Mikään ei lupaa, että aiempi ei-maailma palaisi takaisin. Kaikki tuo kannattava mielettömyys saattaa päättyä tähän. Jos palkkaa ei makseta, mikä olisi luonnollisempaa kuin jättää vuokransa maksamatta? Miksi se, joka ei enää voi tehdä töitä, jatkaisi tilisiirtojen tekemistä pankilleen? Eikö lopulta ole itsetuhoista asua paikassa, jossa ei voi edes pitää kasvimaata? Se, jolla ei ole rahaa, ei kuitenkaan lakkaa syömästä, ja jolla on rautaa, on leipää. Kiittäkää minua, sillä olen tuonut teidät olemassaoloanne sanattomasti jäsentäneen tienhaaran juurelle: talous tai elämä.

On teidän vuoronne. Panokset ovat historiallista mittaluokkaa. Joko alistutte vallanpitäjienne sanelemiin poikkeustiloihin tai keksitte omanne. Joko sitoudutte ilmi tuleviin totuuksiin tai laskette päänne pölkylle. Joko käytätte teille nyt suomani ajan hahmotellaksenne tulevaa maailmaa käynnissä olevasta romahduksesta opiksi ottaen tai hävitys äityy hurjemmaksi. Tuho pysähtyy, kun talous pysähtyy. Talous on tuho. Kuukausi taaksepäin tämä oli väittämä. Nyt se on tosiseikka. Kukaan ei voi olla ymmärtämättä, kuinka paljon poliisivoimia, valvontaa, propagandaa, logistiikkaa ja etätyötä vaadittaisiin tämän totuuden torjumiseksi.

Älkää sortuko edessäni paniikkiin tai kieltoreaktioihin. Älkää antako periksi biopoliittiselle hysterialle. Tulevat viikot tulevat olemaan hirveitä, murskaavia, julmia. Kuoleman portit ovat apposen avoinna. Minä olen tuhoisan tuotannon tuhoisin tuotos. Olen tullut palauttamaan nihilistit olemattomuuteen. Maailman vääryys ei tule koskaan olemaan huutavampaa.

Luokaa hyvän elämän keskittymiä ja laajentakaa niitä.

Olen tullut saattamaan hautaan sivilisaation, en teitä. Niiden, jotka haluavat elää, on kehitettävä uudenlaisia tapoja – omia, itselleen soveltuvia tapoja. Minulta välttyminen tarjoaa tilaisuuden tuohon uudistumiseen, uuden etäisyyksien taidon kehittämiseen.

Tervehtiminen, jossa jotkut kierosilmät näkivät jo instituution, ei piakkoin noudata enää minkäänlaista etikettiä. Se tulee singeeraamaan olennot. Älkää tehkö tätä toisten vuoksi, väestön vuoksi tai yhteiskunnan vuoksi – tehkää se omienne vuoksi. Pitäkää huolta ystävistänne ja rakkaistanne. Ajatelkaa heidän kanssaan uusiksi, itsenäisesti, mikä on oikea tapa elää.

Luokaa hyvän elämän keskittymiä ja laajentakaa niitä, enkä minä tule mahtamaan teille mitään. Tämä ei ole vetoomus massiivisen kurinpalautuksen, vaan huomionpalautuksen puolesta. Tämä ei ole vetoomus kaikesta huolettomuudesta luopumisen, vaan kaikesta välinpitämättömyydestä luopumisen puolesta. Mitä muita keinoja minulla oli muistuttaa teitä siitä, että pelastus piilee jokaisessa eleessä? Että vähäpätöisimmässä on kaikki.

Jouduin tunnustamaan ilmeisen totuuden: ihmiskunta esittää itselleen vain sellaisia kysymyksiä, joita sen ei enää ole mahdollista välttää esittämästä.

Teksti on julkaistu alun perin ranskankielisessä Lundimatin-verkkolehdessä 16.3.2020. Kaikki tekstin erikieliset versiot ovat luettavissa lehden verkkosivuilla osoitteessa: https://lundi.am/Monologue-du-virus.