Korkokenkien riisuminen ja pukeminen ovat osa seksityöntekijän arkea Tiia Forsströmin mukaan.
Isä kantaa aikuista liikuntavammaista poikaansa ylös portaita. Laskee hänet makuuhuoneen vuoteelle ja poistuu alakertaan. Seksityöntekijä Tiia Forsström aloittaa työnsä.
Universaaleihin ihmisoikeuksiin kuuluu jokaisen oikeus omaan seksuaalisuuteensa ja sen toteutumiseen. Seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen on useimmille tärkeä osa hyvää elämää. Mutta kuinka tarpeet voivat tyydyttyä, jos vamman takia ei itsetyydytys onnistu, eikä elämässä ole myöskään toista ihmistä, jonka kanssa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan?
Moni vammainen ihminen joutuu tukeutumaan elämänsä aikana apuun myös seksin suhteen. Avusteinen seksi jaetaan ammatillisesti kahteen osaan – passiiviseen ja aktiiviseen auttamiseen. Passiivista avustamista on seksitilanteiden mahdollistaminen, kuten tapaamisen järjestäminen tai dildon ojentaminen. Aktiivinen avustaminen tarkoittaa avustettavan koskettamista seksuaalisissa tilanteissa, kuten kondomin asettamista paikalleen tai yhdyntäasentoon auttamista.
Joissain tapauksissa aktiivinen avustaminen voi tarkoittaa myös surrogaattitoimintaa eli sijaiskumppanina toimimista. Tällainen aktiivinen seksissä avustaminen on jo hyvin lähellä seksityötä, jota Tiia Forsströmin kaltaiset ammattilaiset tarjoavat. Omalla nimellään esiintyvä Forsström on poikkeus alalla, jossa lähes kaikki toimivat anonyymisti. Hän toimii seksuaalioikeuksia edistävän Sexpo-säätiön puheenjohtajana ja on kirjoittanut hiljattain ilmestyneen kirjan Ammattirakastaja (Like 2019). Kirjassa hän kertoo seksityöstä omakohtaisten kokemusten ja haastatteluiden kautta.
”Julkisuuden ansiosta minut löytävät helposti sellaiset ihmiset, jotka eivät osaa etsiä seksipalveluita sieltä missä niitä tarjotaan. Myös seksuaaliterapeutit ja -neuvojat ohjaavat luokseni, koska he tietävät, että olen koulutettu ja minulla on kokemusta erilaisista teemoista,” Forsström kertoo.
”Kun minulle tuli ensimmäinen vammainen asiakas, niin jännitin huomattavan paljon ja mietin vain, että missä kaikessa voin mokata tai sanonko jotain hölmöä.”
Monella on harhakuva siitä, että henkilökohtainen avustaja ei saisi antaa asiakkaalleen seksityöntekijän yhteystietoja, koska se voitaisiin tulkita parittamiseksi. Tosiasiassa parituksen määritelmän täyttyminen edellyttää taloudellista hyötymistä toisen tekemästä seksityöstä. Seksityöhön ei myöskään juuri törmää vahingossa, sillä parituslaki käytännössä estää seksityöntekijöiden palveluiden mainostamisen kaikkialla muualla paitsi kansainvälisillä escort-sivustoilla. Seksiä myydään kaikkialla, missä ihmiset etsivät seuraa, eli esimerkiksi deittisovelluksissa erilaisilla kiertoilmauksilla. Tämä ylläpitää alaan liittyvää epämääräistä mielikuvaa.
Tällä hetkellä kenen tahansa on vaikea löytää oikeaa tietoa seksipalvelujen tarjoajista. Usealle toisen ihmisen avusta riippuvaiselle vammaiselle tilanne on vielä vaikeampi, mikäli hänellä ei ole pääsyä viestintävälineisiin tai niiden käyttöä on rajoitettu. Yleinen asenneilmapiiri asettaa myös rajoja sille mikä koetaan sallituksi ja mikä ei. Kaikki eivät tunne henkilöä, joka avustaisi seksityöntekijän luokse kuten alun esimerkin isä, joka kantoi poikansa suoraan sänkyyn. Kysyntä ja tarjonta eivät tällä hetkellä kohtaa vammaisuuden ja seksityön välillä.
Forsströmin mukaan monet seksityön ammattilaiset kaipaisivat rohkaisua kohdata erilaisia ihmisiä, sillä kokemukset vammaisuudesta ovat yleensä vähäisiä.
”Muutama vuosi sitten, kun minulle tuli ensimmäinen vammainen asiakas, jännitin huomattavan paljon ja mietin vain, että missä kaikessa voin mokata tai sanonko jotain hölmöä. Aika pian ne huolet alkoivat tuntua ihan hassuilta”, Forsström nauraa.
Forsström kokee, että vammaisten kanssa tehty seksityö ei välttämättä aina ole mitenkään erityisen poikkeavaa.
”Välillä poikkeaa, välillä ei. Ihmiset yleensäkin eroavat toisistaan kehollisesti, kokemuksellisesti ja odotusten kannalta aivan valtavasti. Minulle voi tulla esimerkiksi aikuisia miespuolisia asiakkaita, jotka eivät tiedä pystyvätkö he saamaan erektiota. Kun lähtökohta on tämä, niin se työ mitä teen ei välttämättä poikkea lainkaan tyypillisestä asiakastapaamisesta. Näissä tilanteissa on kuitenkin läsnä valtavat merkitykset, odotukset, kysymykset ja sähkö, jotka tekevät niistä hyvin erityistä”, Forsström kuvailee.
Tapaaminen käynnistyy usein sillä, että asiakas kertoo toiveistaan ja siitä mistä pitää. Mikäli lähtötilanne on kuitenkin se, ettei eroottisesta kosketuksesta tai sooloseksistä ole lainkaan kokemusta, niin tilanne muuttuu olennaisesti. Tällöin aloitetaan etsimällä henkilökohtaisia mieltymyksiä, jolloin kommunikaation tärkeys korostuu. Toimivien asentojen löytämiseen voidaan tarvita avuksi esimerkiksi tyynyjä, erilaisia huonekaluja tai seksikeinua.
”Kerran asiakas kertoi, miten hyvältä tuntui pelkästään se, että katsoin hänen penistään kauniisti. Joidenkin kohdalla voi olla niin, että ihokontakti toiseen ihmiseen on aina ollut vain neutraali ja hoidollinen ennen seksityöntekijän kohtaamista”, Forsström kertoo.
Forsströmin työstään saama palaute on ollut pelkästään positiivista. Seksityö on asiakaspalvelutyötä, jossa ei tarvitse odotella saapuvaa palautesähköpostia tietääkseen miten on työnsä tehnyt. Seksissä palaute on välitön.
”Usein luokseni tullaan jonkun häpeän, ujouden tai pelon tunteen kanssa, ja sitten se yhtäkkiä helpottuu. Saan tosi paljon iloa siitä, että osaamiseni saa aikaan sen, että luonani uskaltaa olla sellainen kuin on”, Forsström sanoo.
Vammaisten seksuaalisuuteen liittyvät tabut halutaan rikkoa
Vammaisiin saatetaan usein suhtautua ikuisina lapsina. Usein tämä tarkoittaa myös koko elämän jatkuvaa riippuvuussuhdetta omiin vanhempiin. Heidän voi olla hyvin vaikea nähdä lastaan henkilönä, jolla on omat tarpeensa ja toiveensa. Myös ne seksuaaliset.
”Me olemme vitsailleet, että vammaisia ihmisiä pidetään vähän kuin puutarhatonttuina. Meihin suhtaudutaan iättöminä ja sukupuolettomina neutreina. Jos siihen vielä lisätään lässyttävä puhe, niin se ei välttämättä jätä tilaa sille, että voisi sanoa haluavansa runkata tai mennä sänkyyn”, Milla Ilonen sanoo.
Aihe on Iloselle hyvin tuttu. Hän työskentelee parhaillaan hankepäällikkönä asumispalveluiden käyttäjille suunnatussa Voimaa seksuaalisuudesta -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on edistää vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien seksuaalioikeuksien toteutumista. Ilosen mielestä tärkeintä on, että asioista puhuttaisiin rohkeasti avoimemmin.
Hanke pyrkii tuomaan vammaisten ääntä näkyvämmäksi ja lisäämään vuoropuhelua sosiaalialan ammattilaisten ja asiakkaiden välillä. Monelta avunsaajalta saattaa puuttua keinot kertoa tarpeistaan. Osittain tätä on pyritty helpottamaan paremmilla viestinnän keinoilla, kuten teemaan liittyvillä kuvakorteilla. Niistä on kuitenkin vain vähän apua, mikäli ei ole koskaan saanut seksuaalikasvatusta.
”Yli puolet meidän toimintaan osallistuneista kertoo, ettei ole koskaan saanut tietoa seksuaalisuudesta, ehkäisystä tai perheen perustamisesta. Meidän keskusteluryhmissä istuu 50-60-vuotiaita ihmisiä, jotka kuulee ensimmäistä kertaa itsetyydytyksestä”, Ilonen huokaa.
Kaikesta huolimatta hän suhtautuu asiaan kuitenkin positiivisen kautta. Koska seksuaalisuus kulkee ihmisen mukana koko elämän, milloinkaan ei ole liian myöhäistä saada tietoa ja tutustua itseensä. Seksuaalisuuteen liittyviin asioihin perehtyminen olisi hyvin tärkeää myös vammaisten ihmisten parissa työskenteleville.
”Yllättää edelleen, miten vaikeasti sateenkaarevien vammaisten oikeudet toteutuvat. On ollut tapauksia, kuten esimerkiksi jos miesoletettu henkilö haluaisi housujen sijasta pukeutua hameeseen, niin saatetaan sanoa, että odota vappuun, niin meillä on silloin naamiaiset. Ei aina ymmärretä mitkä asiat voivat olla osa jonkun toisen identiteettiä”, Ilonen kertoo.
Lue lisää Voimaa seksuaalisuudesta -hankeesta verkkosivuilta.
