Tutkija Eeva Rinne haastaa pohtimaan koulukirjojen lähtökohtia erilaisten oppilaiden näkökulmista.
Pohdinnat oppikirjojen tarjoamasta maailmankuvasta nousevat keskusteluun tasaisin väliajoin. Vaikka opetussuunnitelmissa ja oppikirjoissa yhteiskunnallinen muutos pyritään ottamaan vakavasti, Tampereen yliopiston tutkijan Eeva Rinteen mukaan vauhti on liian hidas.
”Asiasta on puhuttu ja melko paljon, mutta kuinka on silti mahdollista, että vielä 2000-luvulla ollaan tässä tilanteessa”, Rinne ihmettelee.
Rinteen tuore väitöskirja pureutuu sekä nuorten kokemuksiin että oppikirjojen sisältämien diskurssien rakentumiseen 2000-luvun maantiedon, historian ja yhteiskuntaopin kirjojen kautta. Hän tutki myös oppilaiden maailmankuvan rakentumista karttatehtävien, kirjoitelmien ja avoimien keskustelujen avulla.
Vaikka tieto, ja siten myös oppikirjojen tarjoama tietoperusta, on aina jollain tapaa latautunutta, oppikirjojen pitäisi pystyä vastaamaan yhä moninaisempiin identiteetteihin niin etnisyyden, kielen, sukupuolen, seksuaalisuuden kuin alakulttuurienkin näkökulmista.
2000-luvulla tehdyt oppikirjat tarjoavat Rinteen mukaan oppilaille edelleen yllättävän suppean kuvan maailmasta. Näkökulmat ovat hyvin länsikeskeisiä ja länsimaita arvottavia.
”Ne luovat myös hyvin kansallisvaltiokeskeisiä ajattelumalleja ja identiteettejä. Monikulttuurisuus hahmottuu vahvasti sellaisena etnisenä kansallisvaltioiden välisenä monikulttuurisuutena, eikä kulttuurista moninaisuutta tuoda kovin selkeästi esiin. Myöskään kansalaisuuden käsite ei ole kovin vahva, mikä on erikoista.”
Rinteen mukaan kerronta keskittyy Eurooppaan ja Anglo-Amerikkaan samalla, kun maailmaa tarkastellaan läntisten arvojen kautta. Tästä seuraa muun maailman näyttäytyminen epäilyttävänä, pelottavana tai tuntemattomana.
Monikulttuurisista taustoista tulevat oppilaat eivät Rinteen mukaan niele niitä maailmankuvia, joihin oppilaita pyritään tänä päivänä institutionaalisesti ja identiteettipoliittisesti sosiaalistamaan.
Oppilaat reagoivat toiseuttaviin mielikuviin. ”Omassa aineistossa huomasi sen, että jos oli sellaista ylenkatsetta kulttuuriseen taustaan, se ilmeni nuorten reaktioissa. Moni ei sitten kokenut olevansa suomalainen tai korosti sitä omaa ulkomaisuuttaan, tai sitten ei halunnut puhua siitä koko asiasta yhtään mitään. Venäläisten oppilaiden keskuudessa näkyy, että oppikirjoissa on tosi vahvana Suomi–Venäjä-kuviot.”
Rinne kiinnostui oppikirjojen tutkimisesta sattumalta pro gradu -työnsä yhteydessä.
”Koulukirjoilla on todella suuri valta tai koulumaailmalla ylipäätään. Kaikkien Suomessa asuvien nuorten täytyy käydä koulua ja todistaa pystyvänsä suorittamaan riittävän oppimäärän. Koulutusjärjestelmä on suurimpia kaikki nuoret yhteen kokoavia instituutioita”, Rinne huomauttaa.
”Rupesin myös miettimään, kuinka suuria sivistyksellisiä aukkoja itsellänikin on. Aloin peilaamaan oppimaani nähtyäni itse maailmaa: hei, eihän esimerkiksi Aasiasta ole puhuttu paljoa.”
Pyrkimykset koulukirjojen laajemman maailmankuvan kehittämiseen törmäävät Rinteen mukaan myös konkreettisempiin haasteisiin, kuten oppikirjojen sivumäärän rajallisuuteen ja opetuksen aikatauluihin liittyviin kysymyksiin.
”Ajatellaan, että se oppikirjojen sivumäärä on niin pieni, ettei kannata ympätä liikaa tietoa. Koululaitos on niin vahva ja perinteikäs instituutio. Oppikirjoista tehdään uusintapainoksia, eikä niihin välttämättä tule hirveästi muutoksia. Niitä käytetään pitkään. Nyt on toki sukupuolta ja naisnäkökulmaa tuotu jonkin verran esiin eli kyllähän siellä tätä muutosta näkyy, mutta se on pitkä prosessi. Kun katsoo oppikirjojen historiaa, se on koko ajan mennyt parempaan suuntaan näissä asioissa.”
Täydellistä oppikirjaa ei Rinteen mukaan kuitenkaan ole olemassa. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö paremman huomisen puolesta kannattaisi kamppailla. Tarve muutokselle kumpuaa yhteiskunnallisesta todellisuudesta.
”Olen halunnut tehdä suomenkielisen kirjan, jotta se tieto tulisi sinne päättäjien, koulujen ja opettajien tietoon. Opettajillahan on todella suuri vastuu opetuksesta”, Rinne kertoo.
Rinne ei koe ilmiön taustalla olevan mitään varsinaista tietoista agendaa muiden kulttuurien epätasa-arvoisesta kohtelusta. Ongelmat johtuvat pikemminkin ajattelemattomuudesta ja vallitsevasta valtadiskurssista. Ei kyseenalaisteta oppia, johon on sosiaalistuttu:
”Moni näistä asioista on sellaisia, joita kaikki ei välttämättä tule ajatelleeksi. Ylläpidetään itsestään selvänä diskurssia, joka pyörii tässä meidän yhteiskunnassa. Väitöskirjani on tämän prosessin alku, ja jatkossa haluan puhua enemmänkin näistä asioista.”
Eeva Rinne: (Moni)kulttuurinen maailmankuva ja kuulumisen politiikka suomalaisissa peruskoulun oppikirjoissa ja nuorten kokemuksissa. (2019)
