Hullut vuodet ennen ja nyt

Legendaarinen reportteri Eeva Lennon ymmärtää uusien proletaarien raivon.

Pariisin kevät vuonna 1968 tarkoitti Sorbonnen yliopistosta alkaneita mellakoita, joissa opiskelijanuoret ja poliisit ottivat yhteen. Maa ajautui yleislakkoon, kun teollisuuden työntekijät liittyivät protestiin. Vuotta 1968 kutsutaan Hulluksi vuodeksi.

Näitä mellakoita muistellaan edelleen nyt, kun Pariisin suuret bulevardit muuttuvat keltaliivien protestien näyttämöiksi. Voima tapasi legendaarisen ulkomaankirjeenvaihtajan Eeva Lennonin tämän Suomen-vierailulla. Lennon vieraili Helsingissä kertomassa muistelmateoksestaan Eeva ­Lennon, Lontoo. Lennonin mielestä myös nyt eletään hullua aikaa. Hän tekee rankan kärjistyksen kahden nykyään vaikuttavan ihmisryhmän välillä.

”Hullua tässä on että roolit ovat menneet päälaelleen: suurkaupunkien eliitti on edistyksellistä, vihreää ja ympäristötietoista, ajelee polkupyörällä, kävelee, käyttää hyviä julkisia liikennevälineitä, syö terveellistä kasvisruokaa ja pysyy hoikkana. Eliitti ei välitä yksityisauton käytöstä, vaan on huolestuneempi kaupunkien ilman saastumisesta”, Lennon pohtii.

Toisellakin ryhmällä on stereo­typiansa:

”Globalisaatiossa syrjäytyneiden alueiden ihmiset ovat raskasta ruokaa syöviä proletaareja, joilla ei ole varaa asua suurkaupungeissa ja jotka siksi joutuvat käyttämään omia autojaan. He raivostuvat, kun bensan hinta nousee.”

Lennonin mielestä on suuri ongelma etteivät eliittiä edustavat päättäjät ymmärrä eivätkä osaa kuunnella tätä toista ryhmää.

Lennon tuntee Pariisin hyvin. Se on Lontoon ohella hänelle rakas kotikaupunki. Pariisissa hänen uransa käynnistyi 1960-luvulla.

”Ranskan keltaliivit ovat tyypillisiä esimerkkejä näistä uusista proletaareista”, Lennon jatkaa nykypäivän mellakoista, ja hakee vertauskuvaa Kanaalin toiselta puolelta. ”Vuonna 2000 [Britannian pääministeri] Tony Blair joutui kestämään samanlaisen lakkoliikehdinnän, kun hän yritti nostaa bensaveroa. Sen jälkeen ei täällä [Britanniassa] yksikään hallitus ole uskaltanut nostaa bensaveroa. [Ranskan viimeisimmät presidentit Emmanuel] Macron tai François Hollande ovat tätä tyypillistä suurkaupunkien edistyksellistä eliittiä. He ovat menettäneet kosketuksensa tuohon uuteen proletariaattiin.”

Myös vuonna 1968 Ranskan poliisi kohteli opiskelijoita väkivaltaisesti ja äityi hakkaamaan jopa toimittajia. Barrikadeilla ei uskaltanut liikkua iltaisin, vaikka toimittajilta pyydettiin raporttia koko ajan. Lennonin kollegoita pahoinpideltiin. Silti hän muistelee aikaa kaihoisasti. Pariisi oli täynnä kaikkialle käveleviä ihmisiä, koska bensaa ei saanut mistään. Ja koska ihmiset eivät istuneet autoissaan, he juttelivat keskenään.

Eeva Lennon tarjoaa yllättävän näkökulman yleislakon ja liikenteen tapa­turmatilastojen välillä.

”Vaikka maassa oli mellakoiden aikaan väkivaltaa, niin ennen niitä normaaleina viikonloppuina Ranskassa kuoli ihmisiä joukoittain, koska viikon­loppulomille autoilevat ranskalaiset tappoivat toisiaan kolaroimalla liikenteessä”, Lennon hymyilee.

Lakon bensapula pelasti siis ihmishenkiä.

Lennon pitää 1960–70-luvun keynesläisyyttä hyvänä talouspoliittisena ideo­logiana. Brittiläisen John Maynard Keynesin (1883–1946) ajatuksiin pohjautuva taloustieteellinen oppi nojaa valtion rooliin markkinoiden sääntelijänä. Muun muassa sosialidemokraattiset aatesuunnat ja Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden talousmallit ovat noudattaneet keynesläisiä oppeja.

Opin suurimpia purkajia ovat olleet Euroopassa muun muassa pääministeri Margaret Thatcher 1980-luvulla.

Lennon hahmottelee Euroopalle aikajanaa. ”Jos sodan loppumisesta 1970-luvun loppuun oli keynesiläisyyden aikakausi – ”les annees glorieuses” [kultaiset vuodet] – ja sitten puolestaan uusliberaali aikakausi vuoteen 2008 saakka, niin nyt on tullut pitkä populismin aikakausi. Se tulee jatkumaan, jos talouselämä, ammattiliitot, hallitus ja vanhat puolueet eivät ryhdy mahdollisimman laajalla konsensuksella tekemään uutta yhteiskuntasopimusta, jossa nimenomaan paneudutaan niiden syrjäytyneiden väestöryhmien ongelmiin.”

Eeva Lennon on huolissaan briteistä. Kunnon journalistin tavoin hän ei suostu purematta nielemään työllisyystilastojen informaatiota.

”Britanniassa on enemmän työttömiä kuin tilastot osoittavat, koska työttömät tai osittain työttömät ovat naamioituneet yrityksiksi, joista monet tekevät työtä alle minimipalkan.”

Eeva Lennon (os. Karikoski)
  • s. 6.12.1936, Helsinki
  • Valtiotieteen maisteri ja oikeus­tieteen kandidaatti Helsingin yliopistosta.
  • Ulkomaankirjeenvaihtajana ­Pariisissa 1960-luvulla ja Lontoossa 1970-­luvulta lähes näihin päiviin.
  • Asuu Lontoossa.
  • Raportoinut muun muassa
    Uusi Suomi -lehdessä sekä Yleis­radion radio- ja tv-lähetyksissä.
  • Puoliso Peter Lennon oli irlantilaissyntyinen journalisti.
  • Julkaisi syksyllä elämäkertansa Eeva Lennon, Lontoo. Sen on kustantanut Karisto.
Eeva Lennon signeeraa Helsingissä helmikuussa 2019.
Kommentoi Facebookissa
Vocapeople