Uudessa puheenvuorossaan Jukka Koskelainen antaa ymmärtää, etten ole pätevä kirjoittamaan Venezuelasta, koska en juurikaan osaa espanjaa. Kielen taito toki syventäisi tuntemustani maasta, mutta sen esittäminen keskustelun osallistumisen kriteerinä on kummallinen. Ajatellaanpa vain tilannetta, jossa esimerkiksi kaikkia kiinaa osaamattomien puheita Kiinasta pidettäisiin tietämättömyyden synnyttäminä harhoina.
Toisaalta vaikka osaisinkin espanjaa, ei ole sanottu, että lukemiseni rajoittuisi Koskelaisen mainitsemiin tai tunnustamiin kirjoihin. Saattaisin hyvinkin saada käsiini venezuelalaisten vasemmistolaisten kirjoituksia, jotka veisivät minua lähemmäksi chavismoa.
Toinen Koskelaisen kummallinen väite on, etten ”välitä miljoonista pakolaisista ja kärsivistä ihmisistä”. Kuitenkin yksi syy siihen, että olen vaivautunut ryhtymään tähän epäkiitolliseen yritykseen, tuoda esiin toisenlaista näkemystä Venezuelan kriisistä, ovat juuri venezuelalaisten kärsimykset ja nykyiset ja tulevat pakolaiset: valtavirtajournalismi tukee käytännössä USA:n taloussaartopolitiikka ja oikeuttaa mahdollisen sotilaallisen hyökkäyksen, jotka molemmat tuottavat kärsimyksiä ja pakolaisia.
Koskelainen kirjoittaa: ”Ja mitä ajatella siitä, että Venäjä tukee Euroopassa äärioikeistolaisia ja Venezuelassa chavismia? Yhteisiä piirteitä näillä kolmella on aivan liikaa.” Ensinnäkin Venäjä ei tue monia eri suuntauksia sisältävää poliittista aatetta nimeltä chavismo (tai chavismi) vaan Maduron hallitusta. Toiseksi suurvaltojen tuki liittyy yleensä strategisiin päämääriin eikä ideologiaan. Esimerkiksi Syyrian sodassa USA on tukenut sekä anarkistishenkisten kurdien että äärimuslimien aseellisia ryhmiä. Kolmanneksi ideologista kumppania Euroopan äärioikeistolle on parempi etsiä vasemmistolaisen chavismon sijasta opposition keskuudesta: monien valkoisten oppositioaktivistien kielenkäytössä ja käyttäytymisessä väkivaltaisiksi yltyvissä mielenosoituksissa on ilmennyt rasismia enimmäkseen värillisiä köyhiä ja chavisti-johtajia kohtaan[1].
Neljänneksi, Venäjä ei ole ainoa maa, joka jollain tavoin tukee Maduron hallitusta: suuri enemmistö maailman maista ei ole tunnustanut Guaidóa presidentiksi. Näihin maihin kuuluu esimerkiksi Norja, joka on aktiivisesti toiminut kriisin laukaisemiseksi: Maduron hallituksen ja opposition väliset neuvottelut ovat alkamassa Oslossa.
Kirjoittaja on suomalainen tietokirjailija.
Lisää aiheesta:
Venezuela öljyvallan kuristuksessa
Debatti: Toinen näkökulma Venezuelan tilanteeseen
Debatti: Osa Venezuelan oppositiojohtajista pyrkii väkivaltaiseen ratkaisuun
Debatti: Venezuelaa siis vain englanniksi
[1] Greg Palast: ”In Venezuela, White Supremacy Is a Key Driver of the Coup”, Truthout, 7.2.2019, https://truthout.org/articles/in-venezuela-white-supremacy-is-a-key-driver-of-the-coup/.
