”Pike on Kongo! Pike on huutava ääni!” Näin huutaa ”Bulifleim” -kappaleessa Pastori Pike, joka afrorytmivaikutteisella musiikillaan nousemassa nopeasti Suomen eturivin räppäreiden joukkoon.
Räppäri kävelee itsevarmasti pilottitakissa ja Suomen leijona t-paidassa mustat lasit päässään. Heti ensi vilkaisulla on selvää, että Pastori Pike on cool – ehkä jopa Helsingin viilein räppäri, jos uskomme häntä itseään.
Hip hop -musiikissa viileyteen on liittynyt tunteiden viilentäminen ja kätkeminen ironian ja etääntymisen avulla. Tässä suhteessa Pike on kuitenkin kaikkea muuta kuin viileä. Pikemminkin hän on pyrkinyt muuttamaan tunneviileää miehisyyden kulttuuria.
Viileästä olemuksestaan huolimatta Pike puhuu haastatteluissa mieluiten lapsistaan, perheestään, ystävien tuesta ja omista tunteistaan. Kesällä 2019 Pete Parkkosen kanssa tehty hitti ”Itketään ja nauretaan” lähti liikkeelle loukkaavista nettikommenteista, jotka saivat räppärin itkemään.
”Mulla itsellä ei ollut ketään esikuvaa. Jos olisi, niin asiat olisi olleet paljon helpompia.
Tunteiden käsittely liittyy olennaisesti hänen itselleen asettamaansa tehtäväänsä ”pastorina”, jonka Pike näkee esikuvana ja sielunhoitajana olemisena. Räppäri on ottanut pastoriuden sydämelleen oman traumaattisen taustansa vuoksi: ”Mulla itsellä ei ollut ketään esikuvaa. Jos olisi, niin asiat olisi olleet paljon helpompia.”
Räppäri itse kertoo olevansa yksinkertaisesti ”kadulta”, jossa hän teki rötöksiä, kunnes koki herätyksen uskoon vuonna 2009. Seurakuntaelämän kautta avautui myös musiikkiura gospelräppiä tehneessä Pastorit (myöhemmin PSRT) -porukassa. Porukan hajotessa vuonna 2016 Pike siirtyi sooloartistiksi Tasoi Recordsille.
Yksi uran huippukohdista on ollut uudelleentulkinta Hoosianna-virrestä, joka soi tiheään Jouluradiossa vuonna 2019. Kappaleen musiikkivideossa avoimesti ja itsevarmasti liikkuva kongolaissyntyinen muusikko riimittelee Helsingin Johanneksen kirkossa suomea ja englantia sekoittavalla räppikielellä: ”Vaikka mun ympärillä on monta enemyä, otan iisiä ja nautin hedelmii”.
Suomen ja englannin sekoittamisen lisäksi Pikelle on tyypillistä laajemminkin eri maailmojen välillä liikkuminen. Hän ei suostu määrittelemään itseään täysin suomalaiseksi tai kongolaiseksikaan. Samoin hän on liikkunut urallaan notkeasti kirkkokonserttien ja elektronisen tanssimusiikin välillä. ”Mä olen vaan Pike”, hän toteaa useasti haastattelun aikana.
Radiosoittonsa myötä afroamerikkalaisen gospelin hengessä soiva Hoosianna päivitti käsityksiä suomalaisuudesta erityisesti vanhemmalle kristitylle yleisölle. Pike halusikin tietoisesti käsitellä kappaletta herkästi ja kertoo tajunneensa nopeasti, ettei Hoosiannasta voisi tehdä trap-henkistä bilerallia kirkkoon.
Kerta toisensa jälkeen Pike palaa puheessaan toiveeseen , että hän voisi poistaa ennakkoluuloja, joihin hän törmää päivittäin oman ulkonäkönsä vuoksi. Toisaalta hän on huomannut, että ennakkoluuloja kannattaa tunneviileyden sijasta haastaa avaamalla itseään ja tuomalla vilpittömästi omat tunteensa esille. Suurimpana unelmanaan hän toivoo nousevansa jonain päivänä Hartwall-areenalle täyden yleisön eteen ensimmäisenä tummaihoisena artistina Suomessa.
Kunnianhimoisten unelmien ohella Pike on jo luonut uutta suomalaista kulttuuria hyvin arkisesti, kuten esimerkiksi toimimalla joulupukkina: ”Tänä vuonna mä menin jengille kotiin joulupukkina niille, jotka eivät pysty tilaamaan pukkia tai ovat olleet liian myöhässä tilaamassa. Joulupukki kuuluu kaikille ja voi olla minkä värinen tahansa”. Sosiaalisessa mediassa kiertäneessä videossa Piken tekee sisääntulonsa joulupukkina elektronisen biitin kanssa, joka saa lapset sekomaan täysin ja tanssimaan pukin ympärillä.
Mä opetan vaan niitä luottamaan itseensä todella paljon.
Vaikka räp on usein hyvin sanallista ilmaisua, Piken musiikissa tunteita käsitellään usein jyrääviin rytmeihin lomittuvien äänteiden ja huutojen kautta. Puheessaan räppäri viittaa usein tähän puoleen musiikissaan hänen ”hulluutenaan” tai ”terapianaan”. Hulluus viittaa kappaleisiin toisaalta vapauttavana tanssimusiikkina ja räppärin energiaan esiintyjänä, mutta sen taustalla on synkempiäkin sävyjä.
Hulluuden takana on myös Piken oma tausta, jota saattaa olla mahdoton täysin sanoittaa, mutta myös kuuntelijoiden tuskalliset kokemukset, joita artisti on kuunnellut paljon: ”Jotkut avautuvat perheväkivallasta ja jotkut siitä, että niitä kiusataan koulussa. Välillä sitä kaikkea on vaikea käsittää”
Kaikenlaiset ihmiset ottavat Pikeen yhteyttä, mutta erityisesti ”junnuräppärit” ovat lähellä hänen sydäntään. ”Mutta mä en opeta ketään räppäämään. Mä opetan vaan niitä luottamaan itseensä todella paljon.” Omasta tuotannostaan Pikelle tärkeä biisi on ”Aito G”, jonka hän toivoo nostavan erityisesti tummaihoisten ”junnujen” itsetuntoa. Biisi kokosi ensi kertaa kuusi suomalaista mustaihoista räppäriä, Piken, Graciaksen, Kingfishin, Sebastian da Costan, Mustan Barbaarin ja Bilen, samaan kappaleeseen ja musiikkivideoon.
Seuraava askel Piken tarinassa on 3.4. ilmestynyt single ”Mitä pikemmin”, joka viimeaikaisten herkempien kappaleiden jälkeen menee artistin mukaan jälleen syvemmälle hänen ”hulluuteensa”. Kuuntelijoiden on lupa odottaa alitajunnan syövereistä nousevaa huutoa, mutta samalla myös vapauttavaa iloa ja energiaa.
Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa ja tekee tällä hetkellä kulttuuriantropologista tutkimusta kristitystä hip hop -kulttuurista Suomessa.
