”Mitä enemmän kulutamme, sitä enemmän olemme tekemisissä jätteen kanssa. Jos emme kiinnitä huomiota elämäntapaamme määrittävään ylikulutukseen, jäävät visiot jätteettömästä yhteiskunnasta ainoastaan teknokraattiseksi haihatteluksi”, professori Jarno Valkonen toteaa.
Lapin yliopistossa toimiva Valkonen on erikoistunut ympäristösosiologiaan ja hän on yksi äskettäin julkaistun Tervetuloa jäteyhteiskuntaan! -kirjan (Vastapaino 2019) kirjoittajista. Jätteen tutkimisesta Valkonen kiinnostui luettuaan erään uutisen kymmenen vuotta sitten. Uutisessa kerrottiin paikkakunnasta, jossa piti nostaa jätehuoltomaksuja, koska jätteen määrä kunnassa oli yllättäen vähentynyt. Se herätti hänessä ristiriitaisia ajatuksia.
”Uutinen laittoi pohtimaan, että eikö juuri tavoitteessa, siis jätemäärien vähentämisessä, oltu onnistuttu. Miten on päädytty tilanteeseen, jossa ongelmaksi ilmoitetaan jätemäärän vähentyminen? Tai mitä jäte lopulta on tai mitä se voisi olla, olivat kysymyksiä, joita uutinen minussa tutkijana herätti.”
Tervetuloa jäteyhteiskuntaan! -kirja rakentuu edellisten kaltaisten kysymysten ympärille. Kirjan keskeisin viesti on yksiselitteinen: elämme yhdessä jätteiden kanssa.
”Jätteiden syntymistä ei voida täysin estää eikä moninaisen ylimäärän erilaisia vaikutuksia hallita jäännöksettä”, kirjassa todetaan.
Vuonna 2017 Suomessa yhdyskuntajätteiden kokonaismäärä oli tilastokeskuksen mukaan 2 811 589 tonnia. Jätettä poltetaan Suomessa yhden päivän aikana 800 rekallista. Loput jätteistä kuljetetaan poltettavaksi Ruotsiin tai Viroon.
Mitä jäte sitten lopulta on? Entä miten nykyinen elämänmuotomme kietoutuu jätteen ympärille?
”Jäte on totuttu ajattelemaan sellaisena, joka poistuu olemasta ja vaikuttamasta tullessaan jätteeksi. Sen ajatellaan olevan yhteiselämän ulkopuolella. Tilanne on kuitenkin päinvastainen, sillä olemme tosiasiassa aina tehneet valtavan määrän työtä jätteen kanssa”, sanoo Valkonen.
”Tosiasiassa jäte on aina osa yhteiselämäämme – halusimme sitä tai emme. Siksi meidän tulee oppia elämään ekologisesti kestävästi yhdessä jätteen kanssa”, Valkonen jatkaa.
YLE uutisoi hiljattain yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan kalojen aivoista on mitattu suuria masennuslääkepitoisuuksia. Pienetkin, jopa gramman miljardisosissa mitattavat lääkejäämät, voivat vaikuttaa ratkaisevasti luonnonvaraisten eläinten käyttäytymiseen.
”Emme kuitenkaan välttämättä tiedosta, mihin kaikkialle toimintamme jätteiden tuottajina ulottuu.”
Uutinen kertoo olennaisia asioita suhteestamme jätteeseen.
”Ihmiset tavallaan tietävät, ettei jäte todellisuudessa katoa mihinkään, vaikkei se silmiemme edessä enää olisikaan. Emme kuitenkaan välttämättä tiedosta, mihin kaikkialle toimintamme jätteiden tuottajina ulottuu”, sanoo Valkonen.
Se, että jätteeseen kuitenkin kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota, muistuttaa Valkosen mukaan 1960-luvun alun tilannetta, jolloin ensimmäiset ympäristöliikkeet syntyivät Yhdysvalloissa.
Kiinnekohdaksi hän nostaa biologi Rachel Carlsonin vuonna 1962 julkaistun ja ympäristöliikkeen lähtöhetken symboliksi nimetyn teoksen Äänetön kevät. Kirjassa Carlson käsittelee myrkkyjen aiheuttamia tuhoja etenkin yhdysvaltalaiselle linnustolle.
”Jätteen merkityksen suhteen on syntynyt samankaltainen herääminen. Huomaamme tuottavamme sellaisia oloja, joissa ihmisen toiminta asettuu ongelmalliseksi. Joudumme kysymään, mitä kaikkea voimme lopulta tehdä ihmisinä”, sanoo Valkonen.
Jäte on herättänyt kysymään, mikä suhteemme on materiaan laajemminkin. On vaikea ymmärtää kuinka suuri merkitys pienillä teoillamme on.
Valkonen valaisee tätä seuraavan fiktiivisen tilanteen kautta:
”Jos jokainen suomalainen jouluaattona samanaikaisesti valmistaisi itselleen kinkun sähköuunissa ja lämmittäisi itselleen sähkösaunan, tarvittaisiin Suomeen viides ydinvoimala. Vaikka tiedostaisimme tämän, harvoin kuitenkin ajattelemme arjen toiminnassamme asiaa. Pikemminkin koemme olevamme osa kulttuurista ja sosiaalista perinnettä, joulunviettoa, johon kinkku ja sauna olennaisesti kuuluvat.”
Tervetuloa jäteyhteiskuntaan! -kirjan kenties tärkein opetus onkin, että ihmiselämä on kietoutunut muuhunkin kuin ihmisten välisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin käytäntöihin.
”Vesi-infrastuktuuri esimerkiksi tekee elämästämme mutkatonta. Ajattelemme, että emme kuluta vettä sinänsä, vaan että peseydymme. Tällaisten niin sanotusti pienien asioiden huomioiminen on olennaista luodaksemme uudenlaisia ekologisesti kestävämpiä tapoja elää, sanoo Valkonen.
”Emme voi lähteä siitä oletuksesta, että kenties joskus meillä olisi täysin jätteetön yhteiskunta. Meidän tulisi pikemminkin miettiä, miten pystymme tekemään pienillä liikkeillä asioita, joilla on suuria vaikutuksia”, Valkonen tiivistää.
