Kaikki ovat erityisiä

Ranskalaiseen sosiaaliseen komediaan erikoistuneiden ohjaajien Éric Toledanon and Olivier Nakachen uuden elokuvan Erityiset keskiössä on parivaljakko Bruno ja Malik. He pyörittävät tiiviissä yhteistyössä sotealan kolmannen sektorin organisaatioita. Bruno on perustanut ympärivuorokautista hoitoa vaikeasti autistisille tarjoavan asumisyksikön. Malik kouluttaa vaikeista oloista tulevia nuoria sosiaalialan työntekijöiksi, jotka hoitavat myös Brunon suojatteja. 

Realistisella, huumorilla kevennetyllä otteella kerrotun tarinan hahmot ovat fiktiivisiä, mutta perustuvat todellisiin henkilöihin. Brunon hahmon takaa löytyy Stéphane Benhamou, joka on hoitanut Toledanon autismikirjolla olevaa perheenjäsentä. Malikin esikuvana on Daoud Tatou, jonka elokuvantekijät kohtasivat tehdessään lyhyt­elokuvaa autismin kirjoilla olevia auttavan järjestön varainhankintaa varten. Myös tarinan inspiraation lähteenä ovat todelliset tapahtumat.

Elokuvan alkuperäinen nimi Hors normes tarkoittaa epätavallista tai normien ulkopuolista. Sekä keskuskaksikko että heidän hoidokkinsa toimivat virallisen järjestelmän reuna-alueilla. Vaikeasti autistisen Josephin äiti kiteyttää perheiden aseman yhteiskunnassa: heitä ei ole muille olemassakaan. Laitoksessa Joseph, jota esittää itsekin autismin kirjolla oleva Benjamin Lesiueur,  lääkittiin passiivikseksi. Josephin äiti kertoo Brunon organisaation toimintaa tutkiville viranomaisille, että Brunon hoivissa ­Joseph muuttui, kun he löysivät jonkun joka näkee ja välittää.

Bruno ja Malik tekevät töitä sydämellään ja omistautuneina, mutta tässä piilee ongelma. Mitä yksittäiseltä ihmiseltä voi vaatia? Kuka ottaa kopin heistä, jotka putoavat kaikkien turvaverkkojen läpi? Brunolla ei ole omaa perhettä ja satunnaisilta sokkotreffeiltäkin hänet tullaan hakemaan hoitamaan työkriisiä. 

Hoitotyöntekijät ovat sankareita, mutta työhyvinvoinnista huolehtimista ei voi korvata kutsumuksen korostamisella. Elokuva kuvaa Ranskan järjestelmää ja tilannetta, mutta sotealan palkkakeskustelun keskellä asia pohdituttaa Suomessakin: Kuinka kestävää sosiaalipolitiikkaa on, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hoito on oman elämänsä uhraavien sankariauttajien tai järjestelmää vastusta­vien kapinallisten varassa? Pitäisikö valtiota vastuuttaa enemmän kolmannen sektorin sijaan?

Brunon ja Malikin organisaatioiden toiminta perustuu sydämeen ja uskoon. Tätä järjestelmä pitää riskinä. ”Kuka on vastuussa jos jotain tapahtuu?”, kysyy elokuva eikä vastaa omaan kysymykseensä. 

Elokuvan sairaalalääkäri on riippuvainen Brunon ja Malikin kaltaisista toimijoista, sillä hänelle ei taata riittäviä resursseja tehtävänsä täyteen hoitamiseen. Vaikeimpina pidetyt tapaukset putoavat järjestelmän ulkopuolelle. 

Elokuvan esittämät kysymykset voidaan esittää myös Suomessa: kuka on inhimillisen kohtelun, kohtaamisen, välittämisen arvoinen? Kuka saa parasta mahdollista hoitoa? Ja ennen kaikkea: kuka tulee nähdyksi?

Nähdyksi tuleminen, kohtaaminen, vuorovaikutus ja kommunikaatio nousevatkin elokuvan keskeisiksi teemoiksi. Miten toimia sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät sovi raameihin, eivät pysty noudattamaan sääntöjä, ovat normien ulko­puolella? 

Mainos (teksti jatkuu alla)

Vaikeasti autistiset edustavat ilmeisimmällä tasolla erityisyyttä ja marginaalia, he tulkitsevat sanoja eri tavoin ja kommunikoivat eri tavalla. Viestit eivät kuitenkaan aina välity neurotyypillisienkään välillä. Kommunikointiongelmat ovat arkipäivää ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. 

Lopulta kyse on läsnäolosta ja tulkinnasta. Bruno tulkitsee joidenkin suojattiensa väkivaltaisen käytöksen merkkinä turhautumisesta. Hän selittää tunteen, jolle ei ole sanoja purkautuvan aggressiona. tämä on kuitenkin vain tulkintaa, ”oikeasti emme tiedä”, hän toteaa. Ehkäpä epävarmuuden ja lopullisten selitysten puuttumisen ­hyväksyminen on avain aitoon inhimilliseen kanssakäymiseen ja läsnäoloon. 

Kohtaamista kaipaavat myös Malikin ohjattavina olevat nuoret, jotka saavat vaikeasti autististen kanssa työskennellessään kokemuksen yhteisöön kuulumisesta ja merkityksellisyydestä. Malik tarjoaa raameja, jotka heiltä ovat puuttuneet.

Erityisissä kukoistaa kaikenlainen moninaisuus. Pariisiin sijoittuvassa elokuvassa koko suurkaupungin kulttuurinen, uskonnollinen ja sosioekonominen kirjo on läsnä. Elokuva näyttää, että rajat on mahdollista ylittää ja yhteys löytää. 

Lopulta myös itseään vahingoittavan Valentinin suojakypärä, este hänen ja maailman välistä riisutaan: yhteys eri maailmojen välillä on mahdollinen. 

Marginaaliin työnnetyt pääsevät parrasvaloihin ja esiintymislavalle. Joseph seisoo valokeilassa kuin haastaen katsomaan itseään, olemaan näkyvä ja esillä. 

Elokuva kysyy, kenellä on oikeus näkyä ja kuulua, olla olemassa? Onko yhteiskunta se, jonka täytyy sopeutua eikä päinvastoin? Ja lopulta erityisiä olemme me kaikki.

 

Koulukinon ja Autismiliiton laatima oppimateriaali elokuvaan julkaistaan helmikuun aikana. 

www.koulukino.fi

Kommentoi Facebookissa

voima
  • 27.2.2020

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.