Bloggaajien ja vlogaajien eli videobloggaajien valta mielipidevaikuttajina kasvaa jatkuvasti, mutta journalistiliiton jäseninä heitä on vasta muutama. Kun toimittajat ovat sitoutuneet alakohtaisiin journalistin ohjeisiin, niin blogi ja vlogi -maailmassa tiedonvälitystä koskevia standardeja ei ole. Lopulta viestin vastaanottaja joutuu itse harkitsemaan ovatko kerrotut tiedot totta vai tekijöidensä olettamuksia – tai tuotemainontaa.
Vuonna 2016 Journalistiliiton jäsenkriteeriä laajennettiin siten, että jäseneksi voivat liittyä muutkin kuin journalistit, jos hakija saa säännölliset tulot sisällöntuottamisesta.
Kolmekymppisen matkabloggaajan Veera Papinojan mukaan faktantarkastus blogitekstejä kirjoittaessa ei ole aina helppoa.
”Etsin kuitenkin parhaani mukaan tietoa netistä useammista lähteistä. Suurin osa kirjoittamistani aiheista on matkakohde-esittelyjä, joihin etsin tietoa kohteen omilta verkkosivuilta ja muista blogeista. Blogien sisältämät tiedot tuplatsekkaan aina myös muista lähteistä”, Veera Bianca -blogia pitävä Papinoja sanoo.
Omaa nimeään kantavaa lifestyle-blogia päivittävä Tiia Koivusalo, 51, pyrkii myös varmistamaan tekstiensä faktat. Hän tarkistaa tiedot joko yritykseltä, jonka tuotteesta kirjoittaa, tai tutustumalla useampaan Googlen hakutulokseen.
”Jos kirjoitan mututuntumalla, kerron lukijoille, etten ole asiasta varma, ja kysyn, onko heillä aiheesta parempaa tietoa. Blogi on mahtavan yhteisöllinen!”
Suositut bloggaajat saavat yrityksiltä usein maksutta tuotteita, joita he sitten esittelevät blogissaan ja somekanavillaan ja saavat tästä myös välillä rahallisen korvauksen. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on laatinut bloggaajille ohjeet markkinoinnin merkitsemiseen. Sekä Papinoja että Koivusalo merkitsevät maksetut keikat ”kaupallinen yhteistyö” -fraasilla ja kertovat, jos ovat saaneet tuotteita ilmaiseksi.
Kaikki somevaikuttajat eivät esittele tuotteita. Michael Ikola, 26, kertoo YouTube-kanavallaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioista.
”Kerron videoilla omista mielipiteistäni ja kokemuksistani transsukupuolisena ja aseksuaalina, mutta etsin myös lisätietoa blogeista, lehtijutuista, uutisista, kirjoista ja verkkosivuilta. Jos aiheesta ei löydy hyvin perusteltua tutkimustietoa, keskustelen muiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistön edustajien kanssa heidän kokemuksistaan”, Ikola kertoo AceMike-videokanavastaan ja jatkaa:
”En varmaan aina huomaa tai muista kertoa kaikkia faktoja videoillani. Tehtäväni onkin innostaa ihmisiä ottamaan asioista lisää selvää myös muualta.”
Apu-lehden verkkosivuilla yhteiskunnallista Uuninpankkopoika-blogia kirjoittava Saku Timonen, 62, kertoo aina tarkistavansa tekstiensä faktat.
”Juridiikan osalta se on tietenkin näin juristille helppoa. Muista asioista etsin tietoa muualta, esimerkiksi Valtioneuvoston nettisivuilta ja muista lehdistä vertailemalla.”
Vihaiset kommentit ja kiusaamisen kohteeksi joutuminen ovat monelle julkisuudessa näkyvälle väistämätön osa työtä. Toimittajalla on yleensä tukenaan muu toimitus ja päätoimittaja, mutta bloggaaja tai vloggaaja jää usein yksin vastaamaan kiukkuisiin viesteihin.
Ikolan vlogi-työssä haastavat kommentit ovat tuttuja. Usein katsojat haastavat Ikolan kokemusta transsukupuolisuudesta tai vähättelevät aseksuaalisuutta.
”Halusin aluksi, että kaikki kommentit näkyvät videoideni alla, mutta nykyisin piilotan vihakommentit. Niitä jättävät eivät yleensä halua keskustella vaan provosoida, joten heidän kanssaan keskustelun yrittäminen on kuin puhuisi seinälle. Netissä on toki välillä vaikea tulkita, onko kommentti provosoiva vai sittenkin vain uteliaan tai hämmentyneen tietämätön”, Ikola kertoo.
Termit ja tieto seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä kehittyvät jatkuvasti, joten Ikola myös piilottaa videoitaan, joiden asiasisältö on sittemmin vanhentunut.
”En tosin tiedä, onko tämä paras tapa vai ei. Kaipaisin taustatukea siitä, miten kannattaa toimia vanhentuneiden videoiden kanssa.”
Myös faktojen tarkistaminen ja videoiden alusta loppuun tekeminen yksin on hänestä välillä raskasta.
Papinoja puolestaan muistelee kaivanneensa toimitusyhteisön tukea ja apua vain, kun kirjoitti lentomatkailun päästöistä. Matkailualan opinnoissaan hän erikoistui ilmailualaan ja on työskennellyt lentoyhtiöiden palveluksessa, mutta pelkäsi silti kirjoittavansa postaukseen virheellistä tietoa, ”koska aiheesta on niin paljon ristiriitaisia tutkimuksia”.
Saku Timonen kertoo tottuneensa siihen, että toimii yksin. Työtä helpottaa se, että Apu-lehti moderoi lukijoiden kommentteja sosiaalisessa mediassa. Toisaalta myös monet lukijat puolustavat häntä, jos blogi saa aggressiivista palautetta. Timonen on myös saanut Apun päätoimittajalta Marja Aarnipurolta tukea ”aina pyytäessään ja pyytämättäkin”.
”Esimerkiksi joulukuussa 2017 aktiivimallikeskustelun ollessa kuumimmillaan erään puolueen puoluetoimisto rupesi kyselemään Twitterissä, miksi näin hallituksenvastaista bloggaajaa pidetään lehdessä ja hänelle vielä maksetaan. Päätoimittaja tarttui asiaan heti ja tiukasti Twitterissä.”
Tiia Koivusalo on bloggaajana kohdannut kiusaamista verkossa, vaikka kommentit ovat pääasiallisesti positiivisia. Viimeksi vuodenvaihteessa joku laati hänen nimellään ja kuvallaan feikkiprofiiliin nettitreffipalveluun.
”Olen kokenut ajojahdin omaista vainoa, jossa kiusaaminen on jokapäiväistä. Kun en julkaise blogiini jätettyjä ilkeitä kommentteja, kiusaajat siirtyvät haukkumaan minua yleiselle palstalle. Olen kuitenkin saanut perheeltä, ystäviltä ja bloggaajaystäviltä vankkumattoman tuen kiusaamisia vastaan. En ole joutunut somemyrskyyn niin, että olisin mokannut pahasti blogissa ja ihmiset olisivat siksi hyökänneet minua vastaan.”
Kun Koivusalo on julkisesti kirjoittanut kohtaamastaan nettikiusaamisesta, hän on saanut monilta tuntemattomilta ihmisiltä empaattisia viestejä.
Kuva: Pauliina Sojakka
