Oletusarvosta yksilöihin

Kirsti Lempiäinen kehottaa opettajia pohtimaan luokan ja sukupuolen vaikutuksia oppimisen portaiden nousemiseen.

Teksti Esko Harni Kuvat Anne Muotka

Tasa-arvoinen koulutus ja opetus eivät ole valmiita – niiden toteutumista voidaan edistää feministisen pedagogiikan avulla.

Kuvittele luokkahuone, johon tullessaan opettaja katsoo ympärilleen ja to­teaa: ”Hei, meillähän on täällä yksi poikakin mukana!” Tai: ”Onpas hauskaa, että joukossa on ulkomaalainen!”.

Tällaisia loukkaavia tilanteita, ja niihin liittyviä haasteita käsitellään hiljattain julkaistussa Vastapainon kustantamassa Feministisen pedagogiikan ABC -kirjassa.

Aihepiiriä käsittelevää kirjaa ei ole aiemmin Suomessa julkaistu. Teos vastaa tarpeeseen huomioida sukupuolen moninaisuus sekä sosiaaliset erot käytännön opetuksessa. Kirjan kirjoittajiin kuuluvan kasvatustieteen professori Kirsti Lempiäisen mukaan kirja syntyi paitsi tästä tarpeesta, myös tavoitteesta popularisoida kirjassa käsiteltyjä teemoja.

”Yliopiston sisällä käydyt keskustelut ovat usein vaikeaselkoisia ja edellyttävät tieteellisen käsitteistön tuntemista. Pyrimme kirjan avulla tuomaan sukupuoleen, tasa-arvoon ja koulutukseen liittyvän keskustelun ulos tästä kuplasta, käytännölliselle tasolle”, Lempiäinen kertoo.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole valmiita. Niistä puhutaan yhä enemmän, mutta puhuttu ei usein siirry käytäntöön. Tähän ongelmaan voidaan Lempiäisen mukaan vastata ottamalla huomioon vähemmistön asemassa olevien omat näkemykset sekä nostamalla rohkeasti esille teemoja, joista ei syystä tai toisesta puhuta.

Nauti yläbanneri

”Hyväksymme tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden juhlapuheissa. Puhumme esimerkiksi luokkajaosta, mutta tämä puhe jää usein ainoastaan toteamisen tasolle. Kirjassamme tuomme esille toimintatapoja ja -malleja, jotka ottavat aktiivisesti huomioon toimijoiden omat merkityksenannot. Kannustamme pohtimaan juuri niitä asioita, joista emme välttämättä halua tai osaa puhua”, Lempiäinen sanoo.

Sukupuolentutkija, kirjan toimi­tuskuntaan ja kirjoittajiin kuuluva Tuija Saresma korostaa, että suomalaiset haluavat kuvitella olevansa poikkeuksellisen tasa-arvoisia. Tällainen tasa-arvon illuusio pätee niin sukupuolten väliseen taloudelliseen kuin koulutukselliseen tasa-arvoonkin.

”Keskiluokkaisuus on ollut ja on edelleen normi suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Akateemisessa maail­massa, siis yliopistoissa, valkoinen keskiluokkainen keski-ikäinen mies on yhä edelleen oletusarvo, ja suurin osa professoreista kuuluu tähän kategoriaan. Peruskouluissa opettajakunta on naisistunut, mutta on edelleen hyvin valkoinen. Sukupuolesta puhutaan vain toistuvissa paniikeissa siitä, että pojilla on koulussa hätä”, Saresma toteaa.

Koulutus ja koulutusvalinnat ovat eriarvoistuneet Suomessa viime vuosina. Yksi suurimmista ongelmista kietoutuu peruskoulutuksen jälkeiseen vaiheeseen, nuoren siirtyessä peruskoulutuksesta toisen asteen koulutuksen piiriin. Samat vaihtoehdot eivät tässä vaiheessa ole käytännössä mahdollisia kaikille. Niihin vaikuttavat ratkaisevasti esimerkiksi yksilön sosioekonominen asema ja sukupuoli.

”On tutkimuksia jotka viittaavat siihen, että niin sanotut huonot valinnat tässä vaiheessa ovat usein perittyjä. On myös tarpeen pohtia, mikä itse asiassa lopulta on hyvä ja mikä huono valinta. Toimijan näkökulmasta esimerkiksi vetäytyminen työelämästä tai koulutuksen piiristä voi näyttäytyä mielekkäältä, koska vaihtoehtoja ei välttämättä yksinkertaisesti ole. Johdonmukaista on toimia niiden mahdollisuuksien mukaan, mitä on tarjolla”, Lempiäinen pohtii.

Viime vuosina on kiinnitetty kasvavaa huomiota poikien ja tyttöjen eroaviin oppimistuloksiin – etenkin poikien koulumenestyksen on katsottu heikentyneen. Ilmiö on epäilemättä huolestuttava, mutta Lempiäisen mukaan siihen kytkeytyviin puhetapoihin liittyy kuitenkin isoja ongelmia, sillä ne stereotypisoivat yksilöitä ja ihmisryhmiä.

”Tämä on vaikea alue, kun alamme nimeämään ja yhtenäistämään ryhmiä: kutsumaan ihmisjoukkoja yksioikoisesti esimerkiksi pojiksi ja tytöiksi. Eroja löytyy aina näennäisesti yhtenäisiltä vaikuttavien ryhmien sisältäkin, ja tämä tulisi ottaa huomioon jo opettajankoulutuksessa”, Lempiäinen sanoo.

Opetustilanteissa esiintyviä epätasa-arvoisia ja stereotypisoivia tilanteita voidaan Saresman mukaan ymmärtää paremmin intersektionaalisuuden käsitteen kautta. Intersektionaalisuus viittaa siihen, että yksilöt eroavat toisistaan sukupuolen, mutta myös esimerkiksi seksuaalisuuden, koulutuksen, varallisuuden, ihonvärin, uskonnon tai ruumiillisen kyvykkyyden suhteen.

Intersektionaalisuuden huomioi­minen opetuksessa Saresman mukaan tarkoittaa käytännössä ennen kaikkea opettajien kriittistä itsereflektiota.

”Opettaja voi kysyä itseltään, olenko minä esimerkiksi luokka-asemaltani oletusarvoisesti ’normaali’, ja miten se vaikuttaa siihen, miten kohtelen ja arvioin muita? Miten vaikuttaa vaikkapa se, että tulen ’hyvästä perheestä’ – pystynkö ymmärtämään ja hyväksymään toisenlaisista taustoista tulevat? Olenko valmis kyseenalaistamaan ja purkamaan etuoikeuksia, silloinkin kun se tarkoittaa omien etuoikeuksieni tunnistamista ja niistä luopumista?”, Saresma sanoo.

Kommentoi Facebookissa

Seitankunkku
voima
  • 16.5.2019
  • Kuvat Anne Muotka