Lukuaika: 3 minuuttia

Maailman synty ja neidon väki

KalevalaFest-projekti elvyttää kansanperinnettä epätavanomaisista näkökulmista. Hanke vei muun muassa Jaakko Laitisen ja Mara Ballsin matkalle ulkoavaruudesta Pohjan neitojen hipiän alle.

Kun Tuomari Nurmio ja Juha Hurme panivat liikkeelle Kalevalaa tulkitsevan KalevalaFest-hankkeensa, he antoivat mukaan kutsumilleen taiteilijoille vapaat kädet. Hankkeeseen erillisillä projekteillaan osallistuvat muusikot Jaakko Laitinen ja Mara Balls eli Maria Mattila hämmästyivät, kuinka puhuttelevaa kansanperinne edelleen on.

Laitinen on mukana hankkeessa Jaakko Laitinen & Väärä Raha -yhtyeen­sä kanssa.

”Pidän Kalevalan runomitasta, mutta sanoitusten tekeminen trokeen ja daktyylien kautta ei ollutkaan kovin helppoa”, Laitinen naurahtaa. ”Rajoitukset kuitenkin ruokkivat luovuutta.”

Laitinen tutustui Kalevalaan ensimmäistä kertaa kymmenisen vuotta sitten Joose Keskitalon suosituksesta.

Kalevalassa esiintyy valtavasti sanoja ja kielikuvia, jotka ovat vieläkin mukana kielessämme”, hän toteaa.

Jaakko Laitinen & Väärä Raha on tehnyt hankkeen yhteydessä kappaleen Voyager. Se on saanut alkunsa Kalevalan kosmologisista mietteistä. Biisi kertoo kahdesta luotaimesta, jotka ovat ihmiskunnan avaruuteen lähettämistä kappaleista kaukaisimpia.

Kalevalassa pohditaan maailmankaikkeuden syntyä ja olemusta”, Laitinen selittää. ”Tuhansia vuosia sitten ei ollut tähtitiedettä, joten ihmiset kuvittelivat itsekseen pitkinä pimeinä Pohjolan öinä, mistä maailmassa on kyse. Tätä on hauska päivittää ja kertoa, mitä nykyaikaiset vehkeet kertovat kosmoksesta.”

Toinen yhtyeen hankkeelle tekemä kappale, Sotkan muna, on vielä työn alla. Se kertoo maailmankaikkeuden synnystä.

”Myytti sotkan munasta osoittaa, että Kalevalan runot eivät ole puhtaasti suomalaisia”, Laitinen toteaa. ”Ne perustuvat tuhansia vuosia vanhalle perinteelle, joka on saanut alkunsa jo Sumerissa ja Babyloniassa tai jopa niitä ennen.”

”Toki traditiota voi käyttää väärin, aivan kuten haarukalla voi puhkoa silmiä syömisen sijaan.”

Jos Kalevala lähetti Laitisen ulko­avaruuteen, Mattila löysi suomalaisesta kansanperinteestä reitin sisimpään. Myös Mattila haluaa pitää Kalevala-hankkeen erillään nationalismista.

”En ymmärrä miksi suomalaista kansanperintöä, tarinoita ja loitsuja, tulisi ymmärtää modernin nationalismin kautta. Toki traditiota voi käyttää väärin, aivan kuten haarukalla voi puhkoa silmiä syömisen sijaan”, hän toteaa.

Mattila ei odottanut, että Kalevala pärähtäisi niin kovaa. Hän avasi kirjan satunnaisesta kohdasta, joka kertoi Pohjan neidoista.

”Vaatteen läpi näkyy hipiä, hipiän läpi liha, lihan läpi luu, luun läpi luu­ydin, luuytimen läpi neidon väki”, hän lausuu. ”Ajattelin heti, että ei jumalauta, miten mieletön teksti. Väki näkyy! Vittu mitä hahmoja ja olentoja.”

Mattila ryhtyi tutkimaan katkelman innoittamana väki-sanan etymologiaa. Hän havahtui, kuinka pakanallisesta traditiosta peräisin olevien sanojen juuret ovat unohtuneet ja kuinka niiden merkitykset ovat historian saatossa muuttuneet.

”Väki viittasi alunperin taikavoimiin ja väkevyyteen”, hän selittää. ”Nykykielessä väki on negatiivisesti latautunut, kuten sanat väkivalta, väkijuoma ja väkisin tekeminen osoittavat. Väki on vain esimerkki miljoonista sanoista, joiden juuria ja konteksteja emme enää ymmärrä.”

Miehiseksi moitittu perinne kääntyy Mattilan tulkinnassa feministi­seksi.

”Väki on neidon voimaa”, Mattila sanoo. ”Tytöstä naiseksi muuttuvan neidon voima on yksi pelätyimmistä ja halutuimmista voimista. Se on voima, jota yritetään hallita ja ottaa väkisin ja laittaa muottiin. Muistan itsekin, kuinka havahduin, kun tämä voima tuli minuun. Ei vittu, kirjaimellisesti!”

Mattila toivoo, että hänen Kalevala-hankkeeseen säveltämänsä kappale Väki voimistaisi ihmisiä ja kannustaisi heitä vaalimaan omaa pyhää. Kale­valaan tutustuminen palautti Mattilan luonnon ja pyhyyden äärelle, joita kohtaan hän toteaa tunteneensa lapsesta asti intuitiivisesti läheisyyttä.

Kalevalan lukeminen muistutti minua siitä, että kaikki uskonnot kumpuavat samasta lähteestä, eli ihmisen halusta ymmärtää ja kokea jotain suurempaa yhteyttä”, Mattila summaa.


Tästä kyse

  • Juha Hurmeen ja Tuomari Nurmion- liikkeelle sysäämässä KalevalaFest–hankkeessa ovat mukana mm. Tuomari Nurmio & Tohtori Hillilä, Paleface & Maija Kauhanen, Faarao Pirttikangas & Nubialaiset ja Suistamon Sähkö. 
  • Hanke tuottaa albumin Kalevala elävänä tai kuolleena.
  • KalevalaFest järjestetään 20.–21.9. -Tavastialla sekä klubien sarja syksyllä G Livelabissa.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
  • 11.6.2019
  • Kuvat Jarkko kumpulainen & Tomi palsa