Pilvi Porkola on esitystaitelija ja -tutkija, joka toimii tällä hetkellä taiteellisen tutkimuksen professorina Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.
Kymmenen vuotta sitten kirjoitimme Janne Saarakkalan kanssa Teatteri-lehteen (2/2008) artikkelin, jossa peräänkuulutimme esitystaiteen poliittisuutta. Ilmapiiri ei tuolloin ollut taiteen poliittiselle tarkastelulle otollinen. Taiteilijat kokivat poliittisuuden jollain tapaa kiusallisena ja luotaantyöntävänä. Poliittisuus haiskahti 1970-luvulta ja ummehtuneelta. Me sen sijaan olimme saaneet vallankumouksellisen herätyksen – esitystaiteen oli politisoiduttava!
Kymmenessä vuodessa maailma on muuttunut. Kun katsoo kulttuurilaitosten ohjelmistoja tänään, ei voi olla törmäämättä taiteen poliittisuuteen. Zodiakin ohjelmistosta löytyy afrofuturismia ja globaalin talouden pohdintaa, Kiasma-teatteri tarjoaa ilmastonmuutoksen käsittelyä, Mad House Helsinki feminismiä ja identiteettipolitiikkaa.
Rahoittajien nettisivut vahvistavat asian. Kun Koneen Säätiö rahoittaa ekologisia kysymyksiä ja aktivismitaidetta, yksi asia on selvä: poliittisen taiteen aika on nyt. Tuntuisi jopa naiivin röyhkeältä tänä päivänä, taiteen uuspolitisoitumisen aikana, hakea apurahaa taiteelle, jolla ei ole minkäänlaista yhteiskunnallista ulottuvuutta.
Mitä uuspolitisoituminen sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa, että taide on yksi keskusteluareena muiden joukossa. Taiteessa ajatellaan, pyritään vaikuttamaan. Samat yhteiskunnalliset kysymykset, joista keskustellaan muilla areenoilla, ovat ajankohtaisia myös taiteessa. ”Uusi” tarkoittaa tässä yhteydessä taiteen sitoutumista tämän ajan kysymyksiin ja ilmiöihin. Se tarkoittaa, että taiteilijat kokevat tarvetta ottaa poliittisia asioita esiin.
Väitöskirjassani Esitys tutkimuksena – näkökulmia poliittiseen, dokumentaariseen ja henkilökohtaiseen esitystaiteessa (Taideyliopisto 2014) ymmärsin poliittisen laajalla skaalalla: poliittisuus voi olla paitsi sanoman välittämistä myös muodon poliittisuutta – tai molempia. Poliittisuus voi olla myös lukutapa: katsoja katsoo poliittisten silmälasien läpi ja tulkitsee näkemäänsä suhteessa yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Taiteen poliittisuus ei tarkoita vain julistavaa taidetta vaan poliittisuus tiivistyy maailmankuvassa, jota esitykset ehdottavat, ja siinä, millaista paikkaa taiteelle osana yhteiskuntaa tarjotaan.
Taiteen politisoitumisella on myös toinen puoli. Kerta toisensa jälkeen huojun esityksestä ulos uupuneena siitä informaation määrästä, jonka esitys on eteeni vyöryttänyt. Toisinaan informaatio sekoittuu moralismiin, eikä taide vain tarjoile tietoa vaan myös opettaa ja tuomitsee: ”Meidän asian puolesta, muita ja muiden asioita vastaan.”
Tekijät ovat haasteen edessä. Kuinka toteuttaa poliittista taidetta, joka ei pelkisty vain julistamiseen tai mene informaation ehdoilla? On kysyttävä, miksi on tärkeää, että juuri tämä asia käsitellään taiteen keinoin.
Pilvi Porkola
strong>Kirjoittaja on esitystaiteilija ja -tutkija, joka toimii tällä hetkellä taiteellisen tutkimuksen professorina Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.
