Kuva: Johanna Onnismaa
Uutuuselokuva näyttää #metoo-kampanjan hengessä, mitä ongelmia sukupuoliseen vallankäyttöön ja sen likaisimpiin muotoihin liittyy.
Tottumiskysymyksen kuusi tarinaa on leikattu limittäin sujuvasti eteneväksi kokonaisuudeksi. Päähenkilöt ovat eri elämäntilanteissa olevia naisia ja miehiä. Jotkut kärsivät toisten töppäilyistä, ja osa hakee vasta aikuisuuden mallia.
”Uskaltaako sitä nyt enää halatakaan?”, mies tuskailee firman pikkujouluissa – joissa tosin halaillaan paljon. Ihan ryhmähalissa lohdutetaan isoa (mies)pomoa: äijän maailma on järkkynyt ja suru on puserossa, kun työntekijä (nainen) on kertonut joutuneensa (mies)kollegan päällekarkauksen uhriksi.
Naisen puolesta kukaan ei sure. Porukan mielestä on hirveän ikävää, kun seuraleikkien ja viinanjuonnin avulla hankittu mahtava fiilis menee pilalle.
Seksuaalissävytteisen kosketuksen päämäärä ei aina ole seksiakti. Usein se on vain vallankäyttöä.
Elokuva pakottaa katsojan pohtimaan selviytymiskeinoja. Kun naista kouritaan takapuolesta, onko liioittelua, että kouraisu pilaa naisen ja puolisonkin (miehen) illan? Kourija on hienossa ravintolassa vaimonsa ja tytärtensä kanssa iltaa viettävä kultivoituneen oloinen herrasmies.
Pitäisikö puolison – miehen – tehdä asialle jotain? Jos mies puuttuu tilanteeseen, käyttäytyykö hän silloin kuin omistaisi vaimonsa? Riitely vieraan kanssa lisäisi illan katastrofaalisuutta, tuntuu puolisokin ajattelevan. Eikä vaimoa ei lohduta edes se, miten mies kertoo häpeävänsä maailman kaikkien miesten puolesta.
Krista Kosonen ja Eero Ritala tulkitsevat aggressiivisuuden ja epävarmuuden tunneskaalan keskellä harhailevaa pariskuntaa niin tarkasti, että katsoja kiemurtelee ja suree parin pilalle mennyttä lemmenlomaa.
Käsikirjoittaja ja ohjaaja Kirsikka Saari kommentoi elokuvaa: ”Ihmiset ovat harvoin vain hyviä tai pahoja, mutta joukossa ja tottumuksen voimasta ihan pimeitä asioita voidaan alkaa pitää normaaleina.” Pimeitä asioita on, ja jotta valoa olisi näkyvissä, kaikkien olisi tunnistettava vääryydet.
Elokuva ei väitä naisten olevan häirintäasioissa oikeassa, vaan syyttävä katse kohdistuu myös naiseen: Bussissa häirintätilanteen kuuleva leidi kääntää päänsä pois ja pysyy hiljaa, vaikka hän selvästi huomaa poikien kiusaavan koulutyttöä. Firman bileissä naiset lohduttavat pomoa eivätkä uhria.
Vaikeneminen on yleensä helpompaa, kuin rohkea puuttuminen tilanteeseen. Vallankäyttäjää on laiskan helpompi puolustaa kuin uhria.
Ehkä tämän elokuvan nähneet alkavat ottaa kantaa reilun pelin puolesta.
Kirsikka Saari, Elli Toivoniemi, Anna Paavilainen, Alli Haapasalo, Reetta Aalto, Jenni Toivoniemi ja Miia Tervo:
Tottumiskysymys
