Filosofi Teppo Eskelisen mukaan demokratiaan suhtaudutaan kuin perintökalleuteen, jonka naarmuuntumisesta ollaan huolissaan, mutta jota ei koskaan uskalleta ottaa kaapista. Demokratian kehittäminen on vasta lähtökuopissa.
Demokratia ei ole valmis vaan sen tulisi yhä elävöittää yhteiskunnallista mielikuvitustamme.
Filosofina, yhteiskuntatietelijänä ja kansalaisaktivistina tunnettu Teppo Eskelinen on jo vuosia tutkinut demokratiaa. Hänen uusin kirjansa Demokratia utopiana ja sen vastavoimat (Vastapaino, 2019) tutkii paitsi nykydemokratian tilaa, niin myös esittää radikaalidemokraattisen ajatuksen demokratiasta utopiana.
Eskelisen mielestä demokratiaa erehdytään usein luulemaan valmiiksi instituutioksi. Sitä meidän sitten tulisi puolustaa arvaamattomilta populisteilta ja muilta ulkoisilta uhilta. Uhka demokratialle ei kuitenkaan tule ainoastaan vanhanaikaisen sotilasvallankaappauksen muodossa, vaan pikemminkin kansanvaltaa uhkaavat yhteiskuntamme demokratiaa rajaavat sisäiset tekijät.
”Demokratiaa vaalitaan jatkuvasti symbolina, tyhjänä instituutiona joka halutaan rajata mahdollisimman tehokkaasti, koska kansalta pelätään tulevan huonoja päätöksiä”, Eskelinen väittää.
Tämä rajaaminen näkyi 2015 kesällä Kreikan hallitusneuvotteluissa. Tuolloin Eskelinen kirjoitti kirjansa ensimmäiset tiedostot. Vasemmistolainen Syriza-puolue oli tuolloin neuvottelemassa hallituksen kokoonpanosta ja linjauksista, mutta Euroopan johtajat tekivät kaikkensa mitätöidäkseen Kreikan demokraattisten vaalien tuloksen. Tämä tilanne johti Eskelisen pohtimaan ristiriitaa demokratian symbolisen arvostuksen ja demokratian rajaamispyrkimysten välillä.
”Demokratiaan suhtaudutaan kuin perintökalleuteen, jonka naarmuuntumisesta ollaan huolissaan, mutta jota ei koskaan uskalleta ottaa kaapista”, Eskelinen vertaa.
”Demokratia utopiana merkitsee radikaalia tasa-arvon ideaa, joissa jokaisen äänellä on tasavertainen vaikutus yhteiskunnalliseen
todellisuuteen.”
Vuotta ennen Kreikan hallitusneuvotteluja Eskelinen oli päättänyt työnsä ajatuspaja Vasemmistofoorumin toiminnanjohtajana. Tuolloin oli yleistä puhe ”demokratiapolitiikasta”. Demokratiasta puhuttiin kyllä valtavasti, mutta ei missään tullut esille, kuinka demokraattinen politiikka käytännössä vaikuttaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Toisin sanoen äänestämistä pidetään tärkeänä, mutta esimerkiksi useimmat taloudellisen elämän alueet on rajattu kokonaan demokratian ulkopuolelle. Tämä on merkittävä rajaus, joka estää tahtotilojen todellisen vaikutuksen tähän tärkeään yhteiskunnallisen elämän alueeseen.
Demokratiaa rajataan yhteiskunnassamme jatkuvasti ja näitä rajauksia lukitaan Eskelisen mukaan paitsi erilaisin lainsäädännöllisin ja institutionaalisin keinoin, niin myös ideologisella ja maailmankuvallisella tasolla. Lukitseminen tarkoittaa sitä, että tietyt teemat suljetaan demokraattisen politiikan ulkopuolelle, eikä niitä edes kyetä ajattelemaan poliittisesti.
Eskelisen mukaan on erotettava toisistaan sanktioiva lukitseminen sekä psykologisiin mekanismeihin ja maailmankuvaan liittyvä lukitseminen. Sanktioiva lukitseminen tarkoittaa mm. lainsäädäntöön, direktiiveihin ja ohjeistuksiin liittyvää politiikan ulkopuolelle sulkemista. On aivan eri asia puhua ääneen lausutuista säännöistä, jotka rajaavat politiikkaa, kuin sellaisista ideologisista tekijöistä, joiden lukitsemisvaikutus on sääntöjä hienovaraisempaa. Esimerkiksi euroalueeseen liittyy erilaisia talouskurimekanismeja ja myös kansainvälisessä kaupassa tietyt toimijat tekevät kaikkensa estääkseen maiden lainsäädännön liikkumatilaa. Kuitenkin myös maailmankatsomukselliset, psykologiset ja poliittiseen agendaan liittyvät seikat rajaavat demokratian nykymuotoonsa.
Tätä jälkimmäistä tapaa jähmettää kansanvaltaista politiikkaa Eskelinen pitääkin paljon haastavampana vastustaa. Maailmankatsomuksellinen demokraattisen politiikan lukitseminen tapahtuu pitkälti jo ihmiskuvan tasolla. Liberaalille maailmankuvalle sekä siitä seuraavalle politiikkakäsitykselle, on usein pidetty tyypillisenä atomistista ihmiskuvaa. Tämän näkemyksen mukaan ihmisiä voidaan virheellisesti tarkastella kulttuuristaan ja yhteiskunnastaan irrallisena yksilönä, jonka arvojen mukana myös politiikan katsotaan toimivan.
Tämä politiikkakäsitys näkyy Eskelisen mukaan myös internetissä suosituissa poliittisissa kompasseissa, jossa ihmisiä ja asioita sijoitetaan koordinaatiston poliittiseen nelikenttään. ”Ajatellaan, että politiikkaa voidaan kuvata staattisena koordinaatistona, mihin ihmiset sitten asetellaan toisistaan irrallisina pisteinä”. Samalla tämä vahvistaa käsitystä siitä, että politiikassa olisi kysymys vain yksilöistä ja heidän mielihaluistaan tai heidän valinnoistaan valmiilla kaksiulotteisella tasolla. Näkemyksessä politiikka mustavalkoistuu siten, että nelikentän horisontaalinen viiva kertoo yksilön vasemmistolaisuuden tai oikeistolaisuuden asteen, ja vertikaalinen viiva on esitys yksilön arvoliberalismista tai arvojen konservatiivisuudesta.
”Äänestämistä pidetään tärkeänä,
mutta esimerkiksi useimmat taloudellisen elämän alueet on rajattu kokonaan demokratian ulkopuolelle.”
Demokratia edellyttää kuitenkin Eskelisen mukaan kollektiivisempaa lähestymistapaa. Todellinen kansanvalta edellyttää yhdessä kuvittelemisen taitoa. Demokratian elävyys vaatii kykyä kollektiiviseen vaihtoehtojen kuvittelemiseen ja näiden vaihtoehtojen tavoittelemiseen. Tarvitaan utopioita. Ne eroavat arvoista siinä, että toisin kuin arvopuhe, utopiat eivät ole yksilöllisten mieltymysten ilmaisuja vaan pikemminkin jaettuja, kollektiivisia maailman muuttamisen projekteja. Utopioissa on myös se ero arvopuheeseen, että utopioiden avulla ihmiset kiinnittyvät johonkin yhteiskunnallista todellisuuttamme koskevaan kertomusperinteeseen. Utopioiden avulla ihmiset, kuten Eskelinen kuvailee, ”organisoituvat etsiäkseen toisenlaisia todellisuuksia”.
Kun Eskelinen puhuu utopioista demokratian yhteydessä, hänellä on mielessään kaksi toisiinsa linkittyvää näkemystä. Toisaalta demokratia voidaan nähdä utopiana silloin, kun kansanvallan idea otetaan vakavasti ja ulotetaan koskemaan myös niitä yhteiselämän alueita, joihin nykymaailmassa demokratia ei ulotu. Demokratia utopiana merkitsee radikaalia tasa-arvon ideaa, joissa jokaisen äänellä on tasavertainen vaikutus yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Vaikka tavoitteena täysi kansanvalta tasa-arvon tilana onkin vaikea saavuttaa, ei se ole syy olla Eskelisen mukaan pyrkimättä kohti tätä tavoitetta. Vaikka demokraattiselle tahtotilalle pelätään nykytilanteessa antaa valtaa, on sen kuitenkin oltava päämääränä.
Toisaalta demokratiaa voidaan pitää myös jonkinlaisena ”metautopiana”, tilana jossa erilaisten kollektiivisten tavoitteiden, toisin sanoen utopioiden, voidaan nähdä kilpailevan ja kamppailevan toistensa kanssa. Aktiivisessa kansanvallassa eivät kilpaile abstraktien yksilöiden kantamat arvot vaan kollektiivisesti jaetut utopiat.
Demokratialle on välttämätöntä erilaisten utopioiden ja maailmankatsomusten runsaus, koska se pitää kulttuurisen todellisuutemme avoinna eikä lukitse sitä mihinkään yhteen maailmanselitykseen.
Kirjoittaja ja haastateltava työskentelevät molemmat tutkijoina Jyväskylän yliopiston Utopia metodina -tutkimushankkeessa.
