Lukuaika: 4 minuuttia

Kuin juhlia järjestäisi

Eräs keskustelutuokio 1990-luvun alussa muutti näyttelijä Pernilla Östergrenin elämän:

Kuuluisa teatteri- ja elokuva­ohjaaja Ingmar Bergman oli ottanut esiin valtavan muistikirjansa. Sen välissä oli kaikenlaisia lippuja ja lappuja, ja se oli niin paksu, että sitä piti kasassa paksu kumilenkki.

”Tässä on äitini”, näytti Bergman valokuvaa. ”Haluan että esität häntä käsikirjoittamassani televisiosarjassa.”

Pernilla Östergren suostui, vaikkei ymmärtänytkään miksi Bergman halusi juuri hänen olevan äitinsä. ”Ehkä meillä oli jotain samanlaisia piirteitä”, miettii hän nyt.

Tarjolla oli rooli Hyvä tahto -televisiosarjassa ja elokuvassa, joka esitetään kesäkuussa Sodankylän elokuvajuhlilla. Rooli teki näyttelijästä kuuluisan, mutta tähti eli tuulisia aikoja. Hyvän tahdon intensiivisen melkein vuoden kestäneen työrupeaman aikana ”Pernilla Östergren” katosi, sillä näyttelijän avioliitto kirjailija Klas Östergrenin kanssa päättyi.

Teoksen ohjaaja Bille August ja tähtinäyttelijä olivat rakastuneet. He menivät naimisiin jo ennen ensi-iltaa, ja näyttelijä muutti nimensä.

Pernilla August muistelee, ettei hänen suhteensa ohjaajaan suinkaan tehnyt näyttelemisestä helppoa, vaikkei varsinaisesti aikaa kadukaan: ”Se antoi minulle kaksi ihanaa lasta.”

Hyvä tahto -teos kertoi Ingmar Bergmanin vanhempien tarinan. Bergman oli jo elokuvassa Fanny ja Alexander (1982) muistellut lapsuuttaan, vaikka siinä vanhempien tarina on hyvin erilainen kuin miten asiat todellisuudessa olivat. Fannyn ja Alexanderin leskiäiti rakastui autoritääriseen ja hirviömäiseen piispaan, josta tuli lasten isäpuoli.

Hyvä tahto -teos näytti, miten Bergmanin oikea isä oli pappi, mutta ei onneksi niin vaativa henkilö kuin Fannyn ja Alexanderin fiktiivinen isä. Hyvän tahdon vanhemmat kävivät kamppailua pitääkseen itsensä, perheensä ja hauraan avioliittonsa kasassa.

”Bergmanin kaikki teokset ovat hyvin omaelämäkerrallisia”, pohtii August.

Bergmanin äidin rooli oli jo Hyvä tahto -teoksessa suuri ja vaikea, mutta hankalampaa oli tulossa. Bergmanin entinen puoliso Liv Ullman ohjasi Hyvään tahtoon jatkoa, eli Yksityisiä keskusteluja -tv-elokuvan.

”Se oli todella rankka ­teos”, August huudahtaa. Hyvän tahdon tekemisestä oli kulunut vain neljä vuotta, ja taas August sai esittää Bergmanin äitiä. Yksityisissä keskustelussa tämä tunnusti tehneensä aviorikoksen rakkauden kaipuunsa takia. Sen sijaan, että tunnustus ja sitä puivat keskustelut olisivat puhdistaneet ilmaa ja johtaneet sovintoon, ne rikkoivat monien ihmisten välejä ja syöksivät puolisot hulluuden partaalle.

”Sitä oli niin vaikeaa tehdä”, muistelee August, jonka elämä oli tuolloin täynnä mullistuksia.

Avioliitto Bille Augustin kanssa oli päättymässä katkeraan eroon.

Mutta Yksityisiä keskusteluja -teos on silti näyttelijälle rakas työ:

”Tiesin jo tuolloin, etten ehkä koskaan saa noin hyvää tekstiä eteeni. Että tässä työn alla on nyt jotain ainutkertaisen hienoa. Se oli fan-tas-ti-nen!”, sanoo August paukuttaen kädellään pöytää sanomaansa korostaen.

Elokuva- ja televisiotuotannot ovat muuttuneet monikansallisemmiksi. Kuten vaikka Game of Thronesista on huomattu, pohjoismaiset näyttelijät ovat kysyttyjä markkinoilla. Myös Pohjolassa tehtyjä rikossarjoja – niin kutsuttua nordic noir -genreä – fanitetaan ympäri maailmaa ja ostetaan kansainväliseen levitykseen.

Pernilla August on saanut osansa kansainvälisistä menestystarinoista. Hän esitti Darth Vaderin eli lapsena Anakin Skywalkerina tunnetun legendaarisen hahmon äitiä Tähtien sota-saagan Pimeä uhka (1999) ja Kloonien hyökkäys (2002) -teoksissa. Nämä ohjasi George Lucas, Tähtien sodan luoja.

Silti August ei kaipaa Hollywoodiin.

”Minä viihdyn todella hyvin Pohjoismaissa. Minusta on ihanaa työskennellä Ruotsissa, Tanskassa tai Suomessa.”

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Entä jos ulkomailla tienaisi hurjia summia?

”Minulla on ihan tarpeeksi rahaa. Teksti ratkaisee. Vain sisällöllä on väliä.”

Tällä hetkellä August odottaa erään käsikirjoituksen valmistumista – ”mutta siitä ei voi puhua enempää, se on aivan liian alkuvaiheessa”. Kun teksti on Augustila, alkaa ruotsalais-tanskalainen tuotanto, jonka hän ohjaa.

”Rakastan ruuanlaittoa ja suuria pitoja. Teen kaiken itse ja mietin jo hyvissä ajoin ketkä ihmiset sopivat yhteen, keiden pitää istua vierekkäin ja jutella keskenään… Elokuvien ohjaaminen on ihan samanlaista!”

Viime vuosina Pernilla August on työskennellyt enemmän ohjaajana kuin näyttelijänä. Miltä tuntui siirtyä kameran toiselle puolelle?

”Ohjaajana täytyy muistaa kaikki ja ottaa paljon ­asioita huomioon”, August kertoo. Näyttelijät pääsevät vähemmällä kuin ohjaaja, jonka päähän on mahduttava sekä suuria kokonaisuuksia että pienen pieniä detaljeja.

”Kohtausten kuvaamisen aikana on pidettävä mielessä, että ’tämän jälkeen voisimme kuvata vielä sen ja sen kuvan, jota tarvitaan ehkä joskus myöhemmin’, tai että ’tähän pitää vielä lisätä sitä ja tätä’”, kertoo August innostuneesti viittilöiden.

Ja joskus tuntuu siltä, ettei kuvattua materiaalia ole läheskään riittävästi eikä muutamasta hassusta kohtauksesta saa kasaan minkäänlaista elokuvaa – kunnes aineisto on leikkauspöydällä:

”Silloin tavaraa onkin aivan hirveän paljon”, August nauraa.

Kun August pohti ohjaajaksi siirtymistä, hän keksi itsellään olevan avuja, jotka voisivat olla ohjaajan työssä mainioita:

”Olen loistava järjestämään juhlia!”, August nauraa. ”Rakastan ruuanlaittoa ja suuria pitoja. Teen kaiken itse ja mietin jo hyvissä ajoin ketkä ihmiset sopivat yhteen, keiden pitää istua vierekkäin ja jutella keskenään… Elokuvien ohjaaminen on ihan samanlaista!”

Ihmisten yhteensopivuus on Augustille tärkeää, eikä vain silloin kun kaikki asiat sujuvat rutiininomaisesti, vaan etenkin silloin kun sattuu kommelluksia ja virheitä. Hermostua ei saa.

”Juuri siksi on tärkeää saada kerättyä ympärilleen sellainen perhe, jonka kanssa työskentely onnistuu.”

Augustin vuonna 2010 ohjaama Sovinto-elokuva esitetään myös Sodankylässä. Elokuvassa on kaksi pääparia: 1970-luvun ruotsinsuomalaista pariskuntaa esittivät suomalaiset supertähdet Outi Mäen­pää ja Ville Virtanen ja 2010-luvun ruotsalaista sukupolvea Noomi ja Ola Rapace.

Sovinto perustui Ruotsissa asuvan vaasalaissyntyisen kirjailija Susanna Alakosken Sikalat-romaaniin.

Pernilla August oppi työprosessin myötä ohjaamisesta paljon. Noomi ja Ola Rapace olivat aivan erilaisia kuin Mäenpää ja Virtanen. ”He tarvitsivat aivan erilaista ohjaamista ja olivat aivan erilaisia.”

Elokuva-alaa on kuohuttanut Me too -kampanja. Sen myötä on paljastunut, miten laajaa seksuaalinen häirintä, ahdistelu ja hyväksikäyttö on ollut erityisesti elokuva-alalla.

”Me too on ollut todella hieno juttu”, August kommentoi.

Ajatteletko, että tyttäriesi urat näyttelijöinä ovat nyt helpompia, kun seksuaaliseen häirintään ja tasa-arvoon kiinnitetään entistä enemmän huomiota?

”Todellakin!”, August vastaa empimättä. ”Mutta se ei ole tärkeää vain naisille, vaan myös pojille ja miehille. Ahdistelun loppuminen tekee kaikkien elämästä helpompaa.”

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Pernilla Augustin koti Tukholmassa on kuin ruotsalaisen lastenkirjan kuvituksesta. Vanhaan taloon ja sen puutarhaan on helppoa kuvitella Augustin rakastamat juhlat ja pienet lapset leikkimään. Augustista on hiljattain tullut poika­vauvan isoäiti.

Mutta paratiisissa on käärme, eivätkä Pernilla-mummin huolet rajoitu ihmisoikeuksiin. Ilmastokriisi uhkaa:

”Jotain on tehtävä, ja asialla on kiire!”

Yhteistoiminnan arvon ymmärtävä elokuvantekijä haluaa erityisesti poliitikkojen ottavan vastuuta ja toimivan:

”Ilmaston ongelmat ovat kollektiivisia. Ne koskettavat kaikkia. Siksi ei riitä, että yksilöt toimivat, vaan tarvitaan isoja, yhteisiä toimenpiteitä.”

Pernilla August

  • Pernilla August, s. 1958 Tukholmassa. Alunperin hänen nimensä oli Mia Pernilla Hertzman-Ericson.  
  • Näytellyt yli 70 elokuvassa ja ohjannut elokuvia ja televisio-sarjoja. 
  • Sodankylän elokuvajuhlien vieraana 12.–16.6.2019. Siellä esitetään Augustin tähdittämät elokuvat Hyvä tahto (ohjaus- Bille August, 1992) ja Minkä taakseen jättää (ohjaus Björn Runge, 2003).  Augustin ohjauksista festivaaleilla nähdään Sovinto (2010) ja Vakava leikki (2016). Sovinto-elokuvassa näyttelevä Ville Virtanen tulee myös Sodankylään.
  • Ura ulkomailla käynnistyi vuonna 1993 Star Wars ­episode 1: Pimeä uhka -elokuvasta, jossa hän esittää Shmi Skywalkeria, Anakin Skywalkerin eli tulevan Darth Vaderin äitiä.
  • Augustilla on kolme tytärtä, joita kaksi, Asta Kamma August ja Alba August, ovat ammatiltaan näyttelijöitä. Myös vanhin tytär Agnes Östergren on näytellyt lapsena. 

  • 3.6.2019
  • Kirjoittanut Iida Simes
  • Kuvat Velda Parkkinen