Selvin päin! 10 mocktailia talven juhliin

Juomien sekoittamisen ammattilaiset, Jenni Elkelä ravintola VENNiltä ja Henri Halonen cocktailbaari Goldfishistä, esittelevät listojensa tarjontaa. Kolmen hengen testiryhmä koemaistoi ammattilaisten rakentamat mocktailit. Lisäksi vuoden 2019 ilman alkoholia elänyt taiteilija Emmi Valve antaa maistuvimmat juomavinkkinsä. Esittelemme myös valekaljan, jonka saa baarissa kuin baarissa.

Monessa juomassa käytetään sokerilientä tai itse valmistettua siirappia. Sokeriliemi valmistetaan kiehauttamalla vettä ja sokeria varovasti kattilassa miedolla lämmöllä kunnes sokeri on täysin liuennut. Mukaan voidaan sekoittaa mausteita. Siirappi tehdään vastaavasti kiehauttamalla, aineksina voi olla esimerkiksi hunajaa ja mehua. Valmis liemi jäähdytetään ennen käyttöä.

VENNin liikeideapäällikkö Jenni Elkelä neuvoo aloittamaan alkoholittomien drinkkien rakentamisen itse kunkin suosikkihedelmistä ja -marjoista. Juomien ainesosien määrien parhaat suhteet löytyvät testaamalla ja maistamalla.

Mittoina voi käyttää teelusikkaa ja snapsilasia. Teelusikallinen vastaa noin 1,5 senttilitraa ja snapsilasillinen neljää senttilitraa. Sekoittamiseen voi käyttää shakerina tyhjää kannellista purkkia.

VENNin ja Goldfishin juomalistat vaihtuvat puolivuosittain. VENNillä talvella tarjolla ovat mocktailit Hallamarja ja Omenavarkaissa. Kesäisen Huvipuistonkin saa erikseen pyytämällä, jos aineksia vielä on.

Omenavarkaissa

omenalohkoja

puolikas lime lohkoina

8 cl omenamehua

2 cl inkiväärisiirappia

8 cl alkoholitonta inkivääriolutta (fever-tree gingerbeer) 

Kiehauta sokerisiirappiin inkiväärinpaloja maun mukaan, siivilöi ja anna jäähtyä. Murskaa lime ja omenalohkot lasin pohjalle, mittaa lasiin ainekset ja lisää jäät, sekoita lusikalla voimakkaasti. Koristele omenalohkoilla.   

“Kirpeä ja makea. Voisi olla mojito.” 

“Raikas, raksuu kivasti hampaissa.”

“Kirpeä, hyvää inkivääri, mutta tunkkaisen muovinen jälkimaku.” 

Hallamarja

2 cl sokerilientä

2 cl puolukkamehutiivistettlä

2 cl mustikkakeittoa

kivennäisvettä

jäitä 

tuoretta timjamia

Murskaa kevyesti 1 timjamin oksa lasin pohjalle. Kaada lasiin puolukkamehutiivistettä laimentamattomana, mustikkakeittoa ja sokerilientä. Lisää jäät ja kivennäisvesi, sekoita lusikalla. Koristele tuoreella timjamilla.

Raadin kommentit:

“Yrttinen ja puolukkainen. Raikas ja mielenkiintoinen maku.” 

“Drinkkimäinen, vahva, täyteläinen.” 

“Koostumukseltaan raskas, vähän tylsä.” 

Huvipuisto

4 cl vadelmapyrettä (esimerkiksi 5-10 pakastevadelmaa)

4cl karpalomehua

1 cl acavesiirappia

popcornia (muutama, kevyesti suolattuja)

spritea 

jäitä

Koristeeksi popcornia ja vadelmaa. 

Agavesiirapin voi tarvittaessa korvata sokeriliemellä. 

Laita vadelma, agavesiirappi, karpalomehu ja popcorn shakeriin jäiden kanssa ja ravista. Kaada lasiin, pidennä spritellä oman maun mukaan ja koristele popcornilla ja vadelmilla.

Raadin kommentit:

“Vadelmainen ja pehmeä, mutta mehumainen, ei tunnu drinkiltä.” 

“Häivähdys popcornia tuo jännää suolaisuutta.” 

“Alussa viehättävän vahva vadelma, mutta jälkimaku vetinen.” 

tähdet 3,5

Goldfishin listalta saa alkoholittomina Black Pantherin, Feel The Beatin ja sitä muistuttavan Porkkana-mandariinin. Juomissa käytettiIn mausteena myös alkoholitonta tislettä, seedlipiä, jota saa toistaiseksi vain ravintolakäyttöön

Sitruuna-salmiakki (Black Panther)

sokerilientä

alkoholitonta salmiakkikossua

jäitä

sitruunalohkoja

minttua

Täytä lasi puoliksi sokeriliemellä ja puoliksi alkoholittomalla salmiakkikossulla. Koristele isolla jääpalalla, sitruunan lohkoilla ja tuoreella mintulla. 

Raadin kommentit:

“Tulee hyvällä tavalla teinifiilis. Tosi hyvä maku ja tyylikäs ulkoasu. Nyt juhlat alkavat!” “Makea, pirteä, iloinen.”

“Tumma. Maistuu ennen kaikkea salmiakkikossulta.”

Tähdet: 3,5 

Punajuuri-hunaja (Feel The Beat)

hunajaa 

punajuurimehua

sitruunamehua

jääpaloja  

mausteita

Kuumenna hunaja ja punajuurimehu hellalla siirapiksi suhteessa kumpaakin yhtä paljon. Anna jäähtyä. Sekoita lasiin tai boolimaljaan puolet siirappia ja puolet sitruunamehua sekä jäitä. Lisää halutessasi esimerkiksi neilikkaa, kanelia tai muuta jouluista maustetta. 

Raadin kommentit:

“Kiva, kun on jotain näin erilaista, sillä drinkin ei yleensä odota maistuvan punajuurelta. Aikuiseen makuun! Itse en tosin niin pidä vahvasta punajuuren mausta.”

“Entisaikojen tunnelmaa. Tulee mieleen syksy ja sadonkorjuujuhlat.” 

“Jouluinen ja venäläinen, kuin borssikeitto. Drinkki sopisi hyvin vuohenjuuston kanssa.” 

Tähdet: 2,5

Porkkana-mandariini

sokeria 

laakerinlehteä 

mandariinia 

porkkanamehua

jääpaloja 

Kiehauta kattilassa veden kanssa siirapiksi sokeri, laakerinlehdet ja mandariinit. Anna hautua. Viilennä kattila ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa. Sekoita lasiin puolet siirappia siivilöitynä, puolet porkkanamehua ja lisäksi jäitä. 

Raadin kommentit:

“Jännä, mausteinen, ruokaisa.” 

“Yrttinen ja porkkanainen. Aluksi maistuvat yrtit, sitten porkkana ja loppumakuna on mandariini. Drinkki tarjoaa hyveellisyyttä paheellisen juhlakauden keskellä: nyt aloitetaan terveellinen elämä!” 

“Jouluisa, tulee mieleen porkkanalaatikko.” 

Tähdet: 3 

Taiteilija Emmi Valve harrastaa mocktailien tekemistä. Nämä drinkit hän neuvoo helpoiksi aloittelijoille:

Virgin Kir Royal

Mustaherukkamehutiivistettä

alkoholitonta samppanjaa

Kaada samppanjalasiin mustaherukkamehutiivistettä noin 2 senttimetriä ja päälle alkoholitonta samppanjaa.

Kookos & lime

1 dl kookosmaitoa

puolikkaan limen mehu

jäitä

sitruunalimonadia

Sekoita jäiden kanssa shakerissa kookosmaito ja limen mehu. Kaada korkeaan lasiin, ja täytä lasi sitruunalimonadilla.

Mango & chili

2 dl mangomehua

1 rkl vahvaa inkiväärimehua

5–10 tippaa tabascoa

ripaus kanelia

Sekoita kaikki ainekset shakerissa, kaada laseihin.

Tämän saa kaikkialla! Valekaljaa ei vielä kaikkialla tunneta nimeltä, mutta drinkin voi tilata reseptillään: “omenamehu soodavedellä, puolet ja puolet”. Usein saatavilla myös appelsiini- ja karpaloversioina.

Valekalja

omenamehua

sooda- tai kivennäisvettä

Kaada omenamehua lasin puoliväliin ja täytä lasi kuplivalla vedellä. Tarjoile jäiden kanssa tai ilman.

Kommentoi Facebookissa

Nauti tyhjyydestä laatikko
voima
  • 20.12.2019
  • Kuvat Hanna Linnove

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.