Islamilainen maailma on jakaantunut sunneihin ja šiioihin. Katkeraa kiistaa on käyty siitä, ketkä ovat profeetta Muhammedin laillisia seuraajia ja uskonnollisia johtajia.
Vuonna 1501 Safavidi-hallitsijasuvun perustaja Ismail I julisti šiialaisuuden valtakuntansa uskoksi. Safavidien turkinkielinen dynastia perusti Iranin valtion šiialaisuuden ympärille.
Šiialaisuus on edelleenkin Iranin islamilaisen tasavallan perusta, ja 95 prosenttia iranilaisista on šiialaisia. He muodostavat jopa 40 prosenttia maailman šiialaisista. Šiiat ovat enemmistönä myös Irakissa ja Bahrainissa.
Merkittäviä šiiavähemmistöjä on Libanonissa, Jemenissä, Kuwaitissa, Saudi-Arabiassa, Egyptissä, Afganistanissa, Pakistanissa, Intiassa ja Itä-Afrikassa.
Sunnimuslimit ovat kuitenkin maailmassa ehdoton enemmistö: 80–90 prosenttia muslimeista on sunnalaisia.
Sunnien ja šiialaisten riidat ovat vanhaa perua. Kun profeetta Muhammed kuoli vuonna 623, muslimit päättivät uskonnollisista johtajista aluksi sopuisasti. Kun neljättä jumalan lähettilästä eli kalifia valittiin, tuli riita.
Suurin osa valitsijoista kannatti Muhammedin ystävää Abu Bakria, vähemmistö Muhammedin serkkua Alia. Alin kannattajista tuli šiialaisia.
700-luvulla abbasidien dynastia Bagdadissa syrjäytti Alin kannattajat ja šiialaisuudesta tuli merkittävä poliittinen suuntaus. Seuraavina vuosisatoina sunnalaiset alkoivat julkaista kirjallisuutta, jossa šiialaisuus esitettiin harhaoppina.
Šiialaisten mielestä jumalallinen elementti periytyy vain Muhammedin sukulaisten kautta ja Alin jälkeläiset ovat oikeita uskonnollisia johtajia, imaameja. Iranin šiialaisuuden mukaan Alia seurasi 12 tällaista imaamia.
Viimeisen, 12. imaamin Muhammed al-Mahdin väitetään kätkeytyneen vuonna 874. Hänen uskotaan ilmestyvän aikojen lopulla pelastamaan maailman messianisena hahmona, Mahdina.
Koska Iran on turkkilaisten, arabien, sunnien ja kristittyjen ympäröimä, se on pyrkinyt säilyttämään vaikutusvaltansa Irania ympäröivillä puskurialueilla Tigrisin itärannalla, Kaukasuksella, Kaspianmerellä, Turkmenistanissa, Heratin ja Helmandin maakunnissa Afganistanissa sekä Persianlahdella.
Kun Irak hyökkäsi vuonna 1980 Iraniin, Iran etsi liittolaisia hajanaisilta alueilta, jota kansoittivat etniset tai šiialaiset vähemmistöt. Armenialaiset, Afganistanin persiankieliset tadžikit ja jopa Irakin kurdit ovat osa tätä verkostoa.
Libanonin voimakas šiiayhteisö on jo vuosisatoja pitänyt läheistä yhteyttä Iraniin.
Šiialaisverkoston merkitys on kasvanut Saudi-Arabian kanssa käydyn kilpailun kärjistyessä. Saudi-Arabia on levoton Iranin uudesta vaikutusvallasta.
Iranilaisten mielestä puolestaan Saudi-Arabia on ylimielinen monarkia, joka on hyötynyt Iranin syrjäyttämisestä. Iranilaiset ajattelevat saudien rakentaneen taloudellisen ja poliittisen imperiumin ja näin pakottaneet koko arabimaailman omaksumaan näkemyksensä.
Saudi-Arabian johtaman liittoutuman hyökkäys Jemeniin vuonna 2015 on aiheuttanut valtavan inhimillisen katastrofin. Jemenin huthi-kapinalliset ovat Saudi-Arabiaa vastustavia šiialaisia. Saudi-Arabia perustelee sodan syttymistä sillä, että se haluaa taistella Iranin vaikutusvaltaa vastaan, koska Iranin väitetään tukeva huthi-kapinallisia.
Lisää aiheesta Le Monde diplomatiquen artikkelissa Šiialaisen maailman suurvalta 2/2018.
Artikkeli ja kartta julkaistaan yhteistyössä Suomen Le Monde diplomatiquen kanssa. Lehti ilmestyy 18 eri kielellä ja eri editioita on 29. Suomen Le Monde diplomatique on ilmestynyt vuodesta 2007. Ari Turunen on Suomen painoksen päätoimittaja.
