Unkarin vapaa media on jo uhanalainen laji

Viktor Orbánin Fidesz-­puolue voitti vuoden 2010 parlamenttivaalit murska­lukemin, ja Orbán kohosi pääministeriksi toistamiseen. Oikeistolaisen konservatiivipuolueen Fideszin menestys selittyi aluksi äänestäjien tyytymättömyydellä edellisen pääministeri Ferenc Gyurcsányn talouspolitiikkaan, joka  johti verojen ja julkisten maksujen korotuksiin sekä palkanalennuksiin. Protestiäänillä valtaan noussut Orbán hyökkäsi voimakkaasti kansalais­oikeuksia vastaan vuonna 2011. Silloin media- ja korkeakoululakeja muutettiin. Uuteen medianeuvostoon sijoitettiin vain hallitukselle uskollisia ihmisiä, ja yleis­radio teki suuria henkilöstö­vaihdoksia. 

Suomalainen Annastiina ­Kallius asui Unkarissa kymmenen vuotta ennen kuin muutti vastikään takaisin Suomeen. Hän opiskeli, työskenteli ja toimi aktiivisesti kansalaisjärjestöissä Budapestissa. Nyt hän viimeistelee Helsingin yliopistolla Unkaria koskevaa sosiaali- ja kulttuuriantropo­logian väitös­kirjaansa. 

Ensimmäisinä Unkarin-vuosinaan Kallius ei osannut kieltä riittävän hyvin ymmärtääkseen uutisia, mutta kielitaidon kartuttua maan media­kenttä tuli tutuksi. Hän vaikuttui siitä, miten hyvä medialuku­taito ­unkarilaisilla on.

”Päivälehdet eivät ole puolueettomia, vaan ne kannattavat tiettyä poliittista ideologiaa. Kansalaiset ovat tietoisia ja kiinnostuneita siitä, mitä kulisseissa tapahtuu.”

Kallius todisti 2010-luvun alussa median suurta murrosta, kun Unkariin perustettiin lukuisia verkkomedioita. Yksi tunnetuimmista on Átlatszó, joka on erikoistunut paljastamaan politiikan ja talouselämän korruptiota. 

Átlátszón toimittaja Attila Bátorfy antaa haastattelun yhteisökeskus Aurórassa, jossa julkaisun toimitus sijaitsee. Bátorfy on pitkän linjan talous- ja korruptiotoimittaja, joka opettaa lisäksi budapestilaisessa ELTE-­yliopistossa journalismia. 

Katutason ja toimituksen välissä on ainakin viisi raskaasti lukittua ovea, eikä Átlátszón logoa näy missään. Julkaisulla on syytä pitää matalaa profiilia, sillä se on erikoistunut paljastamaan sekä poliittisia että talouselämän korruptiotapauksia. Átlátszón perusti vuonna 2011 Unkarin suurimmasta verkkojulkaisu Index.hu:sta potkut saanut toimittajalegenda ­Tamás ­Bodoky, joka halusi käynnistää joukko­rahoitteisen korruptionvastaisen verkkolehden. Hänen suunnitelmilleen naurettiin päin naamaa.

”Mutta täällä me vieläkin olemme”, Bátorfy hymähtää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Lehdistönvapautta on rajoitettu Unkarissa samaan tahtiin kuin kansalaisoikeuksia ylipäätään, koska hallitus toteuttaa yleensä suuria muutospaketteja.

Bátorfy huomauttaa, että kun oikeudet rapautuvat hiljalleen vuosien mittaan, muutosta on vaikeampaa havaita: ”Lehdistön ja koko kansalaisyhteiskunnan tilanne on huonompi kuin kaksi vuotta sitten. Kahden vuoden päästä menee vielä heikommin.”

Orbán on kertonut avoimesti­ haluavansa pysyä pääministerinä 2030-­luvulle asti toteuttaakseen ­visionsa ihanne-Unkarista. Kansalaisilla on perusteltu syy uskoa, että hallituksella on suuri suunnitelma – mutta kansalaiset eivät tiedä, mikä se on. Tämä synnyttää salaliittoteorioita, eikä lopulta voi enää uskoa ketään: hallituksen tiedotus­kanavia, oppositiolehdistöä tai edes omia läheisiä. 

Fideszin retoriikka ujuttautuu myös hallitusta vastustavien alitajuntaan, sillä siihen joutuu törmäämään päivittäin. Metrossa jaetaan ilmaislehtiä, kadunvarsia koristavat propagandajulisteet, ruokakaupoissa soivat yleisradion kanavat ja postiluukusta tungetaan lentolehtisiä. 

Annastiina Kallius kertoo unkarilaisesta nuoresta naisesta, jota hän on haastatellut väitöskirjaansa. Hän auttoi naista kirjoittamaan hakukirjettä länsi­eurooppalaiseen yliopistoon. Tämä oli käyttänyt Orbánin viljelemää propagandatermiä oikean ilmaisun sijaan. Kun Annastiina huomautti virheestä, nainen järkyttyi ja sanoi:

”Näetkö, Annastiina! Juuri tämän takia minun pitää muuttaa pois täältä.”

Attila Bátorfyn toimittajanura alkoi vauhdikkaasti, kun hän sai työkavereineen selville lehtensä hämärän rahoituskuvion. Hän irtisanoutui yhdessä seitsemäntoista muun toimittajan kanssa.

Verkkolehti Átlatszólla pyyhkii hyvin. He saavat riittävästi tukea Open Society Foundationilta, joukkorahoituskampanjoista ja projektirahoituksena, joten heidän ei tarvitse hankkia edes mainostuloja. Toisin on muiden pienten tai keskikokoisten Fideszin vastaisten julkaisujen laita. Ne haalivat toimeentulonsa mainoksista tai yksityisistä lahjoituksista. Rahapula vaikuttaa laatuun, sillä näkyvyydestä on taisteltava hallituksen vallassa olevia medioita vastaan. Niillä on reilu budjetti, sillä niille maksetaan avokätisesti propagandamainosten julkaisemisesta. Näkyvyystaistelussa oppositiomedia joutuu turvautumaan halpoihin konsteihin.

”Muutama vuosi sitten hyvästä itsenäisestä verkkojulkaisusta tuli päivässä ulos kolme klikkijuttua ja yhdeksän kovatasoista artikkelia. Nyt luvut voi kääntää toisin päin”, Kallius sanoo. 

Sekä Kallius että Bátorfy korostavat, että Fideszin valta on ennen kaikkea taloudellista. Lehdistönvapautta ei tarvitse rajoittaa lakiteitse, kun median voi ottaa haltuunsa haalimalla suurimman osan lehdistä ja tv-­kanavista Orbánia lähellä ole­vien suur­omistajien haltuun. Bátorfyn mukaan 2010-luvun alussa vain muutama suuri mediatalo oli hallituksen ohjauk­sessa. Nyt lähes kaikki päivälehdet ja radiokanavat ovat siirtyneet orbánmielisten omistukseen, ja vapaata journalismia voi lukea vain netistä tai aikakauslehdistä. 

Oppositiotoimittajan arkipäivä ei ole herkkua: moni elää Kalliuksen mukaan minimipalkalla, noin 300 eurolla kuussa. 

Kuten monet muutkin Fideszin vastustajat, myös Kallius ja Bátorfy ovat joutuneet hallitusmielisten tiedotusvälineiden mustamaalaamiksi. Kallius nostettiin television vaaliohjelmassa esiin valtion vihollisena kasvokuvan kera, ja Bátorfysta kirjoitettiin lehtijuttu loukkaavaan sävyyn. 

”Jokainen minua koskeva fakta oli väärin, vaikka kerron avoimesti taustastani nettisivuillani ja Twitterissä. Perheeni ja ystäväni nauroivat jutulle makeasti”, Bátorfy sanoo. 

Toimittajiin kohdistuvia uhkia ei voi ohittaa olankohautuksella, vaikka ne joskus hupia tuottavatkin. Bátorfy on varma siitä, että Átlátszón toimitusta salakuunnellaan. Lisäksi uusnatsit ovat käyneet vuoden 2019 puolella vandalisoimassa Auróran tiloja. Bátorfy epäilee, että tuhotyöt ovat hallituksen junailemia. 

Vuonna 2018 säädetty laki kieltää kansalaisjärjestöjä vastaanottamasta ulkomaista rahoitusta. On aihetta pelätä, että sääntöä laajennettaisiin koskemaan myös mediaa. Moni yksityinen pieni julkaisu on joko ulkomaalaisomistuksessa tai toimii osittain kansainvälisellä projektirahoituksella. 

Vapaan lehdistön tulevaisuus on Orbánin käsissä. Unkarin seuraavat parlamenttivaalit käydään kahden vuoden päästä. Fideszin suurenemmistön voisi estää vain oppositiopuolueiden järjestelmällinen yhteistyö. Niin kävi Budapestin pormestarinvaaleissa viime syksynä, kun opposition yhteisehdokas kukisti istuvan Fidesz-pormestarin. Niin laajan koalition kasaaminen on kuitenkin lähes mahdoton tehtävä. Kallius vertaa Unkaria Suomeen:

”Voisivatko vihreät ja perussuomalaiset tehdä yhteistä kampanjaa, jos kokoomus olisi kaapannut vallan?”

Bátorfy haluaa päättää haastattelun positiviiseen ongelmaan.

”Olemme saaneet niin hyvin rahoitusta tälle vuodelle, että palkkaisimme mielellämme lisää toimittajia. Mutta emme vielä ole löytäneet vielä ketään tarpeeksi hyvää!”

Suomalainen Annastiina Kallius on muuttanut pois Budapestista kymmenen vuoden jälkeen, mutta jatkaa työtään, Unkari-tietouden levittämistä, väitöskirjatutkijana.

Puolan oikeuslaitos on rapautunut, mutta lehdistönvapaus elää

Kun keskustellaan sananvapaudesta Euroopan unionissa, Puola ja Unkari mainitaan usein samaan hengenvetoon. Kummassakin kansallismielinen, autoritäärinen puolue hallitsee suurella enemmistöllä. Vapauden ja demokratian tilaa ympäri maailman kartoittavassa Freedom House- -järjestössä Euroopan ja Euraasian alueiden tutkimusta johtava Zselyke Csaky pitää maiden niputtamista virheellisenä.

”Toisin kuin Unkarissa, Puolassa on paljon itsenäisiä, yksityisiä medioita, joiden rahoitus on kunnossa ja joilla on laaja levikki.”

Yleisradio ja julkisomisteiset paikallismediat on valjastettu Laki ja oikeus -valta-puolueen äänitorviksi, mikä ei ole Puolassa uutta. Julkisrahoitteinen lehdistö on aina ollut jokseenkin hallituksen ohjauksessa. Viimeisen viiden vuoden aikana tosin hallituksen kantojen vaimea hymistely on vaihtunut suoriin hyökkäyksiin oppositiopoliitikkoja, medioita ja kansalaisjärjestöjä vastaan. 

Csaky pitää Puolan suurimpana ongelmana oikeuslaitoksen joutumista valtapuolueen käsiin. Tuomioistuinten puolueellisuus koskettaa myös lehdistöä, sillä valtapuolueen poliitikot ja hallituksen vallassa olevat lehdet ja tv-kanavat haastavat oppositiomedioita oikeuteen. Syytteiden tarkoitus on väsyttää vastaaja viemällä heiltä niin paljon aikaa ja voimavaroja, että tämä joutuu keskittymään oikeustaisteluun eikä varsinaiseen työhönsä. 

Moni puolalaisista yksityisrahoitteisista medioista on osittain tai kokonaan ulkomaisessa omistuksessa. Csakyn mielestä on mahdollista – muttei todennäköistä – että hallitus rajoittaisi seuraavaksi ulkomaalaisten omistusosuuksia.

”Niin sanotusta repolonisaatiolaista on ollut puhetta, mutta aloite ei ole ottanut vielä tuulta alleen.”

Rajoitus rikkoisi räikeästi EU:n perusoikeuksia, kuten omaisuuden ja rahan vapaata liikkuvuutta. EU-oikeuden rikkominen ei ole estänyt Puolaa ennenkään, joten huoli on aiheellinen.

Kommentoi Facebookissa

voima
  • 11.2.2020
  • Kuvat Jussi Jääskeläinen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.