Euroopan komissio julkaisee maaliskuussa käytännön ohjeita Green Dealin eli Euroopan vihreän kehityksen ohjelman toteuttamiseen. Ohjelmalta odotetusta talouskasvusta on keskusteltu paljon julkisesti. Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) vertaa ympäristön hoitoa talouden hoitoon.
”Jos mokataan talouden hoidossa, tulee lama. Jos mokataan ympäristön hoidossa, tulee joukkotuho. Luonnolta on otettu velkaa, nyt se pitää maksaa takaisin!”
Ohjelman yleiset tavoitteet julkaistiin viime vuoden lopulla. Päätavoite on tehdä Euroopasta ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä. Esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjä pyritään vähentämään ja niiden talteenottoa lisäämään niin paljon, että laskennallinen päästöjen summa putoaa nollaan tai sen alle. Energiantuotantoon, maatalouteen, teollisuuteen ja liikenteeseen vaaditaan suuria muutoksia. Ohjelman mukaan tavoitellaan myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä, puhtaampaa ruoan tuotantoa ja siirtymistä resursseja säästävään kiertotalouteen.
Muutoksista odotetaan piristystä Euroopan taloudelle. Suunnitelmien mukaan muutosta ohjataan investoinneilla ja rajoituksilla. Taantuvien alojen ja alueiden taloudellisia menetyksiä kompensoidaan niille varatuista tukirahoista.
Talous muuttuu, kun sen mittaamista muutetaan.
Euroopan vihreän ohjelman investointiohjelma pyrkii mobilisoimaan muutokseen tuhat miljardia euroa. Osa rahoista sisältyy EU:n normaaliin budjettiin. Yksityisiä sijoittajia kannustetaan ympäristöystävällisempiin sijoituksiin uusilla mittareilla, jotka kuvaavat kohteen ilmastovaikutuksia.
Yleinen talouskasvun laskenta nojaa silti edelleen bruttokansantuotteeseen, jonka laskelmissa tulosta voidaan tehdä ympäristöä tuhoavilla tavoilla ja nimetä haitat ulkoisvaikutuksiksi, joita ei tarvitse ottaa huomioon.
”Talous muuttuu, kun sen mittaamista muutetaan. Tarvitaan rakentavan kasvun mittareita, joissa huomioidaan vaikutukset ympäristöön”, Pietikäinen toteaa.
Kattava poliittinen tuki ohjelmalle uupuu talouslupauksista huolimatta.
Komission kyselyn mukaan jopa 93 prosenttia EU-kansalaisista pitää ilmastonmuutosta vakavana ongelmana. Käytännössä kansalaisten vaatimuksia poliitikoille ohjaa selviytyminen omassa arjessa. Tämä näkyy esimerkiksi keltaliivien protesteissa Ranskassa, kun ilmastonmuutoksen torjuntaan tarkoitettu polttoaineveron korotus laukaisi protestiaallon yleistä ihmisten arkea kurjistavaa politiikkaa vastaan. Äärioikeistolaiset puolueet ympäri Euroopan vähättelevät ihmisten tekojen vaikutuksia biosfäärin muutoksiin ja vastustavat ilmastotoimia.
”Sosiaalipolitiikkaa tehdään Unionissa kansallisella tasolla. Tarvitaan keskustelua perustulosta ja minimipalkoista”, Pietikäinen kannustaa.
Hän ymmärtää poliittista kitkaa: “Jos kokee oman elämän olevan uhattuna, on helpompi uskoa valheseireenejä, jotka sanovat ettei mitään tarvitse tehdä. Mutta ilmastonmuutos on fakta, joka koskettaa kaikkia poliittisesta kannasta riippumatta.”
Kansallisella tasolla ei aina olla valmiita vaadittuihin muutoksiin. Esimerkiksi energiantuotannossa Suomi ei haluaisi luopua turpeestaan eikä Puola hiilen poltosta.
Kokenut poliitikko neuvoo kansalaisia vaatimaan edustajiltaan parempaa ympäristöpolitiikkaa.
”Ei kannata jäädä jumiin yhteen asiaan kuten lento- tai lihaveroon, vaan katsoa kokonaisuutta. Kansalaisyhteiskunnan ja tieteentekijöiden pitäisi yhdessä luoda lista esimerkiksi kymmenestä tärkeimmästä ilmastotoimesta ja vaatia niitä poliitikoilta: Miten aiotte ratkaista tämän asian? Mitä konkreettista tulette tekemään?”
Tarvitaan keskustelua perustulosta ja minimipalkoista.
Paremman teknologian käyttöön ottaminen on keskeinen osa muutosta. Tarkoitus on saada tukien ja rajoitusten avulla ympäristöä säästävimmät vaihtoehdot sekä kuluttajille että tuottajille kannattavimmiksi.
”Esimerkiksi rakentamisessa tehokkaimmat rakennustavat vaativat vain kymmenesosan materiaaleista tehottomimpiin verrattuna, mutta nyt niitä pidetään liian kalliina”, Pietikäinen sanoo.
Kaikkea kaivattua tekniikkaa ei kuitenkaan ole olemassa. Erityisesti EU panostaa vetyteknologian, uusiutuvien energianlähteiden, energian varastoinnin sekä hiilen keräämisen ja varastoinnin tutkimukseen.
Tekniikan historian tutkija Janne Korhonen varoittaa blogissaan, että teknisen kehityksen ei voida odottaa ratkaisevan ympäristökatastrofia, sillä ”mikään määrä tarvetta ei mitenkään välttämättä johda tekniseen ratkaisuun”.
Tutkija muistuttaa, että ”kuulemme kyllä monesti siitä, miten jokin niukkuus tai rajoite ylitetään teknologialla, mutta emme kuule niistä paljon tyypillisemmistä tapauksista, joissa näin ei käy”.
Monet tutkijat ja järjestöt ovat julkaisseet omia vastaavia kehitysohjelmiaan. Niihin verrattuna EU:n Green Deal on maltillinen. Se pyrkii olemassaolevien taloudellisten ja kulttuuristen rakenteiden säilyttämiseen. Esimerkiksi suomalaisen Bios-tutkimusyksikön Ekologisen jälleenrakennuksen ohjelman mukaan “kohtaamassamme murroksessa vaaditaan tuotantorakenteiden muutoksen lisäksi laajamittaisia ja syvällisiä yksilö- ja yhteisötason käyttäytymisen muutoksia”.
Kansalaisjärjestöjen yhteenliittymän kesällä julkaisema The Green New Deal for Europe: a blueprint for Europe’s just transition -ohjelma lähtee siitä, että talous ja ekosysteemit ovat kietoutuneet tiiviisti toisiinsa ja siksi talousjärjestelmän muutos on välttämätön ekologisen muutoksen aikaansaamiseksi: Parlamentaarisen sääntelyn ulottumattomissa olevien ylikansallisten yritysten toiminta täytyy saattaa takaisin demokraattisesti säädettyjen lakien alaiseksi. Ympäristötuhoa tuottavasta finanssikapitalismista täytyy siirtyä järjestelmään, joka kohentaa ympäristöä sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.
Lisää aiheesta: EU:n Talouskuri kahlitsee ilmastopolitiikan
