Presidentti Sauli Niinistö kävi heinäkuussa kahden keskisiä keskustelija Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kanssa Ranskan kansallispäivän juhlallisuuksissa. Viime aikoina Macron on vaatinut Venäjän ottamista mukaan eurooppalaiseen turvallisuusarkkitehtuuriin.

Analyysi: Rauhan pyrkimyksiä ilmassa – Venäjän ja Euroopan suhteissa uusia äänensävyjä

Teksti Janne “Rysky” Riiheläinen Kuvat Riikka Hietajärvi / Tasavallan presidentin kanslia

Euroopan johtajien viimeaikaiset avaukset viittaavat uuden etsimiseen Euroopan ja Venäjän suhteissa. Turvallisuuspolitiikan kommentaattorin Janne "Rysky" Riiheläisen mielestä Venäjä saattaa olla saamassa nyt tahtonsa läpi moraalittomin keinoin samalla kun Euroopalle mahdollinen liennytys ja rauhanteko vaativat kipeitä kompromisseja.

 

Kun Venäjä valtasi Krimin vuonna 2014, tehtiin EU:ssa pääministeritasolla päätös korkean tason yhteyksien jäädyttämisestä Venäjän kanssa. Suomesta päätöstä oli tekemässä pääministeri Jyrki Katainen. Tuolloin ulkoministerinä toiminut Erkki Tuomioja on jälkeenpäin kertonut , että päätös Venäjä suhteiden viilentämisestä aiheutti aikanaan presidentti Sauli Niinistössä vähintäänkin tyytymättömyyttä. Yleisestä linjasta poiketen Niinistö piti aiemman linjansa ja jatkoi säännöllisiä tapaamisiaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa.

Varsinkin aluksi Niinistön Putiniin auki pitämä yhteys kummastutti, mutta vuosien varrella se on saavuttanut yhä laajempaa hyväksyntää ja arvostusta. Säilynyt puheyhteys vaikuttaa toimivan kanavana, jonka kautta viestit EU:n ja Venäjän välillä kulkevat suuntaan ja toiseen.

Niinistön linja on kuitenkin viime keväästä alkaen alkanut näyttäytyä muunakin kuin pelkkänä yhteyksien auki pitämisenä. Näkyvin tapaus oli Venäjän paluu Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen täysivaltaiseksi jäseneksi. Venäjä ei kuitenkaan ollut tehnyt mitään niiden asioiden suhteen, joiden takia se aikanaan erotettiin väliaikaisesti. Päinvastoin, päätöksen jälkeen Venäjä tukahdutti EN:n perusperiaatteiden vastaisesti vilpillisiä vaalijärjestelyjä vastustaneet rauhalliset mielenosoitukset väkivalloin. Päätös Venäjän vastikkeettomasta päästämisestä takaisin mukaan ei tietenkään ollut Suomen, vaan se perustui Saksan ja Ranskan haluun. Päätös kuitenkin ajettiin läpi EU:n puheenjohtajamaana toimivan Suomen johdolla, joten se liitetään Suomen linjaan

 

Merivartiostojen yhteistyö lienee ainoita jäljellä olevia lännen ja Venäjän sotilaallisen yhteistyön muotoja.

 

Viime talvena, kohta Asovanmeren välikohtauksen jälkeen, Suomi poisti Venäjän merivartioston päällikön pois EU:n pakotelistoilta, vaikka hän oli johtanut ukrainalaislaivojen kaappausta. Yhdysvaltain pakotelistalle FSB-amiraali Gennadi Medvedev kuitenkin päätyi. Syy Suomen toimintaan selvisi keväällä, kun kyseinen amiraali osallistui  arktisten merivartiostojen yhteiseen harjoitukseen Suomessa. Pakotelistalle joutuminen olisi estänyt hänen maahantulonsa ja sitä myötä johtanut todennäköisesti Venäjän vetäytymisen harjoituksesta ja sitä myötä todennäköisesti merivartiostojen arktisesta yhteistyöstä ylipäätään. Tällä hetkellä Venäjän ja Yhdysvaltain merivartiostot partioivat yhdessä arktisella alueella estääkseen salakalastusta. Merivartiostojen yhteistyö lienee ainoita jäljellä olevia lännen ja Venäjän sotilaallisen yhteistyön muotoja. Tämän yhteistyön suojelu, joka ilmeisesti kuitenkin tapahtui EU-maiden yhteisessä ymmärryksessä, meni Suomen piikkiin.

Pientä kohua Venäjän myötäilemisestä nosti myös Rinteen hallitusohjelman maininta, jossa käytettiin suomettumisen aikaista ilmausta siitä, ettei ”Suomi salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan”. Tämän alunperin YYA-sopimukseen muotoillun lauselman tulkinta voi tässä muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa sisältää hyvin monenlaisia asioita Baltian maiden puolustamisesta, sen tunnustamiseen, että länsi voisi hyökätä Venäjälle.

Suomella oli kylmän sodan aikana tapana pyrkiä olemaan hiljaa asioista, joista itä ja länsi olivat eri mieltä.

Molotov-Ribbentrop -sopimus täytti tänä syksynä 80 vuotta ja sen salaisessa lisäpöytäkirjassa etupiireihin jaettujen maiden yhteinen julkilausuma tuomitsi kovasanaisesti sopimuksen ja sen seuraukset. Vaikka Suomi kuului osaksi sopimuksessa määriteltyä etupiirijakoa Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välillä, niin emme kuuluneet julkilausuman allekirjoittajiin. Suomen mukaan meitä ei pyydetty, mutta liikkeellä on myös tietoja, että Suomi olisi halunnut loiventaa julistuksen sanamuotoja muiden mielestä aivan liikaa.

Osa Venäjän informaatiovaikuttamista on muovata historia sopivaksi. Suuren isänmaallisen sodan puhtaana hehkuvaan olemukseen ei liittolaisuus natsien kanssa oikein sovi ja siksi Molotov-Ribbentrop -sopimuksen merkitystä on voimallisesti ja määrätietoisesti vähätelty vuosipäivän tienoilla. Moskovasta vakuutellaan nyt, että se oli vain yksi monista poliittisista sopimuksista, joita niinä vuosina Euroopassa solmittiin.

Suomella oli kylmän sodan aikana tapana pyrkiä olemaan hiljaa asioista, joista itä ja länsi olivat eri mieltä. Tämä tilanne näyttäytyy sen perinteen jatkona, oli tulkinta sitten reilu tai ei. Saman perinteen jatkoksi voi ajatella myös presidentti Niinistön suurlähettiläspäivien puheessaan lausumaa ajatusta, että julkinen arvostelu ei todennäköisesti ihmisoikeustilannetta missään paranna.

Tässä suurlähettiläspäivien puheessa elokuussa presidentti Niinistö puhui Washingtonin, Moskovan ja Pekingin muodostamasta geopoliittisesta valtakolmiosta, joka ”lyö nyt leimansa koko kansainväliseen turvallisuustilanteeseen.” Tätä määritelmää edelsi perustelu Venäjän nostamiselle tähän joukkoon ja se on Niinistön mukaan tapahtunut ”sotilaallisella ja poliittisella voimalla”. EU ei tästä kuviosta neliötä tee ja syyn siihen presidentti taisi lausua jo viime kesänä Kultaranta-keskusteluissa, jossa hän pohti, että “vain voimaa näytetään kunnioitettavan ja että pitäisikö EU:n rakentaa itsestään kunnioitettavan voimakas nimenomaan asevoimalla.”

Haavisto kytki lännen ja Venäjän suhteiden paranemisen edellytykseksi sille, että olisi mahdollista ratkaista globaaleja kriisejä.

Venäjän nostaminen globaaliksi supervallaksi on ollut Putinin Venäjän keskeinen tavoitetila. Puheessaan Niinistö siis antoi ymmärtää tämän tavoitteen täyttyneen. Tämän lauselman voi ajatella olevan pohjustusta sille, että tähän asemaan pääsyssä syntyneet konfliktit olisi nyt mahdollista ratkaista.

Viimeisimpänä tässä listassa tulee ulkoministeri Pekka Haaviston Financial Timesin haastattelussa antama lausuma, että EU:n tulisi pyrkiä parantamaan suhteitaan Venäjään. Haavisto kytki lännen ja Venäjän suhteiden paranemisen edellytykseksi sille, että olisi mahdollista ratkaista globaaleja kriisejä. Haaviston mukaan “On hyvin vaikea kuvitella ratkaisua (globaaleihin kriiseihin) ilman Venäjää – tai ratkaisua, jossa Venäjä ei jollain tavalla ole aktiivisena kumppanina.” Sinällään hän tässä toistaa presidentti Niinistön geopoliittisesta kolmiosta esittämää ajatusta. Haaviston lausuma on saanut jo kitkerää palautetta ja sitä on jopa tulkittu alistumista Venäjälle. Kuitenkin Haavisto korosti haastattelussa Minskin sopimuksen noudattamista.

Macronin visiot ovat olleet vielä varsin hahmottomia, mutta niiden edistämisen on pelätty tarkoittavan paitsi lännen rintaman hajoamista, myös periksi antamista Venäjälle.

Suomi on tähän asti toiminut tiukasti osana länttä, ollen mukana pakotteissa ja muissa toimissa, joilla on pyritty vastaamaan Venäjän aggressioihin. Tältä peruslinjalta ei ole näkyvissä lipsumista, mutta sen sijaan on ehkä näkyvissä tunnustelua, jolla haetaan aktiivisesti ratkaisua käynnissä olevaan kriisiin. Taustalla tässä on varmasti monia syitä, muun muassa Putin-myönteisen oikeistopopulismin nousu, Trumpin Yhdysvaltojen eristäytyminen ja ihan vain väsyminen vastakkainasetteluun.

Osana tätä uutta suhtautumista Venäjään voi nähdä myös Ranskan aktiivisuuden. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on suorastaan vaatinut Venäjän ottamista uudella tavalla mukaan eurooppalaiseen turvallisuusarkkitehtuuriin. Macronin visiot ovat olleet vielä varsin hahmottomia, mutta niiden edistämisen on pelätty tarkoittavan paitsi lännen rintaman hajoamista, myös periksi antamista Venäjälle.

Macron on ollut samoin hyvin aktiivinen EU:n yhteisen puolustuspolitiikan ajaja. Näistä asioista presidentit keskustelivat keskenään heinäkuussa ja nyt näistä on puhunut myös Niinistö. Brittien lähtö EU:sta ja Saksan passiivisuus näyttäisi paitsi johdatelleen Suomea yhteistyöhön Ranskan kanssa, myös antanut Macronille tilaa ainakin yrittää nousta johtoasemaan eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin uusimisessa.

Venäjä voi saavuttaa tavoitteensa näin laittomilla ja moraalittomilla keinoilla, mutta liennytys ja rauhanteko vaativat miltei aina osapuolilta kipeitäkin kompromisseja.

Juuri nyt on ilmassa erilaisia asioita ja mahdollisuuksia, se näyttää joka tapauksessa selvältä.  Ytimessä on kysymys siitä, että onko Venäjä valmis lopettamaan paitsi sodan Ukrainassa, myös lännen horjuttamisen. Salamurhat muiden maiden maaperällä, poliitikkojen lahjonta ja Euroopan unionia hajottavien äärioikeistolaisten voimien tukeminen ovat esimerkkejä siitä, miten Venäjä toimii edistääkseen valtapoliittisia tavoitteitaan. Olisi hankalaa kuvitella, että Macronin ilmoille päästämä visio Venäjästä osana Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria voisi aidosti toteutua ennen Putinin länttä vastaan käynnistämän poliittisen sodankäynnin lopettamista.

Jos rauha Ukrainassa ja laajemminkin tosiaan halutaan saada aikaiseksi, saa Venäjä asioita, joita se tahtoo. Varsinkin Ukraina voi joutua tyytymään ikäviinkin ehtoihin, jos sen halutaan olevan osa ratkaisua. Venäjä voi saavuttaa tavoitteensa näin laittomilla ja moraalittomilla keinoilla, mutta liennytys ja rauhanteko vaativat miltei aina osapuolilta kipeitäkin kompromisseja. Sellaisten tekemistä Suomi näyttää nyt pohjustavan. Voi tosin hyvinkin olla, ettei Putin ole vielä siihen valmis, vaan hän haluaa enemmän.

 

 

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019